Politiikka

HS-gallup: Sitovalla hoitaja­mitoituksella selkeä kannatus suomalaisten keskuudessa

Rinteen hallituksen ohjelman mukaan sitovaksi hoitajamitoitukseksi tullaan säätämään seitsemän hoitajaa kymmentä vanhusta kohden.

Selkeä enemmistö suomalaisista pitää hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen kirjaamista lakiin kannatettavana keinona vanhusten hoivan parantamisessa, ilmenee HS-gallupista.

HS:n kyselyssä kaikista vastaajista 72 prosenttia kertoi olevansa samaa mieltä väitteestä ”Vanhusten hoivan parantamisessa hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään on kannatettava keino”.

0,7:n hoitajamitoitus tarkoittaa, että kymmentä hoivattavaa kohden on seitsemän hoitajaa.

Asia nousee ajankohtaiseksi pian, koska syksyllä asiasta järjestetään kahden kuukauden lausuntokierros.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi aiemmin kesällä MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että hoiva-asia olisi mahdollista ratkaista eduskunnassa hyvin nopeasti. Ensin on Kiurun mukaan kuitenkin kuultava kuntia, koska näin on sovittu.

”Eli ihan nopeasti emme valtioneuvostotasolla saa tätä asiaa kuntoon”, Kiuru sanoi Huomenta Suomessa.

Kiuru arvioi, että linjauksia asian suhteen saadaan syksyllä, mutta korosti vanhuspalvelujen uudistamisen olevan laaja kokonaisuus.

Hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen määrittäminen 0,7:aan on kirjattu Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaan. Sen mukaan henkilöstömäärän lisäys toteutetaan asteittain.

HS:n kyselyssä 33 prosenttia kertoi olevansa samaa mieltä hoitajamitoituksen tarpeellisuudesta, 39 prosenttia täysin samaa mieltä.

Kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi olevansa väitteen kanssa jokseenkin eri mieltä, neljä prosenttia taas täysin eri mieltä. 16 prosenttia vastaajista taas valitsi vaihtoehdon ”ei osaa sanoa”.



Kuluneen vuoden aikana Suomessa on käynyt ilmi, että suuressa määrässä vanhusten hoivakoteja on liian vähän työntekijöitä tai liian vähän päteviä työntekijöitä.

0,7-mitoituksen toteuttamiseksi tarvittaisiinkin ainakin 4 300 hoivatyöntekijää lisää, HS kertoi kesäkuussa. Määrä perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskelmiin.

Vanhushoivan ongelmat nousivat pinnalle ennen kevään eduskuntavaaleja. Keskustelua aiheesta käytiin kiivaasti, ja 0,7-hoitajamitoituksen kirjaamista vähimmäistasona lakiin kannattivat kaikki puolueet paitsi kokoomus.

Sitovaa mitoitusta on arvosteltu siitä, että se voi muotoutua hoitajien enimmäismitoitukseksi, vaikka hoitajia tarvittaisiin joissakin tilanteissa enemmän.

THL:n mukaan paras hoitajamitoitus on sellainen, joka huomioi vanhusten toimintakyvyn ja saattohoidon kaltaiset erityistilanteet.

Puoluekannoittain tarkasteluna kaikkien puolueiden selkeä enemmistö on HS-gallupissa väitteen kanssa samaa mieltä.

Puolueiden kannattajista sitovan hoitajamitoituksen kannalla eniten ovat Sdp:n äänestäjät, joista yhteensä 84 prosenttia oli samaa mieltä väitteen kanssa.

Pienintä kannatus on kokoomuksen kannattajien keskuudesta, joista 63 prosenttia kertoi olevansa väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä, 25 prosenttia taas täysin tai jokseenkin eri mieltä.

Ikäryhmistä hoitajamitoituksen nostamista kannattavat eniten 60–69-vuotiaat vastaajat, joista 82 kertoo olevansa väitteen kanssa samaa mieltä.

Pienintä kannatus on on korkeintaan 30-vuotiaiden vastaajien ikäryhmässä, jossa 59 prosenttia kertoo olevansa väitteen kanssa samaa mieltä, 28 prosenttia taas ei osaa sanoa kantaansa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Näin kysely tehtiin


 HS:n teettämän kyselyn toteutti Kantar TNS oy.

 Kysely toteutettiin Gallup Kanava -internetpaneelissa kesäkuun 14. ja 20. päivän välillä.

 Kyselyyn vastasi 1 133 henkilöä. Vastaajat olivat Manner-Suomessa asuvia 15–74-vuotiaita.

 Tulosten virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

 Tarkastelun kohteena oli yhteensä kahdeksan Rinteen hallituksen toimenpidettä tai ehdotusta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    2. 2

      Suomalaisperhe haluaisi adoptoida aikuisen turvapaikanhakijan, mutta laki ei sitä salli

    3. 3

      Yhdeksälle Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajalle pitkät tuomiot – mielenosoitukset peruivat yli sata lentoa Barcelonan kentällä

    4. 4

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    5. 5

      Kerro nukkumaanmenoaikasi, niin helppo kaava paljastaa, miten saat päivästäsi kaiken irti – Tietokirjailija Pink kertoo, miten tieto ajasta muutti hänen elämänsä

      Tilaajille
    6. 6

      Kenialainen Annah on ylpeä ympärileikkaaja, joka on silponut tyttöjä 50 vuoden ajan

      Tilaajille
    7. 7

      Huuhkajilla on nyt käytössään huippukärkipari, ja vastaavanlainen nähtiin A-maajoukkueessa viimeksi 13 vuotta sitten

    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    5. 5

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää