Politiikka    |   HS-gallup

Hallitus­puolueidenkin kannattajat vastustavat polttoaine­veron korotusta, poikkeuksena vihreät

Suuri osa suomalaisista vastustaa polttoaineverojen korotuksia, käy ilmi HS-gallupista. Vastustus on selvää myös hallituspuolueiden kannattajakunnassa. Vihreistäkin vain runsas puolet on kiristysten kannalla.

Enemmistö suomalaisista suhtautuu kielteisesti polttoaineverotuksen kiristämiseen, käy ilmi HS-gallupista.

Kyselyn mukaan yhteensä 68 prosenttia suomalaisista vastustaa kiristystä ja 24 prosenttia kannattaa sitä.

Vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa väitteeseen ”polttoaineveroa on syytä kiristää”. 40 prosenttia oli täysin eri mieltä väittämän kanssa ja 28 prosenttia jokseenkin eri mieltä. Täysin samaa mieltä oli yhdeksän prosenttia vastaajista. 15 prosenttia oli jokseenkin samaa mieltä.

Polttoaineverotuksen kiristäminen kuuluu pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaan. Muutoksella pyritään muun muassa tukemaan hallituksen ilmastotavoitteiden toteutumista.

Ohjelmaan on kirjattu, että fossiilisten polttoaineiden verotusta korotetaan kuluttajahintojen ennustetun nousun mukaisesti 250 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana. Valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan korotukset astuvat voimaan ensi vuoden elokuun alussa.

Veronmaksajien keskusliiton laskelman mukaan korotus nostaisi liikennepolttoaineiden hintaa 6,5 senttiä litralta.

Rinteen hallitus lupaa ohjelmassaan, että vaikutus pienituloisille otetaan huomioon tuloverotuksen ja etuustasojen muutoksilla.

Veron yhteydessä on käyty keskustelua siitä, missä määrin se vaikuttaa pienituloisiin ja missä määrin se kohtelee eri alueilla eläviä eri tavoin. Esimerkiksi Ranskassa niin sanottujen keltaliivien protestit saivat alkunsa vastaavantyyppisistä toimista.



Polttoaineverotuksen kiristämistä vastustetaan laajasti kautta puoluekentän. Myös hallituspuolueiden kannattajista enemmistö suhtautuu kiristyksiin kielteisesti.

Pääministeripuolue Sdp:n kannattajista 67 prosenttia vastustaa polttoaineverotuksen kiristämistä. Keskustassa vastaava lukema on 76 prosenttia.

Vihreät on ainoa hallituspuolue, jonka riveissä yli puolet vastaajista – 57 prosenttia – kannattaa polttoaineverotuksen kiristämistä. Kolmannes puolueen kannattajista on kielteisellä kannalla.

Oppositiopuolueista erityisesti perussuomalaiset suhtautuvat veronkiristykseen kielteisesti. Heistä yli 90 prosenttia vastustaa polttoaineveron korottamista.

Suopeimmin ajatukseen polttoaineverojen korottamisesta suhtautuvat pääkaupunkiseudulla asuvat, alle 30-vuotiaat, akateemisesti koulutetut ja opiskelijat tai ylemmät toimihenkilöt. Silti näistäkin ryhmistä vain vähemmistö pitää veronkorotuksia tarpeellisina.

Vastustus puolestaan oli kiivainta maaseudulla ja ylipäätään pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa. Varsinkin itä- ja pohjoissuomalaiset suhtautuvat ajatukseen kielteisesti. Ammattiryhmistä työntekijät ja yrittäjät ovat selvimmin polttoaineveron korotusta vastaan.

Fakta

Näin kysely tehtiin


 HS:n teettämän kyselyn toteutti Kantar TNS oy.

 Kysely toteutettiin Gallup Kanava -internetpaneelissa kesäkuun 14. ja 20. päivän välillä.

 Kyselyyn vastasi 1 133 henkilöä. Vastaajat olivat Manner-Suomessa asuvia 15–74-vuotiaita.

 Tulosten virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

  Kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa väitteeseen ”polttoaineverotusta on syytä kiristää”.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on viehättävä ihminen – Deittisovellusten algoritmit perkaavat syvintä yksityisyyttä ja rakentavat parinmuodostuksesta raadollista peliä

    2. 2

      Kultakuume nousee maailmalla – Toimittaja osti oman kultaharkon Helsingin keskustasta

    3. 3

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Murhakultin johtaja visioi maailmanloppua ja jakoi seuraajilleen huumeita – Tarantino ja Netflix tarttuivat Charles Mansonin järkyttävään tarinaan

    5. 5

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    6. 6

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    7. 7

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    8. 8

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    9. 9

      Miten tulla onnelliseksi? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä

    10. 10

      Pakeneeko raha Hongkongista? Ihmiset tekevät varasuunnitelmia samaan tapaan kuin alueen siirtyessä Kiinalle 22 vuotta sitten, sanoo Nordean pääekonomisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    4. 4

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    5. 5

      Antti Hakkalan vaimo kuoli kaikkien edessä, ja nyt Hakkala kertoo, miten julkisuus antoi lohtua heille molemmille

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimusryhmä sukelsi Titanicin hylylle ensi kertaa lähes 15 vuoteen ja järkyttyi sen kunnosta

    7. 7

      ”Kielletyt nautinnot” eivät enää ole mitään kiellettyjä, vaan ihan kaikkien lempipuuhaa – muutos näkyy jo Ruotsissa ja kohta meillä

    8. 8

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    9. 9

      Moni rakastettu eines sisältää kuluttajan tietämättä paljon broileria – HS löysi 15 tuotetta, joiden nimet johtavat harhaan

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa lakanakaupat aloittivat toisilleen kuittailun lehti­mainoksissaan, ja sana­sodaksi äitynyt jälki on upeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää