Politiikka

Ulkoministeri Haavisto FT:lle: EU:n tehostettava toimiaan Venäjän-suhteiden parantamiseksi

Edistys on tarpeen Euroopan turvallisuuden parantamiseksi, Haavisto katsoo.

EU:n on tehostettava toimiaan Venäjän-suhteiden parantamiseksi, jos se haluaa kohentaa Euroopan turvallisuutta kansainvälisten konfliktien, transatlanttisten jännitteiden ja Britannian EU-eron aikaan, sanoo Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto Financial Times -lehden haastattelussa.

”On hyvin vaikeaa kuvitella ratkaisua [globaaleihin kriiseihin] ilman Venäjää – tai ratkaisua, jossa Venäjä ei jollakin tapaa ole aktiivinen osapuoli.”

Venäjän ja EU-maiden suhteet ovat olleet hyiset Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014. Haaviston mukaan hallituksen vaihtuminen Ukrainassa on nyt luonut mahdollisuuden edistykseen.

”Nyt meillä on uusi johto [Kiovassa] ja voimme tietenkin ajatella sitä uutena mahdollisuutena”, hän sanoo FT:lle.

Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaa, ja siksi Haaviston lausumia kuunnellaan tavanomaista tarkemmin. Vastaavia äänenpainoja on viime aikoina kuultu myös muilta EU-mailta, muun muassa Ranskan presidentiltä Emmanuel Macronilta. Entisissä itäblokin maissa Venäjän-suhteiden elvyttelyyn suhtaudutaan puolestaan kriittisemmin.

Haavisto sanoo, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on ollut avoin jäiden sulattamiselle Venäjän-suhteissa. Zelenskyi ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskustelleet puhelimitse. Maat ovat myös valmistautuneet vankien vaihtoon.

Venäjän tukemat separatistit ovat taistelleet Itä-Ukrainassa hallituksen joukkoja vastaan viiden vuoden ajan.

”Missä tahansa näemme toivoa, kuten nyt tässä mahdollisuudessa, että Kiova ja Moskova voisivat lähentyä hiukan joissain kysymyksissä, olemme valmiita tukemaan ja auttamaan, jos jotain on tehtävissä”, Haavisto sanoo FT:lle.

Hän pitää kiinni siitä, että Venäjän on noudatettava Minskin sopimusta. Sopimus vaatii joukkojen ja sotilaskaluston poistumista Ukrainan alueelta.

Haavisto ei liioin näe mahdollisuutta, että EU:n Venäjälle asettamia pakotteita poistettaisiin ennen ”todellista edistystä” Itä-Ukrainan suhteen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskustatunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keston

    2. 2

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    3. 3

      Taloyhtiöissä muhii poikkeuksellinen pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    4. 4

      Piratismi on arkipäivää suomalaiskouluissa: ”Käytän tallenteita, joita ei saa käyttää, otan monisteita, joita ei saisi ottaa”

    5. 5

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valovuosia vanhaa ilmastoväkeä edellä”, sanoo amerikkalaisprofessori

    6. 6

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    8. 8

      Sadasosan tappio teki Juha Miedosta kansansuosikin: uusi kirja paljastaa, miksi Kurikan hiihtojätti loukkaantui keskustalle

    9. 9

      Miki Kuusta, 30, pidetään teknologia-alan nuorena nerona, mutta itseään Slushin ja Woltin perustaja ei laske edes menestyjäksi

    10. 10

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    7. 7

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää