Politiikka

Kulmuni vai Kaikkonen? Näin keskustan konkarit valitsivat suosikkinsa

Sirkka-Liisa Anttila näkee Katri Kulmunissa uudet, nuorekkaat kasvot. Anneli Jäätteenmäki muutti mielensä ja tukee nyt Antti Kaikkosta.

Kumpi puheenjohtajaksi, Katri vai Antti?

Tiivistyvä jännitys on innoittanut näkyviä keskustavaikuttajia ottamaan kantaa puolueensa puheenjohtajavalintaan aivan lauantaisen äänestyksen alla.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina 7. syyskuuta Kouvolassa ylimääräisessä puoluekokouksessaan. Taustalla on kevään eduskuntavaalien historiallinen rökäletappio, jonka seurauksena Juha Sipilä päätti väistyä puolueen johdosta.

HS:n suora lähetys ja hetki hetkeltä -seuranta puoluekokouksesta alkaa noin kello 10.30. Pääset seurantaan tästä linkistä.

Kisan ennakkosuosikkina pidetty mutta ehdokkuudesta kieltäytynyt Annika Saarikko ilmaisi maanantaina sosiaalisessa mediassa ja sittemmin blogissaan tukensa Antti Kaikkoselle. Samana päivänä joukko entisiä eturivin kansanedustajia ilmoitti päinvastoin tukevansa Katri Kulmunia puolueen ohjaksiin.

Perjantaina Saarikko kertoi Ylelle, ettei hän aio hakea puolueen puheenjohtajuutta ensi vuonna.

”En halua, että minusta jää lymyilevää varjoa uudelle puheenjohtajalle. Siksi haluan tehdä selväksi, että minä en aio asettua ehdokkaaksi puheenjohtajakilpailuun Vantaan puoluekokouksessa kesällä 2020”, Saarikko sanoo Ylelle.

HS kysyi kokeneilta keskustapolitiikoilta Sirkka-Liisa Anttilalta ja Anneli Jäätteenmäeltä, miksi heidän suosikkinsa olisi parempi valinta keskustan johtoon. Anttila kannattaa Kulmunia, Jäätteenmäki Kaikkosta.

Anttilalla ja Jäätteenmäellä on samansuuntainen käsitys siitä, että puolueen on rakennettava uutta luottamusta kansalaisiin. Jäätteenmäki puhuu yhteyden katkeamisesta, Anttila hämmentyneestä jäsenistöstä ja köyhien asian unohtamisesta.

”Puheenjohtajan tehtävä on nyt olla puheenjohtajana: luoda mielenkiintoa puolueen ympärille ja kuunnella palkansaajia, toimihenkilöitä, yrittäjiä, kaikkia, ja sitten ottaa kantaa arkielämän asioihin. On sanottu, että keskustan yhteys katkesi kansalaisiin. Nyt pitää katsoa tulevaisuuteen ja saada kenttä tekemään töitä”, Jäätteenmäki sanoo. Hän ei pidä puheenjohtajavalintaa erityisen repivänä.

Anttila taas muistuttaa, että vaalin jälkeen puolueen on koottava rivit valitun puheenjohtajan taakse.

”On tärkeä asia, että meillä on kaksi ehdokasta ja kunnon kisa. Sen jälkeen kaikilta vaaditaan suurta viisautta. Johannes Virolaisen sanoin: kansa on puhunut, pulinat pois. Rivit yhdistettävä, koska meillä on kaksi ihan hyvää ehdokasta.”

”Katri on enemmän aatepoliitikko”


Pitkäaikainen kansanedustaja, moninkertainen varapuhemies ja ministerin arvonimen saanut Sirkka-Liisa Anttila on ilmaissut tukensa Katri Kulmunille jo heinäkuussa.

Miksi kannatat juuri häntä?

”Me tarvitsemme uudet, tuoreet, nuorekkaat kasvot. Keskusta pitää siirtää 2020-luvulle.”

Miksi sitten et kannata Kaikkosta?

”Ensinnäkään minulla ei ole Kaikkosta vastaan mitään. Mutta Kaikkonen on ollut niin pitkään mukana, että hänen kasvonsa ovat aika lailla kuluneet. Politiikka kuluttaa valitettavan paljon.”

”Sitten toisekseen: olen aina ollut naisasianainen. Lisäksi olen ollut Keskustanaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksen puheenjohtaja. Siksi minulle on itsestään selvää, että silloin kun pätevä nainen on ehdolla ja täyttää nämä mitat täysin, minä tuen ilman muuta naista.”

Eli viime kädessä jalkoväli ratkaisee?

”Ei ratkaise jalkoväli, ei suinkaan. Minä sanoinkin, että ehdot täyttävä, osaava nuori nainen. Ja jos mietitään nyt, mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana, niin Katrihan on ollut kaikkein myönteisimmin julkisuudessa omilla aloitteillaan, juuri niin kuin puheenjohtajan pitää olla.”

”En puhu ollenkaan Anttia vastaan, hän on ihan hyvä ehdokas. Keskusta on tehnyt aina puolueen saranavaiheissa ratkaisuja, joissa on valittu nuori johtaja, ja se on osoittautunut ihan hyväksi valinnaksi. Otan esimerkiksi Esko Ahon. Aloittaessaan puheenjohtajana hän oli kohtalaisen samanikäinen Kulmunin kanssa.”

Edustavatko nämä kaksi ehdokasta jotenkin erilaista linjaa keskustalle?

”Ehkä siltä osin, että Katrilla on enemmän aatteeseen perustuvia politiikan esityksiä kuin Antilla. Katri on enemmän aatepoliitikko. Sellainen olen itsekin, jolloin on helppo kompata. Se tarkoittaa, että keskustan ratkaisujen pitää pohjata siihen yhteiseen arvopohjaan, joka puolueella on.”

”Alkiolaisten arvojen pohjalta pitää politiikkaa tehdä. Keskustalainen arvo- ja aatepohja lähtee siitä, että heikoimmista lähdetään liikkeelle. Silloin siitä hyötyvät kaikkein eniten ne, joilla on tiukinta.”

Tarkoittaako tämä, että Kaikkonen ei edusta sitä?

”Ei, en asetu toista vastaan. Mutta kun pyysit eroja, niin tämä on yksi selvä ero, joka näkyy.”

Voitko kehua Kaikkosta?

”Kyllä voin Kaikkosta kehua. Antti on ihan mukava mies ja varmasti täyttää paikkansa. Mutta me haemme nyt tulevaisuuden tekijää, ja toivon liike on Katrin liike, jolla keskusta saadaan tästä nousuun.”

”Katrissa on sellainen piirre, että hän vetää olemuksellaan ihmisiä puoleensa. Hän kiinnostaa ihmisiä. Hän on ulospäin suuntautunut johtaja. Seurasin suuressa valiokunnassa hänen työskentelyään: hän tekee kotiläksynsä ja perehtyy asioihin. Se on poliitikolle aika tärkeä asia.”

”Maailma on nyt siinä asennossa, että puolueemme nuorisokannatus on tavattoman matalaa verrattuna siihen, mitä se on ollut. Katrin avulla voisimme myös vaikuttaa nuorten kiinnostukseen. Nuorissa on meidän tulevaisuutemme.”

”Antti on pätevä, kokenut ja paineen kestävä”


Entinen pääministeri, keskustan entinen puheenjohtaja ja europarlamentin vastikään jättänyt Anneli Jäätteenmäki liittyi puolestaan tiistaina Antti Kaikkosen tukijoihin.

Miksi kannatat juuri häntä?

”Ensinnäkin haluan sanoa, että molemmat ehdokkaat ovat erinomaisia. On todella vaikea tehdä valinta, ja alun perin päätin, etten ota kantaa ollenkaan. Sanoin vielä eilenkin, etten ota kantaa, koska entiset puheenjohtajat eivät ole tavanneet niin tehdä. Mutta nyt heräsi halu vaikuttaa.”

”Tunnen Antin. Hän on pätevä, kokenut, paineen kestävä ja kaiken lisäksi oikein mukava ihminen, joka myös kuuntelee muita. Se on erittäin tärkeää politiikassa. Yksin ei pärjää, vaikka on kuinka hyvä.”

Mikä herätti nyt halun ottaa kantaa asiaan?

”Ehkä se on tämä, kun on pitkään politiikassa ollut, ja tämä on nyt tällainen kokeneiden naisvaikuttajien mielipide. Miehiähän tuli jo esiin, niin nyt sitten naisetkin ottavat kantaa.”

”Joku voi kysyä, miksi kannatan miestä ja miksi en kannata naista. Keskustalla on ollut jo kaksi naista puheenjohtajana, ja meillä on tällä hetkellä nainen [Riikka Pirkkalainen] puoluesihteerinä. Siinä mielessä meillä on puntit tasan. Se ei ole samalla tavalla kysymys kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin on valittu nainen ensimmäistä ja toista kertaa. Mutta molemmat ehdokkaat ovat päteviä.”

Onko tämä luettavissa niin, että Kulmunilla ei ole näitä ominaisuuksia?

”Ei, ei, ei. Ensinnäkin minua ärsytti aivan valtavasti, kun Annika Saarikko otti eilen kantaa ja se heti käännettiin jotakuta vastaan. Eihän se politiikassa niin ole, että jos olet toisen puolesta, niin olet toista vastaan.”

”Ei minulla ole Kulmunia vastaan mitään, ei todellakaan, enkä halua piikitellä häntä millään tavalla, koska minulla ei ole siihen mitään syytä. Jos haluaa vaikuttaa, sitä vain sanoo mielipiteensä, hyvässä tarkoituksessa. ”

Edustavatko Kaikkonen ja Kulmuni jollakin tavoin erilaista linjaa keskustalle?

”En näe mitään linjaerimielisyyttä.”

Onko joitain asioita, jotka heitä erottavat?

”Kyllä se on vähän, että yksi tykkää tyttärestä ja toinen tykkää toisesta tyttärestä. Ero on hiuksenhieno. Minä sanoin nämä adjektiivit nyt Antin kohdalla, mutta se ei ole ketään vastaan. Jos Katri tulee valituksi, tuen häntä täysin.”

Mitkä olisivat sitten Kulmunin vahvuuksia?

”Katri on valoisa persoona, hän on yhteistyökykyinen, tuo uusia tuulia. Alussa hän herättäisi median mielenkiintoa, koska hän on uusi, se on aivan selvää. Hänellä on toiset vahvuudet.”

Oikaisu 7.9. kello 12.39: Toisin kuin Anneli Jäätteenmäki uutisessa väitti, keskusta ei ole ainoa puolue, jolla on ollut kaksi naista puheenjohtajana. Myös vihreillä ja vasemmistoliitolla on ollut useita naispuheenjohtajia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    4. 4

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    5. 5

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    6. 6

      Kalasatamaan rakennetaan Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä

    7. 7

      Harvinainen näky: Lähes kerrostalon ulko-ovella mönkivä mäyrä tallentui videolle Herttoniemessä

    8. 8

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    9. 9

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    10. 10

      Lintukannat ovat vähentyneet dramaattisesti Pohjois-Amerikassa, myös Suomessa lintujen määrä laskee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    6. 6

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    7. 7

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    8. 8

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    9. 9

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    10. 10

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää