Politiikka

Väistyvä Sipilä varoitti taloudenpidon löperyydestä hallituksessa ja ehdotti Suomeen lisää ulkomaista työvoimaa

Sipilä loisi myös uuden kannustinjärjestelmän työttömille, joiden pitäisi ottaa vastaan työtä myös oman asuinalueensa ulkopuolelta.

rac
Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viimeisessä puheessaan puolueen puheenjohtajana mittavia uudistuksia työmarkkinoille.

Kuusikohtainen ”Sipilän lista” oli suunnattu istuvalle Antti Rinteen (sd) hallitukselle, jossa myös keskusta on mukana.

Sipilä muun muassa loisi työttömille uuden kannustinjärjestelmän. Siinä työntekijä saisi paremman perusturvan, mutta sitoutuisi samalla ottamaan vastaan työtä myös asuinalueensa ulkopuolelta tai menemään koulutukseen alalle, joka ei ole hänen omansa.

Pääset lukemaan HS:n seurantaa puoluekokouksesta täältä.

Ulkomaisen työvoiman tarvehankinta pitäisi Sipilästä poistaa asteittain. EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulisi näin Suomeen työvoimaa nykyistä pulaa helpottamaan. Tätä työvoimaa pitäisi myös kannustaa politiikalla töihin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, Sipilä sanoi.

Näiden toimien lisäksi Sipilä pitäisi huolta Suomen kustannuskilpailukyvystä, lisäisi paikallista sopimista työpaikoilla ja panostaisi tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Myös osatyökykyisten työllistymistä pitäisi Sipilästä helpottaa.

”Kolmas sektori voisi perustaa osatyökykyisten työllistämiseen erikoistuneita työnvälityspalveluita”, Sipilä sanoi.


Sipilä kannusti myös puolueen tulevaa johtoa tarkkaan taloudenpitoon. Hän sanoi havainneensa, että ”joidenkin” linja vaikuttaa olevan tehdä helpot päätökset eli menonlisäykset hallituskauden alussa.

”Jakovaraa ei saisi käyttää alussa, vaan vasta sitten, kun on merkkejä kakun kasvattamisen onnistumisesta”, Sipilä sanoi.

”Keskustan on oltava tarkkana, älkäämme olko löperöitä.”


Oman puheenjohtajakautensa muistot saivat Sipilän myös liikuttumaan. Sipilä muisteli ”torin laidalla” olleita hiljaisia tukijoita, jotka kertoivat tukevansa häntä muun muassa esirukouksin.

Sipilä sanoi siirtyvänsä nyt itse torin laidalle tukemaan seuraajaansa, ja kiitti vuolaasti puolueen työntekijöitä ja kannattajia tuesta. Seuraajaansa Sipilä opasti opettelemaan asiat perinpohjaisesti ja kuuntelemaan muita.

”Jos olisin tiennyt kaiken, mitä tiedän nyt, jotain tekisin toisinkin, mutta se on selvää, että päivääkään en vaihtaisi pois”, Sipilä sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Syyskuussa tuli 40 000 työllistä lisää, joista 39 000 oli naisia

    2. 2

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    3. 3

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    4. 4

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    5. 5

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    6. 6

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    7. 7

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    8. 8

      Ministeri Paatero puolusti Veikkauksen toimintaa A-studiossa – HS kysyi asian­tuntijoilta, pitävätkö väitteet paikkaansa

    9. 9

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä

    10. 10

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    5. 5

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    6. 6

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    7. 7

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä

    8. 8

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    10. 10

      Hukkaako säästeliäs rahansa? Nollakorkojen maailma kurittaa vanhoihin oppeihin nojaavia kotitalouksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    11. Näytä lisää