Politiikka

Miltä keskustan tulevaisuus nyt näyttää? Tutkijat arvioivat, miten Katri Kulmuni muuttaa puoluetta

Politiikan tutkijoiden mukaan keskustan uuden puheenjohtajan onnistumiseen vaikuttaa myös hallituksen menestys. Lyhyellä tähtäyksellä Kulmunin uskotaan aktivoivan kannattajia kuulemalla kentän ääntä enemmän kuin kuin Juha Sipilän aikana.

”Kyllä Katri Kulmunilla on siihen mahdollisuudet, mutta eihän puolueen onnistuminen ole yhdestä ihmisestä kiinni. Puheenjohtajana hänet nostetaan tikunnokkaan ja häneen on ladattu valtavasti toiveita.”

Näin vastaa politiikan tutkija Jenni Karimäki kysymykseen, onnistuuko keskustan johtoon lauantaina äänestetty 32-vuotias elinkeino­ministeri kääntämään puolueen suosion nousuun.

Voitonpuheessaan Kulmuni lupasi liki kaksinkertaistaa keskustan kannatuslukemat ainakin kahdenkymmenen prosentin paikkeille.

”Onnistumi­sen mahdolli­suuk­sia Kulmunilla on, mutta helppoa se ei ole. Paljon riippuu myös hallituksen aikaan­saannoksista ja siitä, miten keskusta profiloituu ja pystyy puhuttele­maan omia kannattajiaan”, arvioi politiikan tutkija Ilkka Ruostet­saari.

Karimäki on erikoistutkija Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Ruostetsaari on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa.

HS pyysi heitä arvioimaan, miltä kannatusalhossa rämpivän hallituspuolueen tulevaisuus näyttää, kun sitä luotsaa nyt torniolainen puolueen kasvatti liike-elämästä politiikkaan tulleen Juha Sipilän jälkeen.

Tutkijoiden mukaan ennustamista vaikeuttaa moni seikka, kuten keskustan sitoutuminen pääministeri Antti Rinteen (sd) punavihreän hallituksen ohjelmaan.

Hallitusasema myös hillitsi ainakin ulospäin puheenjohtajakampanjaa niin, ettei Kulmunin ja puolustusministeri Antti Kaikkosen väliltä tahtonut eroja löytyä, eikä järisyttäviä avauksia kuultu.

Eikä niitä kuultu Kulmunilta valinnan jälkeenkään. Kulmuni tyytyi lähinnä hokemaan, kuinka puolueen kannatus nyt pitää saada kuntoon – aivan kuten vuoden 2015 eduskuntavaalien alla keskusta lupasi panna Suomen kuntoon.

Korvamatoralli toi tuolloin puolueelle vaalivoiton, ja Suomen talouskin kohentui, mutta se ei äänestäjille riittänyt. Tämän kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ja vihreät rohmusivat keskustankin ääniä.

”Keskustan on nyt kirkastettava identiteettiään ja agendaansa: keitä varten se oikein tekee politiikkaa”, Ruostetsaari sanoo.

”Sipilän hallitushan keskittyi paljolti valtiontalouteen ja työnantajien asemaan, mikä kyllä paransi myös maan kilpailukykyä. Keskustan jäsenkunta on kuitenkin hyvin vaativaa ja haluaa myös tuloksia, jotka parantavat sen omia oloja”, Ruostetsaari pohtii.

Sipilän aikaan valta keskittyi Ruostetsaaren mukaan puoluejohdon ja ministeriryhmän muodostamalle sisäpiirille, kun taas eduskuntaryhmä ja puolueorganisaatio jäivät enemmän ulkokehälle.

”Kaikkonen luettiin enemmän puolueen sisäpiiriin, mutta olihan Kulmunikin varapuheenjohtaja eli eliittiä, mikä vähentää uutuuden uskottavuutta. Mutta onhan hän nyt tuoreempi kasvo ja luvannut osallistaa kenttää ja virittää uutta keskustelukulttuuria”, Ruostetsaari vertaa.

Karimäen mukaan keskustan kaltaisessa suuressa ja perinteisessä puolueessa nuori nainen puheenjohtajana tuo kyllä kaivattua raikkautta, vaikka Kulmunin sadan päivän ohjelma huokuu muuten perin perinteistä kentän kuulemista ja osallistamista sekä yhdessä tekemistä.

”Ei hän ole keksimässä pyörää uudelleen, eikä vallankumousta tässä suhteessa tulla näkemään. Toki sosiaalinen media mainitaan, mutta sitäkään ei kerrota, miten sitä hyödynnetään kentän osallistamisessa”, Karimäki sanoo.

”Uskon kuitenkin, että jos edellisten neljän vuoden aikana syntyi kentällä vaikutelma, ettei sitä kuultu, niin ainakin viimeksi äänestämättä jättänyt mutta muuten uskollinen kannattajakunta voi nyt aktivoitua ja kannatusluvut nousta”, Karimäki sanoo.

Jo sekin, että epämääräinen välitila puoluejohdossa päättyy, lisää suosiota ainakin lyhyeksi aikaa.

Ruostetsaaren mukaan Kulmuni onnistui kampanjassaan vaikuttamaan aatepoliitikolta, joka ajaa alkiolaisuutta ja köyhän asiaa: ”Hän on ehkä pari piirua enemmän vasemmalla kuin Kaikkonen.”

Karimäen mukaan Kulmuni edustaa arvoliberaalia aatemaailmaa, vaikka kampanjan aikana tuli esiin eutanasian vastustaminen. Hän kannatti esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia.

”Suuressa puolueessa puheenjohtaja joutuu punnitsemaan tarkoin sanansa ja puhuttelemaan niin arvoliberaaleja kuin arvokonservatiivejakin”, Karimäki huomauttaa.

Kulmuni profiloitui kampanjassaan etenkin Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen maakuntien ja ylipäänsä aluepolitiikan puolustajaksi.

”Tänä päivänä ei kyllä voida asettaa vastakkain aluepolitiikkaa ja kaupunkipolitiikkaa, vaan tarvitaan molempia. Toisaalta Sipilän kaudella kentällä koettiin, että muuta kuin etelää pidettiin auringonlaskun alueena, mikä näkyi esimerkiksi taksiuudistuksessa”, Ruostetsaari sanoo.

Ruostetsaaren mukaan Kulmunin mahdollisuuksia rajaa se, että muutkin puolueet, myös vihreät, pyrkivät levittäytymään suurista kaupungeista pienempiin ja alueille puhumattakaan perussuomalaisista, jotka keräävät kannatusta ympäri maata.

Kulmunin tavoitetta vaikeuttaa myös paljon puhuttu politiikan polarisaatio esimerkiksi maahanmuutto- ja ilmastoasioissa, joissa perinteisen keskustan sanoma helposti jää hämäräksi.

”Toisaalta Kulmuni puhui paljon toivon tuomisesta myös maaseudulle, mikä on ehkä sanoma myös perussuomalaisten kannattajiksi karanneille”, Ruostetsaari sanoo.

Karimäen mukaan etenkin talouspolitiikassa keskelle sijoittuminen helpottaa yhteistyökumppaneiden hakemista, minkä osoittaa myös se, että keskusta on nyt peräperään ollut niin oikeisto- kuin vasemmistohallituksessakin.

”Talouspolitiikasta on helpompaa sopia. Hankalampaa on sopia arvoista, joita ei sovittaa rahalla niin, että saavutettaisiin molempia tyydyttävällä tavalla konsensus”, Karimäki sanoo ja viittaa esimerkiksi suhtautumiseen maahanmuuttoon.

”Tietysti keskusta voisi yrittää sanoittaa linjaansa niin, että arvokysymyksiin yhdistettäisiin myös talouspolitiikka, eli kuinka esimerkiksi hyvinvointivaltion ylläpitoon tarvitaan myös työperäistä maahanmuuttoa”, Karimäki havainnollistaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    5. 5

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    8. 8

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    9. 9

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    5. 5

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    10. 10

      Kiina esitteli taistelu­helikopterin, joka muistuttaa lentävää lautasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää