Politiikka

HS:n tiedot: Postin palkan­alennukset koskisivatkin jopa 8 000:ta työn­tekijää – Pääministeri Rinne väläyttää ratkaisuksi ”tuntuvaa” kerta­korvausta työn­tekijöille

Pääministeri Rinteen mukaan valtio voisi ehkä luopua määräajaksi osasta Postin tuloutuksista, jotta pienituloisten Postin työntekijöiden elinolosuhteet turvattaisiin.

Posti suunnittelee HS:n tietojen mukaan tuntuvia palkanalennuksia peräti 8 000 työntekijälle. Postilla on nyt noin 22 000 työntekijää.

Julkisuudessa on tähän asti kerrottu mahdollisten alennusten koskevan vain 700 henkeä, lähinnä lajittelijoita. Lajittelijoita edustavan Posti- ja logistiikka-alan unionin Paun työehtosopimuksen piirissä olleet työt ollaan siirtämässä edullisemman Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.

HS:n tietojen mukaan vastaava suunnitelma koskee Postin työtehtäviä myös huomattavasti laajemmin. Asian vahvistaa kaksi eri lähdettä HS:lle.

Postin hallituksen puheenjohtajan Markku Pohjolan mukaan yhtiö tutkii vaihtoehtoja.

”Täytyy löytää joku ratkaisu, joka takaa kilpailukyvyn”, Postin hallituksen puheenjohtaja Pohjola sanoo HS:lle.

Hän kertoo, että laajempaan hankkeeseen viitattiin epäsuorasti jo tiedotteessa, jossa kerrottiin 700 työntekijän työehtosopimusmuutoksesta.

Posti kertoi tuolloin tavoittelevansa vuosien 2019−2021 aikana noin 150−200 miljoonan euron kustannussäästöjä. Yhtiö kertoi tuolloin, että sillä on 11 työehtosopimusta eri tehtäviin.

”Posti pyrkii löytämään markkinaehtoisen työehtosopimus- ja kustannustason myös perinteisissä postipalveluissa syksyn 2019 aikana”, tiedotteessa luki.

Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoo HS:lle, että tilanne on hallituksella tiedossa.

Rinteen mukaan Postin työntekijöitä uhkaava palkkojen heikentäminen tulisi ratkaista niin, että pienipalkkaiset työntekijät pystyvät tulemaan palkallaan yhä toimeen pääkaupunkiseudulla.

”Tavoite on, että päästään oikeudenmukaisiin palkkoihin.”

Rinne korostaa myös sitä, että Postin tulisi pyrkiä löytämään sopu neuvottelemalla asiasta työntekijöiden kanssa.

Mahdollisiin ratkaisuihin siitä, miten nykyisille työntekijöille voisi korvata siirtymisen heikompaan työehtosopimukseen tai vastaaviin pysyvästi palkkaa alentaviin järjestelyihin, Rinne ei halua ottaa suoraa kantaa.

”Yksi vaihtoehto voisi olla sen selvittäminen, voiko asian ratkaista jollain rahallisella kertakorvauksella”, Rinne kuitenkin sanoo.

Rinteen mukaan kertakorvauksia on käytetty ennenkin vastaavia riitojen ratkaistaessa, kun siirtymiä vanhasta järjestelmästä uuteen on rakenneltu.

Rinne kertoo pohtineensa sitäkin, että valtio voisi joidenkin vuosien ajaksi luopua osasta Postilta vaatimistaan tuottotavoitteista, jotta Postin pienipalkkaisten työntekijöiden elinolosuhteet voitaisiin turvata.

Rahallisessa kertakorvauksessa kyse on helposti kymmenistä tai jopa yli sadasta miljoonasta eurosta.

Jos kahdeksalle tuhannelle työntekijälle maksettaisiin kertakorvauksena esimerkiksi viisituhatta euroa, se maksaisi Postille ja valtiolle 40 miljoonaa.

Rinne ei suostu ottamaan kantaa korvauksen euromääriin.

”Mutta jos haetaan aidosti ratkaisua kertakorvauksella, sen täytyy tuntua ihmisten arjessa.”

Rinne sanoo myös toivovansa, että Postin johto etsisi kustannussäästöjä aktiivisesti muualtakin kuin työvoimakuluista, esimerkiksi erilaisista syrjäseutujen teknologiaratkaisuista.

Postin nykyisen hallituksen asemasta Rinne sanoo, että hänelle riittää nyt se, että hallitus nauttii kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) luottamusta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtion tuki maanviljelijöille kasvaa: Järjestelmän ansiosta viljelijät maksavat eläkkeistään muita yrittäjiä vähemmän

    2. 2

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    5. 5

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    6. 6

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    7. 7

      Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen finaalissa: ”Olen erittäin tyytyväinen, miten pelasin täällä”

    8. 8

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    8. 8

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    9. 9

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    10. 10

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää