Politiikka

Yritys karsia yritystukia tökkii jälleen: hallituksen listan piti olla valmis jo perjantaina, mutta kohteista on eripuraa

Työryhmän ehdotusten julkistus jäi ensi viikkoon budjettiriihen alle. Listalla ovat muun muassa matkailuautot ja työnantajan koulutusvähennys. Pohdinnassa ovat myös päästökauppakompensaation muutokset.

Hallitus aikoo ensi viikon budjettiriihessään karsia yritystukia sadalla miljoonalla eurolla, mutta asiaa pohjustanut työryhmä ei vielä perjantaina saanut aikaan esitystä asiasta.

Työ oli tarkoitus luovuttaa perjantaina elinkeinoministeri Katri Kulmunille (kesk) ja julkaista saman tien, mutta luovutus siirtyi ensi viikkoon. Ryhmässä on erimielisyyttä siitä, onko listalla tarpeeksi vaikuttavia keinoja.

Työryhmää vetäneen valtiosihteerin Jari Partasen mukaan työryhmän tavoitteena on tehdä esitys, jossa on lista karsittavista kohteista. Jos vähennyksistä ei päästä yksimielisyyteen, Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman mukaan kaikkia yritystukia alennetaan niiden kustannusten suhteessa niin, että sadan miljoonan euron säästötavoite täyttyy.

Partasen mukaan tällaista juustohöylämenetelmää ei ole tarkoitus käyttää.

HS:n tietojen mukaan karsintalistalle on päässyt ainakin kaksi tukea. Matkailuautojen suosiminen verotuksessa loppuisi. Niillä on nyt pienempi käyttövoimavero. Jos vero korotettaisiin esimerkiksi henkilöautojen tasolle, valtio säästäisi noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Toinen kohde on työnantajan koulutusvähennys, joka on ollut voimassa vuodesta 2014 lähtien. Tällä lisätuella haluttiin kannustaa työnantajia kouluttamaan työntekijöitä, mutta vähennyksen suosio on ollut odotettua heikompi. Sitä on moitittu byrokraattiseksi.

Vähennystä säädettäessä arvioitiin, että yhteisöveron tuotto pienenisi lisävähennyksen takia noin 57 miljoonalla eurolla. Suosio ja samalla verotulojen menetys on ollut tätä laimeampaa: vähennys maksaa tänä vuonna valtiolle noin 12 miljoonaa euroa.

Valtiosihteereistä koottu työryhmä aikoo esittää tukien karsimisen lisäksi hallitukselle eri vaihtoehtoja siitä, miten nykyinen päästökauppakompensaatio korvattaisiin.

Paljon sähköä käyttävälle teollisuudelle maksetaan nykyisin valtiontukea, joka korvaa päästökaupasta yrityksille syntyviä kustannuksia päästöoikeuden hinnan nostaessa sähkön hintaa.

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä ensi vuoden päästökauppakompensaatio kasvaa 75 miljoonaan euroon. Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet tämän hidastavan siirtymistä pois fossiilisista polttoaineista.

Kompensaation perusteena on ollut, että se turvaa paljon sähköä käyttävien suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja ehkäisee teollisuuden siirtymistä maihin, joissa ei ole käytössä päästökauppaa.

Vastaavaa tukea maksetaan useassa EU-maassa. Suomessa tuen taso on ollut puolet EU-sääntöjen mukaisesta enimmäismäärästä.

Yritystukien karsimisen lähihistoria on surkea.

Suomessa maksetaan vuosittain yritystukia verotuet mukaan lukien noin neljä miljardia euroa. Suorien tukien määrä on noin 1,1 miljardia ja verotukien määrä noin 2,9 miljardia euroa.

Myös Juha Sipilän (kesk) hallitus yritti karsia yritystukia, mutta tästä ei päästy minkäänlaiseen poliittiseen sopuun. Ensin Sipilän hallitus yritti sitä turhaan budjettiriihessä, minkä jälkeen tukia käytiin läpi parlamentaarisessa työryhmässä, jota veti kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk).

Pekkarinen joutui ilmoittamaan huhtikuussa 2018, että parlamentaarinen eli kaikista eduskuntapuolueista koottu työryhmä sai aikaan ainoastaan kriteerit yritystukien arviointiin. Mitään esityksiä leikkauksista tai uudelleensuuntauksista ei tehty.

Pekkarinen itse ehdotti jälkeenpäin, että fossiilisten polttoaineiden käytön tukia olisi voinut karsia ja suunnata säästyneet rahat teollisuuden sähköveron keventämiseen.

Tämän jälkeen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) tutkijat selvittivät yritystukien vaikutusta Suomen kilpailukykyyn.

Selvitys ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa. Sen kirkkain johtopäätös oli se, että erityisesti energiaverojen palautukset ovat tehottomia. Ei löytynyt vakuuttavia todisteita, että ne olisivat parantaneet yritysten tuloksia, työllisyyttä tai energiatehokkuutta.

Energiaverojen palautukset kohdentuvat pääosin suurille paperiteollisuuden, kemian ja metallien perusteollisuuden yrityksille.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    5. 5

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    6. 6

      HS-analyysi: Trumpin päätös hylätä kurdit aiheutti myhäilyä Moskovassa, jossa voittoja lasketaan tulleen kolme

      Tilaajille
    7. 7

      Yahoon tarinan loppuun vienyt Marissa Mayer: ”Olen hyvin ylpeä siitä, mitä saavutimme”

      Tilaajille
    8. 8

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    9. 9

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    10. 10

      Itsemurhia, rikos­epäilyjä ja orja­sopimuksia: Nuoren Sulli-laulajan kuolema on vain viimeisin k-popin skandaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    2. 2

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    5. 5

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    6. 6

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    7. 7

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    8. 8

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    9. 9

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    10. 10

      Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Väite kaurajuomien kaurattomuudesta ja niiden sisältämästä palmuöljystä synnytti pienen kohun – Selvitimme, mitä kauratuotteissa on ja ovatko ne ympäristöystävällisiä

    11. Näytä lisää