Politiikka

Hallitus aikoo selvittää pakkoavioliittojen erillisen kriminalisoimisen – Oikeusministeri Henriksson: ”Kyse traagisista ihmiskohtaloista”

Muun muassa Euroopan neuvosto on arvostellut Suomen nykylainsäädäntöä riittämättömäksi.

Hallitus aikoo selvittää, tulisiko avioliittoon pakottaminen kriminalisoida erillisenä rikoksena. Selvitys asiasta on alustavasti suunniteltu käynnistettäväksi vuodenvaihteen tienoilla.

Suomi on saanut toistuvaa arvostelua ihmisoikeusjärjestöiltä siitä, ettei nykyinen lainsäädäntö ole riittävä pakkoavioliittoihin puuttumiseksi. Viimeksi syyskuun alussa Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä (GREVIO) kehotti raportissaan Suomea voimakkaasti harkitsemaan pakkoavioliittojen erillistä kriminalisointia.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sanoo, että selvitystyö on määrä käynnistää mahdollisimman pian. Asiasta on sovittu hallitusohjelmassa.

 

”Kyllähän tämä kuuluu niihin asioihin, jotka pitää laittaa pystyyn niin nopeasti kuin vain mahdollista”, Henriksson sanoo.

Hänen mukaansa on tärkeää, että erillisen kriminalisoinnin lisäksi tarkastellaan myös sitä, miten pakkoavioliittoja voitaisiin ennaltaehkäistä nykyistä tehokkaammin. Suuri ongelma on usein, ettei tapauksista tule tietoa viranomaisille.

”On tarpeen ottaa asia tarkasteluun ja katsoa, miten pystymme paremmin kuin nykyisin ennaltaehkäisemään ja puuttumaan näihin tapauksiin, koska ihmisoikeuksistahan on kyse ja traagisista ihmiskohtaloista.”

Avioliittoon pakottaminen on jo nykyisinkin Suomen lain vastaista. Suomessa ei kuitenkaan ole erillistä lakia juuri pakkoavioliittojen kieltämistä varten, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Avioliittoon pakottamisesta voidaan sen sijaan Suomessa rangaista joko ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena.

Euroopan neuvoston GREVIO pitää nykytilannetta puutteellisena muun muassa, koska nykyinen ihmiskauppalainsäädäntö ei sen mukaan välttämättä mahdollista puuttumista kaikkiin pakkoavioliiton muotoihin.

Ihmisoikeusliiton sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö Johanna Latvala sanoo, että lain muotoilu on ongelmallinen.

”Ihmiskauppalainsäädännössä täytyy toteutua se, että henkilö on tarkoituksellisesti saattanut uhrin epäinhimillisiin oloihin. Tämä on vaikeaa todistaa muun muassa, koska pakkoavioliittotapauksissa vanhemmat saattavat usein kuvitella, että kyseessä on tytön kannalta hyvä asia”, hän sanoo.

Pakottaminen on puolestaan asianomistajarikos, mikä tarkoittaa sitä, että asia etenee tutkintaan ainoastaan siinä tapauksessa, että uhri vaatii tekijälle rangaistusta. Tätä pidetään pakkoavioliittojen kohdalla ongelmallisena, koska liittoihin pakotettujen kynnys kertoa kohtalostaan on korkea.

Latvala pitää erillisen kriminalisoinnin selvittämistä erittäin tervetulleena ja tärkeänä.

”Toivottavasti ei ainoastaan selvitetä vaan sitä todellakin edistetään”, hän sanoo.

Tarkkaa tietoa Suomessa solmittujen pakkoavioliittojen määrästä ei ole. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin oikeusministeriölle vuonna 2017 laatiman selvityksen mukaan on kuitenkin selvää, että niitä esiintyy. Samaa viestiä kertoo Ihmisoikeusliiton vuoden 2016 selvitys.

Käytännössä liittoja solmitaan esimerkiksi siten, että Suomessa asuva alaikäinen tyttö painostetaan naimisiin ulkomailla asuvan ja tytölle usein tuntemattoman miehen kanssa. Tämä saattaa tapahtua esimerkiksi tytön suvun kotimaahan suuntautuvalla kesälomamatkalla.

Nykyinen hallitusohjelma sisältää myös kirjauksen siitä, että pakkoavioliittojen mitätöinti mahdollistetaan. Toisin sanoen pakkoavioliitto olisi mahdollista purkaa muutoinkin kuin avioeron kautta. Taustalla on ajatus siitä, että mitätöinti signaloisi, ettei liitto ole missään vaiheessa ollut lainvoimainen.

Oikeusministeriössä laaditaan paraikaa muistiota koskien mitätöintimahdollisuutta. Samassa yhteydessä selvitetään ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn mahdolliset tarkistustarpeet. Muistio lähtee lausuntokierrokselle näillä näkymin vuodenvaihteen tienoilla.

Pakko- ja lapsiavioliittoihin liittyvä lainsäädäntö tiukentui jo vuoden alussa, kun eduskunta hyväksyi lainmuutoksen, jolla alaikäisten avioliitot kiellettiin Suomessa. Aiemmin oikeusministeriö saattoi antaa alle 18-vuotiaalle poikkeusluvan avioitua.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Avioon pakottamisesta voidaan nykyisin rangaista pakottamisena tai ihmiskauppana


 Pakottaminen avioliittoon on määritelty ihmisoikeusloukkaukseksi useissa kansainvälisissä sopimuksissa, esimerkiksi niin kutsutussa Istanbulin sopimuksessa, joka koskee lähisuhdeväkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä.

 Suomen laissa avioliittoon pakottamisesta voidaan nykyisin rangaista ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena.

 Laki ei tunne erillistä rikosnimikettä pakkoavioliitolle toisin kuin esimerkiksi Ruotsin ja Norjan laki.

 Oikeusministeriössä aiotaan selvittää, tulisiko pakkoavioliitot kriminalisoida erikseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    5. 5

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    8. 8

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Sveitsiläinen lentoyhtiö keskeytti uuden Airbus-koneensa käytön, kun sen moottorit hajosivat kolmesti Ranskan yllä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    5. 5

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    10. 10

      Kiina esitteli taistelu­helikopterin, joka muistuttaa lentävää lautasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää