Politiikka

Moni hallituksen huoli ratkeaisi, jos Suomessa yli 55-vuotiaat kävisivät töissä yhtä paljon kuin Ruotsissa: miksi se on Suomessa niin vaikeaa?

Suomessa on enemmän ikäsyrjintää, heikommat työvoimapalvelut ja vähemmän osa-aikatyötä.

Kansalaiset olisivat terveempiä ja Suomen valtion huolet huomattavasti nykyistä pienempiä, jos suomalaiset yli 55-vuotiaat kävisivät töissä yhtä runsaasti kuin Ruotsissa.

Tällaisen viestin antoi valtiovarainministeriön korkein virkamies, valtiosihteeri Martti Hetemäki tiistaina, kun hän puhui Antti Rinteen (sd) hallituksen ensi vuoden budjettiesityksen julkistamistilaisuudessa.

Tilastojen valossa Hetemäen havainto on tosi: Suomessa 55–64-vuotiaista merkittävästi pienempi osa käy töissä kuin muissa Pohjoismaissa.

Eurostatin viime vuoden loppupuolen tilaston mukaan Ruotsissa tämän ikäryhmän ihmisistä on töissä 76,4 prosenttia ja Islannissa jopa lähes 84 prosenttia. Suomessa 55–64-vuotiaiden työllisyysaste jää 62,5 prosenttiin.



Alhainen työllisyysaste koskee etenkin vanhenevia suomalaisia miehiä. Suomi on Euroopassa jokseenkin ainoa maa, jossa yli 55-vuotiaiden naisten osuus työvoimasta on suurempi kuin miesten.

Ikäryhmässä 25–54 työllisyysaste ei erityisesti jää jälkeen Ruotsista.

Hetemäki sanoi, että Suomessa olisi 91 000 työllistä enemmän, jos 55–64-vuotiaiden työllisyysaste olisi yhtä korkea kuin Ruotsissa.

Se on kolmanneksen enemmän kuin hallituksen tavoite, joka on 60 000 uutta työllistä vuoteen 2023 mennessä.

Lisäksi valtiontalous saataisiin tasapainoon, jos 55–64-vuotiaiden työllisyys saataisiin Ruotsin tasolle. Tämä kohentaisi valtiontaloutta 2,5 miljardilla eurolla. Ensi vuonna valtio suunnittelee ottavansa velkaa kaksi miljardia euroa.

Hetemäen mukaan vanhempien ikäryhmien työssäkäynti ei olisi hyväksi ainoastaan valtiolle vaan ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Työttömän tulotaso laskee, köyhyysriski kymmenkertaistuu työssä käyviin nähden, sosiaaliset suhteet vähenevät ja yksinäisyysriski kasvaa.

Työssäkäynti edistää terveyttä muun muassa siksi, että työntekijät pääsevät työterveyshuoltoon.

Myös valtiontalouden kannalta on keskeistä se, että työnteko ehkäisee jonkin verran muistisairauksia. Muistisairailla on erittäin suuri riski joutua ympärivuorokautiseen hoitoon.

Ympärivuorokautisen hoidon kustannuksista yli 70 prosenttia johtuu muistisairauksista.

Miksi yli 55-vuotiaat ruotsalaiset käyvät enemmän töissä kuin suomalaiset? Syitä on useita:

Ruotsissa tehdään enemmän osa-aikatyötä

Ruotsalaiset pysyvät pidempään työelämässä, koska maassa on pitemmät perinteet osa-aikatyön tekemisessä. Myös yritykset ovat valmiimpia palkkaamaan muitakin kuin kokoaikaisia työntekijöitä.

Kokoaikatyöksi muutettuna Suomen työllisyysaste ei jää Pohjoismaiden viimeiseksi vaan nousee Tanskan ohi. Ruotsissa kuitenkin tehdään enemmän töitä kuin Suomessa, vaikka työajan pituus otettaisiin huomioon.

Osa-aikatyökin on erityisesti valtion tarjoamien etuuksien ja palvelujen rahoituksen kannalta parempi vaihtoehto kuin työttömyys, koska osa-aikatyön tekijät saavat vähemmän tukia kuin työttömät.

Osa-aikatyö voi ajaa köyhyyteen, mutta toisaalta se pitää ihmisen työkykyisenä ja mahdollisesti myös terveempänä. Vaikka osa-aikaisia on Suomessa vähän, he tekevät osa-aikatyötä vastahankaisemmin kuin muut pohjoismaalaiset.

Ruotsissa talous on vahvempi

Ruotsin talous on ollut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen huomattavasti vahvempi kuin Suomen, mutta parina viime vuonna Suomen talouskasvu on piristynyt.

Ruotsin elinkeinorakenne on laajempi, ja maa on vauraampi. Tämän takia heikkokaan suhdanne ei ole lisännyt työttömyyttä samalla tavalla kuin Suomessa.

Suomessa on enemmän ikäsyrjintää

Tilastokeskuksen erikoistutkijan Marjut Pietiläisen mukaan suomalaiset ovat kokeneet työpaikoilla enemmän ikään ja sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää kuin muut pohjoismaalaiset.

Työelämän syrjinnästä väitöskirjaa tekevä Pietiläinen sanoo, että työpaikoilla koettu syrjintä ylipäätään voi johtaa siihen, että eläkkeelle hakeudutaan aikaisin.

Erityisesti ikäsyrjintää koetaan silloin, kun yli 55-vuotias hakee töihin. ”Moni huomaa, ettei heitä välttämättä kutsuta enää edes haastatteluihin.”

Tilastokeskus julkaisee loppuvuodesta työolotutkimuksen. Keskuksen tutkija Hanna Sutela sanoo, ettei voi vielä kertoa tuloksia. Hän kuitenkin sanoo, että yli 55-vuotiaiden suuri työttömyys ei johdu haluttomuudesta työntekoon.

”Minun nähdäkseni tässä ikäryhmässä työhalu pysyy hyvällä tasolla.”

Ruotsissa on enemmän työvoimapalveluja

Suomen ja muiden Pohjoismaiden työvoimapalveluissa on suuri ero. Suomessa keskitytään digitaalisiin ja passiivisiin palveluihin, muissa Pohjoismaissa henkilökohtaiseen aktivointiin.

Suomessa työvoimapalvelut romahtavat 60 ikävuoden jälkeen.

Suomessa vähän koulutettujen työllistyminen on vaikeaa

Suomessa vähän koulutetut saavat töitä huomattavasti heikommin kuin muissa Pohjoismaissa. Lisäksi Suomessa on enemmän ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta edes hae töitä.

Alkuvuodesta julkaistun työ- ja elinkeinoministeriön laajan analyysin mukaan Suomen eroa ei selitä työsuhdeturva.

Islannin työsuhdeturvasääntely on selvästi keveintä ja Ruotsin tiukempaa kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomen kokonaissääntely on toiseksi keveintä, mutta se on käytännössä samalla tasolla kuin joustavista työmarkkinoistaan tunnetussa Tanskassa. Tutkimuksen mukaan erot ovat hyvin samanlaiset yksilöllisissä irtisanomisissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    5. 5

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    6. 6

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    7. 7

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    8. 8

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    9. 9

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    8. 8

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kommentti: Kuka putoaa kyydistä? Triplan kauppakeskus on yllätyksetön, mutta nyt alkavassa pudotuspelissä sillä on yksi valtti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    11. Näytä lisää