Politiikka

Yhdysvaltojen ailahteleva kauppapolitiikka varjostaa suhteita Eurooppaan ja Suomeenkin – ”Tilanne ei ole ratkeamassa, päinvastoin se vain mutkistuu”

Suomen ja koko EU:n suhteita Yhdysvaltoihin varjostaa kauppasota, joka synkentää myös Suomen talouden näkymiä. Yhdysvaltojen väläyttelemät autotullit nousevat keskusteluun taas syksyn aikana.

Kun Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapaavat keskiviikkona Washingtonissa, ovat maiden suhteet yleisesti ottaen hyvällä tolalla.

Suomen ja koko EU:n suhteita Yhdysvaltoihin varjostaa silti syksyn aikana ainakin yksi selkeä teema: Trumpin heikosti ennustettava kauppapoliittinen linja ja kauppasota, joka synkentää myös Suomen talouden näkymiä.

Keskiviikkona Maailman kauppajärjestön WTO:n välimiesoikeus päätti, että Yhdysvallat saa määrätä uudet tullikorotukset Euroopassa valmistetuille tuotteille, joiden tuonnin arvo on 7,5 miljardia dollaria vuodessa. EU ilmoitti heti olevansa valmis vastaaviin toimiin. WTO linjaa EU:n yhdysvaltalaisia tuotteita vastaan mahdollisesti määräämistä tulleista myöhemmin.

Huomio kiinnittyy syksyn aikana myös autotulleihin, joilla Trump on uhannut Eurooppaa vedoten kansalliseen turvallisuuteen.

Hallinto on väläyttänyt voivansa nostaa henkilöautojen ja autonosien tulleja nykyisestä 2,5 prosentista jopa 25 prosenttiin. Linjausta asiasta odotetaan marraskuussa sen jälkeen, kun Trumpin hallinto lykkäsi asian käsittelyä toukokuussa puolella vuodella. EU on uhannut vastata tulleihin, jos niihin päädytään.

Nordean pää­ekono­misti Tuuli Koivu arvioi, että kärjistyes­sään Euroopan ja Yhdysvaltojen kauppa­konflikti olisi omiaan vahingoit­ta­maan taloutta huomat­ta­vasti.

”Jos siihen ajaudutaan, niin silloin kyllä markkinoilla ja sitä kautta taloudessa reaktiot voivat olla aika arvaamattoman kovat. Silloin aletaan puhua taantumariskeistä ihan erilaisilla äänenpainoilla kuin tähän asti”, hän sanoo.

Autotullit yhdistettynä Kiinan ja Yhdysvaltojen jo kärjistyneeseen kauppasotaan voisivat heikentää Suomen talouskasvua runsaan puolen prosenttiyksikön verran parin seuraavan vuoden aikana, Nordean Koivu arvioi. Etlan aiempien laskelmien mukaan Suomen autoteollisuudesta voisi kadota jopa runsaat 850 työpaikkaa.


Tiedossa ei illalla ollut vielä, missä määrin kauppapoliittiset teemat, kuten autotullit, olivat esillä Suomen ja Yhdysvaltojen presidenttien keskusteluissa.

Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Trumpin ja Niinistön agendalla olisi muun muassa se, miten kiinalaisen Huawein 5g-tekniikkaa voidaan korvata muilla vaihtoehdoilla.

Trumpin hallinto on pyrkinyt viime aikoina vaikuttamaan liittolaisiinsa siten, että nämä estäisivät kiinalaisyritystä rakentamasta 5g-verkkojaan Eurooppaan. Taustalla on ajatus siitä, että yhtiö toimii läheisessä yhteistyössä Kiinan hallinnon kanssa.

Yhdysvaltojen toimet Huaweita vastaan ovat herättäneet Suomessa kysymyksen siitä, missä määrin eurooppalaisyritykset kuten Nokia voisivat hyötyä tilanteesta.

Koivu muistuttaa, että myös Kiinan markkinat ovat Nokian tai ruotsalaisen Ericssonin kaltaisille yhtiöille tärkeitä.

”Kyllä Kiinan markkinakin on näille yhtiöille erittäin tärkeä. On hankala tilanne, jos sieltä jouduttaisiin kokonaan pois”, hän sanoo.

Trumpin ailahteleva kauppapolitiikka ja kauppasota Kiinaa vastaan tuottaa ylipäätään harvoja voittajia, asiantuntijat arvioivat.

”Saattaa olla yksittäisiä yrityksiä, jotka hyötyvät. Mutta todennäköisesti hekin kärsivät yleistilanteen heikentymisestä enemmän kuin ovat voiton puolella”, Koivu sanoo.

Eurooppaan kohdistuvat mahdolliset autotullit ja muut toimet osuisivat Suomeen suoraan. Samalla jo Yhdysvaltojen ja Kiinan tämänhetkinen kauppasota vahingoittaa suomalaisia yrityksiä.

Vaikutukset tulevat kolmea kautta, erittelee Elinkeino­elämän keskusliiton (EK) kauppa­politiikkaan erikoistunut johtaja Petri Vuorio.

Yhtäältä tilanne luo talouteen epävarmuutta, joka on omiaan lykkäämään yritysten investointeja ja heikentämään kasvua. Tämä ei toistaiseksi näy tilauskirjoissa merkittävästi, mutta vaikutuksia odotetaan.

Toisaalta kiinalainen ylituotanto suuntautuu Yhdysvaltojen-kaupan vaikeuduttua uusille alueille, kuten EU:hun ja Venäjälle. Suomalaisyritykset ovat Vuorion mukaan jo huomanneet kilpailun kiristyvän esimerkiksi Venäjällä, kun Kiinan valtion tukema tuotanto on tullut kasvavissa määrin markkinoille.

Kolmantena Suomi, joka toimittaa esimerkiksi Ruotsiin verrattuna paljon niin sanottuja välituotteita, on hyvin altis kansainvälisten suhdanteiden ailahteluille. Vaikutuksia voi odottaa, kun yritysten toimitusketjut muuttuvat kauppasodan aiheuttamien tullien vuoksi.

EK:n Vuorio ei usko, että tilanne ratkeaa lähiaikoina, vaikka Kiina ja Yhdysvallat ovat lähestymässä korkean tason neuvotteluita.

”Tilanne ei ole ratkeamassa. Päinvastoin tilanne vain mutkistuu. Kun Yhdysvaltain presidentinvaalit lähestyvät, Trump ei voi tehdä heikkoa sopimusta, koska demokraatit arvostelisivat häntä siitä. Kiina taas on valmis pitkään peliin, eikä ole valmis tekemään myönnytyksiä”, hän sanoo.

Vuorion mielestä vientivetoisen Suomen yrityksille erittäin kielteistä olisi, jos tilanne kärjistyisi niin pitkälle, että eurooppalaisten toimijoiden olisi valittava, haluavatko ne toimia Yhdysvalloissa vain Kiinassa.

Molemmat markkinat ovat Suomelle tärkeitä. Noin kuusi prosenttia Suomen viennin arvosta tuli vuonna 2018 Yhdysvalloista ja noin 5,5 prosenttia Kiinasta.

”Toivottavasti tällaiseen tilanteeseen ei ajauduta.”

Nordean Koivu korostaa myös ymmärtävänsä Yhdysvaltojen kovaa Kiina-linjaa.

”Sama huolihan on myös eurooppalaisilla yrityksillä on: että kiinalaiset jätit valtaavat markkinat ilman että meidän yrityksillämme on vastaavaa pääsyä Kiinan markkinoille. Tässä on todellinen ongelma. Haaste on vain se, että Trump omalla arvaamattomuudellaan tekee ehkä tällä hetkellä hallaa maailmantaloudelle.”

Korjaus: klo 23.55. Täsmennetty muotoilua WTO:n ratkaisusta ja EU:n mahdollisista vastatoimista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    4. 4

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    5. 5

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    6. 6

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    7. 7

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    8. 8

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    9. 9

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    10. 10

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää