Politiikka

Ensimmäinen arvio hallituksen ilmastotoimien riittävyydestä tehty, ja näkemys on selvä: Ne eivät riitä

Ilmastopaneeli patistaa Suomea nopeuttamaan ilmastotoimiaan, jotta tavoitteisiin päästäisiin.

Ensimmäinen arvio maan hallituksen ilmastotoimien riittävyydestä on tehty. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen esitteli sen perjantaina.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus on linjannut, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Toisin sanoen tuolloin Suomen päästöt saisivat olla enimmällään Suomen hiilinielujen suuruiset. Päästöjä tulee esimerkiksi asuntojen lämmityksestä ja teollisuudesta, hiilinieluina puolestaan toimivat ennen kaikkea metsät.

Tavoitteen saavuttamiseksi hallitus on listannut hallitusohjelmaan ja esimerkiksi tuoreimpaan budjettiinsa ilmastotoimia.

Mutta riittävätkö ne?

Ilmastopaneelin vastaus on selvä: eivät.

Ollikaisen laskelman mukaan niin sanottu toimenpidekuilu on suurempi kuin nyt olemassa olevien suunnitelmien ja toimien määrä. Toisin sanoen yli puolet ilmastotoimista on vielä suunnittelematta ja päättämättä.

Ilmastopaneeli olettaa, että tavoitevuonna 2035 päästöjä imevä hiilinielu Suomessa on 21,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna.

Toisin sanoen kyseisenä vuonna Suomen päästöt saisivat olla enää tuon samaiset 21,4 miljoonaa tonnia.

Nyt Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat 56,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna.



Käytännössä päästöjä pitää siis 16 vuoden aikana saada pienennettyä 35 miljoonaa tonnia. Toisin sanoen ilmastopäästöjä pitää saada pienennettyä 62 prosenttia nykyisistä päästömääristä.

Paljonko päästöt näyttävät vähenevän hallituksen jo tekemillä päätöksillä tai suunnitelmilla?

Ollikaisen laskelman mukaan suunnitelmia ja toimenpiteitä on nyt saatu aikaan noin 16 miljoonan tonnin edestä. Tästä isoimman erän muodostaa toukokuussa 2029 alkava kivihiilikielto, joka on itse asiassa edellisen, Juha Sipilän (kesk) johtaman hallituksen päätös.

Lisäksi liikenteessä on saatu aikaan erilaisia päätöksiä kuten biopolttoaineiden kasvava sekoitevelvoite. Myös teollisuuden ja energiantuotannon tehokkuuden ja siten päästöjen oletetaan laskevan.

Toisin sanoen tarvittavasta 35 miljoonan tonnin päästövähennyksistä on näin saatu suunniteltua ja muutettua toimenpiteiksi noin 45 prosenttia.



Lopulle 55 prosentille päästövähennystarpeesta ei kuitenkaan ole riittävää toimenpideohjelmaa. Kaikkiaan 19 miljoonaa tonnia hiilidioksidia odottaa vielä ideoita siitä, miten ne saadaan kadotettua Suomen päästöistä.

Ollikainen jakaa kyseisen 19 miljoonaa tonnia vielä kahtia:

Noin 7 miljoonaa toimenpiteitä vailla olevista tonneista on sellaisia, että vaikka käytännön toimet ja lainkohdat puuttuvat, jonkinlainen suunnitelma tai tavoite niiden vähennyspolusta on kuitenkin olemassa. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi energiaturve. Hallitus on suunnitellut, että turpeen käyttö puolittuu, mutta toimenpiteitä tämän saamiseksi aikaan ei vielä ole. Turve on merkittävä osa Suomen päästöjä, sillä sen päästöt ovat noin 8 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Toisin sanoen turpeen käytön puolittamisella saataisiin heti 4 miljoonaa tonnia päästöjä pois rasittamasta ilmastoa.

Noin 12 miljoonaa tonnia Suomen ylimääräisistä ilmastopäästöistä on sellaisia, ettei niiden vähentämiseksi ole vielä käytännön toimia, mutta ei myöskään suunnitelmaa.

Toisin sanoen hallituksen täytyy keksiä vielä runsain mitoin lisää vaikuttavia ilmastotoimia. Energiaverojen ja yritystukien osalta odotetaan linjauksia ensi vuonna.



Ilmastopaneeli järjesti perjantaina seminaarin, jossa se käsitteli laajasti ilmastotoimia maailmalla ja Suomessa.

Suomen on mahdollista saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, mutta se tarkoittaa ilmastotoimien kiristämistä ja nopeuttamista. Näin arvioi Suomen ilmastopaneeli perjantaina. Sen mukaan Suomen tulisi vähentää päästöjä vuoteen 2035 mennessä noin 70 prosenttia verrattuna vuoteen 1990.

”Hiilineutraalius on tärkeä välietappi, mutta se ei ole lopullinen tavoite. Suomen on vähennettävä päästöjä ja kasvatettava nieluja päästöjä suuremmiksi”, ilmastopaneelin tiedotteessa sanotaan.

Paneelin mukaan keskeisin rooli kokonaispäästöjen vähentämisessä on energiateollisuudella. Kotimaan liikenteessä suurimmat vaikutukset saadaan liikenteen sähköistymisestä ja kestävien biopolttoaineiden käytön lisäämisestä.

Maataloudessa lehmien ja sikojen määrän oletetaan vähenevän kasvisruokapainotteisemman ruokavalion seurauksena neljäsosalla vuoteen 2035 mennessä verrattuna vuoteen 2016.

Suomen metsänielujen kasvattaminen on tärkeää maankäytössä ja metsätaloudessa, jotta hiilineutraalius saavutetaan. Ilmastopaneeli huomauttaa, että sen sijaan liian intensiivinen metsien hyödyntäminen vaikeuttaa huomattavasti hiilineutraaliuden saavuttamista.

Ilmastopaneelin mukaan julkisen hallinnon, yritysten, yhteisöjen ja kansalaisten aktiivisuus on noussut viime vuosina ilmastotoimien suhteen. Aktiivisuuden uskotaan nousseen osin ilmastohuolen kasvun takia.

”Kunnianhimoisia ilmastotoimia tukeva kansalaisaktiivisuus myös jatkaa kasvuaan, mikä näkyy kuluttajien valinnoissa ja poliittisessa vaikuttamisessa”, paneeli toteaa.

Ilmastopaneeli tähdentää erilaisten yhteisöjen merkitystä ilmastotoimissa, koska ne voivat vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen vahvemmin kuin yksittäiset kansalaiset.

Ilmastopaneeli antaa suosituksia hallituksen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon. Siinä on mukana 14 ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen tutkijaa. Paneelin puheenjohtaja on Helsingin yliopiston professori Markku Ollikainen.

Suomen ilmastopaneeli on asetettu ilmastolain mukaisesti.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaiset myivät orjia Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa – Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaa­vallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Maailman pisin matkustajalento laskeutui Sydneyyn, lento kesti yli 19 tuntia

    5. 5

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    6. 6

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    7. 7

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    8. 8

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    9. 9

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    10. 10

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    4. 4

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää