Politiikka

Presidentti Sauli Niinistöä esittävä rooli­hahmo mukana Yhdys­valloissa suositussa Saturday Night Live -ohjelmassa

”Niinistö” oli mukana kohtauksessa, jossa Valkoisessa talossa keskustellaan presidentti Donald Trumpin virkarikossyytteestä ja ministerit valmistelevat pakoa maasta.

Yksi Yhdysvaltain suosituimpiin komediaohjelmiin lukeutuva Saturday Night Live (SNL) nosti lauantaina sketsiin presidentti Sauli Niinistöä esittävän hahmon.

Kohtauksessa presidentti Donald Trumpin kabinettiin kuuluvat keskustelevat varapresidentti Mike Pencen johdolla Trumpin virkarikossyytteestä ja mahdollisista toimenpiteistä.

Yhtäkkiä kuvaan ilmestyy sohvalla istuva ”Sauli Niinistö”, ja Pence kysyy, että kukas tämä kaveri on.

Venäläisittäin englantia puhuva ”Niinistö” ilmoittaa olevansa Suomen presidentti.

”Hyvä luoja, olet vieläkin täällä, lehdistötilaisuudesta asti”, Pence kysyy.

Niinistö vastaa myöntävästi ja kertoo Trumpin vain jatkaneen huutamistaan ja sitten yhtäkkiä kävelleen pois. ”En tiennyt oliko tilaisuus ohi.”

Niinistölle kerrotaan, että hän voi poistua.

”Haluaisin vain sanoa, että diplomatian konsepti on tärkeä”, Niinistö sanoo.

Paikalla oleva puolustusministeri Mike Pompeo nousee ylös, sanoo että tuo on herttaista ja lupaa saattaa Niinistön ulos. Matkalla hän kysyy, millaista olisi asua Suomessa ja ottaa matkalaukkunsa.

SNL sai ensiesityksensä jo vuonna 1975. Yli 60 Emmy-palkintoa voittaneessa ohjelmassa on ollut vuosien varrella tukku Yhdysvaltain tunnetuimpia näyttelijöitä John Belushista ja Dan Aykroydista aina Alec Baldwiniin asti.

Baldwin on saanut viime vuosina aikaan runsaasti kohua esittäessään Donald Trumpia. Baldwinin esitys kirvoittaa säännöllisesti myös Trumpilta tylyä palautetta Twitterissä.



Terävä ja ilkeäkin poliittinen satiiri on osa ohjelmaa. Yhdysvalloissa on puhuttu myös sen aiheuttamasta vaikutuksesta vaaleissa.

Viime kesänä arvostettu amerikkalainen Medium-verkkosivusto julkaisi analyysin otsikolla: Onko SNL:stä tullut liian poliittista?

Kirjoituksen mukaan ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja Trumpia käsiteltiin ohjelmassa enemmän kuin ketään muuta ehdokasta.

Toisaalta politiikka oli vielä suuremmassa osassa vuonna 2000, jolloin näyttelijä Will Ferrellin esittämä George W. Bush oli SNL:n vakiokasvo.

Medium huomauttaa, että myös Hillary Clinton sai runsaasti huomiota ennen 2016 presidentinvaaleja, eikä häntä nähty sketseissä myönteisessä valossa.

Kirjoituksen mukaan ohjelman poliittisten sketsien sävy on myös muuttunut harmittomasta hauskasta ajoittain hyvinkin ilkeään ja kriittiseen suuntaan.

Barack Obama on vieraillut SNL:ssä vuonna 2007 ollessaan vielä senaattori. Muita tunnettuja ohjelmassa esiintyneitä poliitikkoja ovat presidentti Gerald Ford, Sarah Palin, Al Gore, John McCain ja Hillary Clinton.

Ford teki tv-historiaa, sillä huhtikuussa 1976 hän avasi Yhdysvaltain presidentin virkahuoneestaan SNL:n jakson.

Eurooppalaiset poliitikot tai heitä esittävät hahmot ovat harvoin mukana ohjelmassa. Ennen ”Niinistöä” mukana ovat olleet Saksan liittokanslerin Angela Merkelin hahmo ja Baltian maiden ”johtajat”, jotka olivat yhteisessä lehdistötilaisuudessa Trumpin kanssa.

Trumpin hahmo esiintyi ohjelmassa ensimmäistä kertoo jo 1988. Sketsissä esiteltiin huikentelevaa juppielämäntyyliä – päähenkilönä joulua viettävä kiinteistökeisari Trump.

Trump itse esiintyi ohjelman isäntänä marraskuussa 2015 kesken vaalikampanjansa. Trump piti minuuttien pituisen puheen ohjelman aluksi ja kohtasi omat imitaattorinsa.

Ohjelmassa Trump otti sketsissä Valkoisessa talossa vastaan ”Meksikon presidentin”, joka esitteli shekkiä, jolla ”maksetaan muuri”.

Ohjelman 45. tuotantokausi alkoi viikko sitten. Baldwin esitti tuttuun tapaan Trumpia, joka sketsissä muun muassa soitti Bowen Yangin esittämälle Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong-unille.

Myös kauden avaussketsin aiheena oli presidentti Trumpin virkarikostutkinta. Baldwinin näyttelemä Trump joka soittaa työhuoneestaan ihmisille saadakseen apua tilanteeseen.

Trumpin lisäksi jaksossa vitsailtiin myös demokraattipuolueen presidenttiehdokkaille.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Kommentti: Brexit-sopimus sisältää kolme kompromissia, joista yksi saattaa käydä Boris Johnsonille kalliiksi

    4. 4

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    6. 6

      Tuore tutkimus paljastaa: Terrafamen jätevedet ovat sittenkin turmelleet suurta järveä Sotkamossa

    7. 7

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    8. 8

      Uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä vaaditaan terroristijärjestöjen listalle Yhdysvalloissa

    9. 9

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjän sotilaat muuttivat Syyrian sodan kulun ja partioivat nyt myös kurdialueella: Mitä Venäjän operaatiosta tiedetään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    6. 6

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää