Politiikka

Ruotsalaiset poliitikot ovat tutkimuksen mukaan poikkeuksellisen kyvykkäitä ihmisiä, mutta voiko saman sanoa suomalaisista poliitikoista?

”Myös Suomessa äänestäjät voivat olla turvallisin mielin”, sanoo professori Markku Jokisipilä.

Ruotsalaiset kansanedustajat ovat huomattavasti älykkäämpiä ja parempia johtajia kuin heidän edustamansa väestö. He myös päihittävät näillä aloilla monet yritysjohtajat.

Poliitikot ovat lisäksi koulutetumpia ja heillä on paremmat kognitiiviset kyvyt kuin kansalaiset keskimäärin.

Sen sijaan kansanedustajien kotitausta on varsin samanlainen kuin koko väestön.

Näihin tuloksiin on päätynyt viiden huippututkijan joukko, jonka tutkimus Who becomes a politician? julkaistiin keväällä 2017 Harvardin yliopiston julkaisemassa tiedejulkaisussa The Quarterly Journal of Economicsissa.

Tutkimuksessa etsittiin vastausta siihen, kiinnostaako politiikka tarpeeksi lahjakkaita ihmisiä.

Tulosten mukaan näin on ainakin Ruotsissa. ”Demokratia pystyy luomaan päteviä ja sosiaalisesti edustavia johtajia”, tutkimuksessa todetaan.

Tutkimuksen ovat tehneet Berkeleyn yliopiston professori Ernesto Dal Bo ja apulaisprofessori Frederico Finan, Uppsalan yliopiston apulaisprofessori Olle Folke sekä Tukholman yliopiston professorit Torsten Persson ja Johanna Rickne.

Kyseessä on kansainvälisestikin harvinainen selvitys poliitikoista taustoista. Suomesta vastaavaa ei ole tehty.

Tutkimuksessa annetaan varsin mairitteleva kuva poliitikoista, joiden kohtalo on usein päätyä kansan sylkykupeiksi.

Esimerkiksi Suomessa poliitikon ammatti on yksi vähiten arvostetuista. Sosiaalisen median keskustelupalstoilla poliitikkoja kutsutaan usein kyvyttömiksi oman edun tavoittelijoiksi.

Tutkimuksen mukaan tämä ei pidä paikkaansa ainakaan Ruotsissa. Poliitikot ovat tutkimuksen mukaan johtaja- ja muiden kykyjensä puolesta jokseenkin samaa luokkaa kuin nykyisin hyvin usein ylistetyt yritysjohtajat.

Keskimäärin poliitikkojen kyvyt päihittävät ne yritysjohtajat, joilla on alle 250 alaista, mutta tästä suurempien yritysten johtajat ohittavat kyvyillään poliitikot.

Sen sijaan poliitikkojen tulotaso on heikompi kuin niiden yritysjohtajien, joiden johtamassa yrityksessä on vähintään 25 henkilöä.

Tämä pätee myös Suomessa, sillä kansanedustajat ansaitsevat yritysten pikkupomojen verran, ja pääministerikin saa kymmenosan palkan siitä, minkä useimpien pörssiyhtiöiden johtajat.

Tutkimuksen johtopäätös onkin, että poliitikoilla olisi halutessaan taidolliset ja tiedolliset kyvyt nousta paremmin palkattuihin töihin, jos he eivät olisi valinneet poliitikon ammattia.

Kansanedustajilla on toki paremmat tulot kuin keskimäärin väestöllä.

Tutkimuksen mukaan kansanedustajiksi valitut poliitikot ovat taidoiltaan parempia kuin ne, joita ei valittu. Kansanedustajat puolestaan päihittävät kunnanvaltuutetut.

Tutkimuksessa on käytetty apuna sekä kognitiivisia ja psykologisia testejä että suurta määrää tilastotietoja.

Kaikkiaan tutkijat kävivät läpi vuosina 1982–2010 joko kunta- tai eduskuntavaaleissa ehdolla olleiden henkilöiden tiedot ja vertasivat niitä koko väestön tietoihin. Kaikkiaan selvitettyjä ehdokkaita kertyi noin 200  000. Tutkimuksessa käytiin läpi 50  000 joko kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan valittua henkilöä.

Kognitiivisissa taidoissa on käytetty hyväksi Ruotsin armeijan laajoja psykologisia ja taidollisia testejä, joita pidetään kattavina ja pätevinä, vaikka ne mittaavat pääasiassa vain miesten kykyjä. Armeija testaa ongelmanratkaisukykyä, johtajuutta ja monia muita ominaisuuksia.

Helsingin Sanomat kysyi kolmelta poliitikkojen työtä läheltä seuranneelta tohtoritutkinnon suorittaneelta henkilöltä, kuinka kyvykkäitä suomalaiset poliitikot ovat heidän mielestään.

Valtio­sihteeri Martti Hete­mäki on lukenut ruotsalaisia poliitik­koja käsittelevän tutkimuksen. Hänen mukaansa samanlaiseen lopputulokseen saatettaisiin päästä Suomessakin.

Hetemäki on seurannut keskeisiä poliitikkoja valtiovarainministeriöstä käsin jo vuodesta 1982. Hän on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista virkamiehistä, ja nyt hän on varsin vapaa arvioimaan poliitikkoja: hän lopettaa uransa virkamiehenä ensi helmikuussa.

”Suomalaiset poliitikot ja etenkin kärkipaikoilla olevat poliitikot ovat hyvin vastuullisia ja perehtyvät asioihin”, Hetemäki sanoo.

Hänen mukaansa poliitikon työstä on tullut huomattavasti vaativampaa kuin aikaisemmin. Asioiden määrä on valtava, ja maailma on monimutkaistunut. Samalla puoluekenttä on sirpaloitunut, mikä on vaikeuttanut päätöksentekoa.

”Politiikan tahti on kova ja julkisuuden paine on suuri. Jopa kaikkiin vääriin sananvalintoihin puututaan helposti. Viimeinen asia mitä poliitikko voi harrastaa, on huumori.”

Kansan­edustaja Anna Kontula (vas) on toiminut pitkään tutkijana. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltään Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä. Siinä hän tarkkaili kollegoitaan eduskunnassa.

Kontulan mukaan on liian yksioikoista sanoa, ettei poliitikkoja arvosteta. Hänen mukaansa edustukselliseen demokratiaan on aina kuulunut vähätellä poliitikkoja ja haukkua, että he vain kuluttavat meidän rahoja.

”Se ei välttämättä tarkoita, että haukkuja yksiselitteisesti ajattelisi näin. Yleensä ihmiset ajattelevat, että ainakin joku poliitikko on pätevä. Tyhmiä ja epäpäteviä ovat vain ne, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä.”

Hän pitää luonnollisena, että politiikkaan valikoituu kyvykkäitä ihmisiä, koska ihmiset pyrkivät äänestämään henkilöitä, joita he pitävät kyvykkäinä.

Myös valintamekanismi suosii kykyjä.

”Koko poliittinen mekanismi perustuu poliitikkojen keskinäiseen kilpailuun, joka jo sinänsä erottelee jyviä akanoista ja pitää huolta, että poliitikot ovat kyvyiltään yli keskivertoisia.”

”Keskimäärin meillä on verraten päteviä poliitikkoja, mutta he olisivat vielä huomattavasti pätevämpiä, jos rakenteet antaisivat myöten”, Kontula sanoo.

Hän kaipaa politiikkaan hitautta, jotta asioihin ehtisi perehtyä ja asioista ehtisi keskustella.

”Linjakeskusteluja politiikassa ei käydä enää lainkaan. Asioita ei kontekstoida. Televisiossa joutuu käsittelemään kapitalismin ongelmat kymmenessä minuutissa”, hän sanoo. Kontulan puheista nousi vastikään kohu, kun hän kannatti Ylen keskusteluohjelmassa 10 miljoonan euron omistuskattoa rikkaille.

”Jos politiikan teko ei hidastu, se hajoaa vain nopeaksi reagoinniksi. Siitä häviää johdonmukaisuus sekä aatteellisuus, ja se tuhoutuu.”

Turun yliopiston poliittisen historian professori ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä tuntee hänkin ruotsalaispoliitikkoja koskevan tutkimuksen.

Hän sanoo, että Suomen ja Ruotsin kansan­edustajia voi hyvinkin vertailla toisiinsa.

Hänen mukaansa suomalainen valintatapa on jopa ankarampi, koska se korostaa enemmän yksilöllisiä taitoja ja kykyjä, koska Suomessa vaaleissa ollaan esillä enemmän omalla nimellä, taidoilla ja kyvyillä.

Ruotsissa on listavaali, jossa äänestetään puoluetta ja valituksi tulevat ne, jotka puolue on valinnut listojen kärkipäähän.

Jokisipilä sanoo, että Suomessa on ristiriitainen tilanne, koska kansa arvostaa instituutioita kuten eduskuntaa, mutta eduskunnassa kansaa edustavia kansanedustajia arvostetaan yhtä vähän kuin puhelinmyyjiä.

Myös hän huomauttaa, että jo valintajärjestelmä valikoi kykyjä.

”Pitää olla kyvykäs, jotta pääsee ensin omassa paikallisjärjestössä esille, sitten kunnallisvaaleissa ja lopulta valtakunnallisesti. Politiikan kilpailullisuus takaa väestöä korkeamman tason.”

”Henkilökohtainen havaintoni on, että myös Suomessa äänestäjät voivat olla turvallisin mielin. Meidän poliitikoilla on vähintäänkin kohtuullinen älyllinen kapasiteetti ja paineensietokyky.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaiset myivät orjia Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa – Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaa­vallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    5. 5

      Brittiparlamentin jarrutus pakotti Boris Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäys­pyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    6. 6

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    7. 7

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    9. 9

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    10. 10

      Rakennusliitto: Osa ulkomaalaisista rakennustyöläisistä saa viiden euron tuntipalkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Brittiparlamentin jarrutus pakotti Boris Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäys­pyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    4. 4

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää