Politiikka

Hallitus aloittaa työllisyyskokeilunsa pyytämällä kunnilta ideoita

Hallituksen epävirallinen iltakoulu käsittelee tänään alustavia laskelmia työllisyystoimista.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus kokoontuu tänä iltana niin sanottuun epäviralliseen iltakouluun käsittelemään, miten työllisyystoimia etsivien työryhmien työ sujuu ja miten hallituksen muut työllisyystoimet ovat edistyneet.

Työllisyystoimia käsittelee seitsemän työryhmää, joihin kuuluu virkamiehiä sekä palkansaajien ja työnantajien edunvalvojia. Ryhmät ovat työskennelleet vasta elokuusta lähtien, osa on pitänyt vasta muuttaman kokouksen. Ainakin osa työryhmistä on arvioinut, saavatko ne aikaan toimia, joiden vaikutus työllisyyteen on positiivinen.

Valmiita esityksiä pitäisi olla valmiina ensi vuoden keväällä ja viimeistään syksyn alussa.

Hallitus julkaisi syyskuun puolivälissä 25:n kohdan työllisyysohjelman, jossa on sekä hallituksen omia että työryhmissä jo alustavasti hyväksyttyjä toimia. Hallitus on päättänyt, että sen pitää saada ensi syksyyn mennessä kasaan toimia, jotka kohentavat työllisyyttä 30 000 henkilöllä.

Valtiovarainministeriön (vm) pitää laskea, kuinka monta ihmistä hallituksen toimilla todennäköisesti voisi saada työllistymään. Keskiviikon kokoukseen ei kuitenkaan tule vm:n laskelmia työllisyystoimista.

”Vm:stä ei ole tehty laskelmia keskiviikon iltakokoukseen. Työryhmät ovat sen sijaan voineet tehdä alustavia laadullisia arvioita”, valtiovarainministeriön finanssineuvos Ulla Hämäläinen sanoo.

”Maltti on nyt päivän sana tässä kohtaa. Työryhmien pitää tehdä pitemmälle työtään niin, että sieltä tulee tietoa, mikä tarkalleen muuttuu, jotta voimme alkaa laskea arvioita.”

Monista työllisyystoimista pitää tehdä kokeilu, jonka työllisyysvaikutukset tutkijat selvittävät.

Kokeilut polkaistiin liikkeelle tiistaina, kun työministeri Timo Harakka (sd) pyysi kuntia ilmoittautumaan 19. marraskuuta mennessä, miten ne haluaisivat kokeilla työllistämistä.

Kokeiluun voi hakea yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että kokeiluun mukaan tulevien kuntien asukasmäärä yhteensä on vähintään 30  000.

Kaupunkien odotetaan panostavan taloudellisesti kokeiluihin. Kokeilut kestävät noin 2,5–3 vuotta, mutta hallitus haluaisi jotain tuloksia jo ensi syksyksi.

Taustalla on hallituksen halu vahvistaa kaupunkien roolia työllisyyspalveluissa siten, että te-toimistojen vastuita siirretään kaupungeille.

Pienemmät kunnat voivat osallistua kokeiluihin yhdistämällä voimansa alueen isomman keskuksen kanssa.

Hallituksen mukaan kokeilussa lisäarvoa tuo se, että kaupungit saavat vastuulleen ne erityisesti pitempään työttöminä olleet työnhakijat, jotka tarvitsevat työllisyyspalvelujen lisäksi monialaisia palveluita.

”Onnistumisen kannalta on keskeistä, että sovitamme yhteen valtiolta siirtyvän työllistämisosaamisen kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen”, työministeri Timo Harakka (sd) sanoi kokeilua koskevassa tiedotteessa.

Hyviä kokemuksia kaupunkien kokeiluista on jo aiemmin saatu muun muassa Tampereelta ja Kuopiosta.

Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saari on pahoillaan, että edellisen hallituksen aikana kokeilu loppui kesken. Kokeilu oli varsin onnistunut, mutta hallitus ei jatkanut kokeilun mahdollistanutta lainsäädäntöä.

Hänen sanoo, että monien kohdalla oli todella ikävä lopettaa hyvin alkanut työ.

”Me olisimme jatkaneet. Pirkanmaalla tähän osallistui jopa 30 000 asiakasta. Monella heistä on todella pitkä polku työllistyä, koska heidän osaamistaan pitää parantaa, ja monilla oli kuntoutus kesken.

Saari sanoo, että nykyhallituksen pyyntö osallistua työllisyyskokeiluun on saapunut.

”Täällä on vahva tahtotila jatkaa tätä, mutta lopullisia päätöksiä me virkamiehet emme tee, vaan se menee Pirkanmaan kuntiin päätettäväksi.”

Oikaisu 10.10. kello 10.20: Kirjoituksessa mainittiin aluksi virheellisesti, että kokeilu kohdennetaan lähinnä maakuntien keskuskaupunkeihin. Kokeiluun voi hakea yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että kokeiluun mukaan tulevien kuntien asukasmäärä yhteensä on vähintään 30  000.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    5. 5

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    8. 8

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää