Politiikka

Viinarallin pysäyttäminen alkoholiverotuksen yhtenäistämisellä jäänee haaveeksi, Suomi virittelee kuitenkin naapurikeskusteluja veropolitiikasta

Lintilän mukaan tavoitteena on välttyä yllätyksiltä alkoholiverotuksen linjauksissa.

Kuten ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen, on myös alkoholiverotus usein keveämpää naapurin puolella. Kesällä Viro ja Latvia leikkasivat kilvan alkoholiverotustaan ja syksyn alussa Suomen hallitus pidättäytyi tekemästä korotuksia alkoholiveroon ensi vuodelle.

Viinarallin hillitsemiseksi valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) on yrittänyt puuttua "epäterveeseen verokilpailuun". Tällä viikolla hän istui alas Viron ja Latvian kollegojensa kanssa Luxemburgissa euroryhmän kokouksen yhteydessä. Keskustelu sujui Lintilän mukaan hyvässä hengessä.

”Kaikki tunnistivat ja tunnustivat tämän problematiikan, joka alkoholiverotuksen ympärillä on ja toisaalta sen merkittävyyden jokaiselle maalle”, Lintilä sanoo STT:lle.

Seuraavaksi keskusteluja jatketaan virkamiestasolla niin, että mukana on myös Liettua. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ja saada selkoa kunkin maan pitkän tähtäimen alkoholiverosuunnitelmista. Lintilä sanoo, että vakaus ja ennustettavuus veropolitiikassa on tärkeää.

Lintilän mukaan ei ole kuitenkaan mahdollista, että Suomi sopisi Baltian maiden kanssa alkoholiveroprosentin yhtenäistämisestä.

”Veroero esimerkiksi meidän ja Latvian välillä on niin valtava, että se ei ole realistista.”

Valtiovarainministeri muistuttaa, että verotus on lopulta jokaisen maan omissa käsissä. EU:ssa on säädetty alkoholijuomien valmisteveron vähimmäistasosta, mutta jäsenmaat voivat soveltaa korkeampia veroja halunsa mukaan.

Lintilän mukaan tavoitteena on nyt se, että tietoa jakamalla ja asiasta keskustelemalla naapurien suunnitelmat eivät tulisi yllätyksinä ja näin kukin maa voisi suunnitella alkoholiveropolitiikkaansa pitkäjänteisemmin.

”Toivon mukaan sitten pikkuhiljaa nämä verokannatkin lähestyy (toisiaan).”

Suomen hallitus ei ole esittänyt kiristyksiä alkoholiveroon ensi vuoden budjettiin, vaikka hallitusohjelmassa on sitouduttu korottamaan alkoholiveroa 50 miljoonan euron edestä hallituskauden aikana.

Lintilä perusteli veronkorotuksen väliin jättämistä elokuussa sillä, että Suomi haluaa ensin seurata, miten Viron ja Latvian alkoholiverojen leikkaukset vaikuttavat. Lintilä toivoi tuolloin, että alkoholin "epäterveestä verokilpailusta" päästäisiin eroon.

Viro teki kesällä alkoholijuomien valmisteveroon 25 prosentin alennuksen, joka koski sekä mietoja että väkeviä juomia, mutta ei viiniä tai kuohuviiniä. Uusi linjaus nähtiin korjausliikkeenä vuoden 2017 ankaralle veronkiristykselle. Parin vuoden takaisen kiristyksen seurauksena viinaralli Viron etelänaapuriin Latviaan kiihtyi.

Viron veronalennuksen jälkeen Latvia kuitenkin ilmoitti väliaikaisesta 15 prosentin valmisteveron alennuksesta väkeville juomille.

Kilvoittelu ei jää vain Viron ja Latvian rajalle, vaan Lintilä huomauttaa, että vastaava tilanne on myös Latvian ja Liettuan rajalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreissa alkoholin maahantuontitilastoissa näkyy, että oluiden ja muiden panimotuotteiden sekä mietojen viinien matkustajatuonti Suomeen on lisääntynyt. THL:n johtavan asiantuntijan Thomas Karlssonin mukaan voidaan olettaa, että Viron ja Latvian kesäiset veronalennukset ovat vaikuttaneet panimotuotteiden matkustajatuonnin kasvuun.

Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna yhteenlaskettu matkustajatuonti on vähentynyt 3,2 prosenttia viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden elokuun välillä, sillä väkevien alkoholituotteiden matkustajatuonti on supistunut huomattavasti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    5. 5

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    6. 6

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Hongkongin jättimielenosoitukset aiheuttanut mies katuu tekojaan

    9. 9

      Brexit-sopimuksen läpimeno voi olla parista äänestä kiinni: Britti­parlamentti kokoontuu ”superlauantaina” viikonloppu­istuntoon ensimmäistä kertaa sitten Falklandin sodan

    10. 10

      Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää