Politiikka

Hallinto-oikeuden emeritus­professori tyrmää sisäministeri Ohisalon saaman kritiikin: Selvityspyyntö normaalia toimintaa ministeriltä

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää muistuttaa, että ministerin oikeuksiin kuuluu vaatia tietoa omalta hallinnanalaltaan.

Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää katsoo sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) toimineen asianmukaisesti, kun tämä pyysi selvitystä poliisin toiminnasta mielenosoituksen yhteydessä.

”Ministeri vastaa oman hallinnonalansa toiminnasta. Hänellä on kaikki oikeudet vaatia ja saada tietoa, miten hänen hallinnonalallaan toimitaan. Jos siinä ei ollut sen kummempia tietovaatimuksia, kuin että miten on menetelty, se oli normaalia toimintaa ministeriltä”, Mäenpää sanoo.

Helsingissä järjestettiin lauantaina Turkin vastainen mielenosoitus, jossa poliisi käytti etälamautinta. Poliisin toiminta herätti jonkin verran keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Sunnuntaina Ohisalo kertoi Twitterissä esittäneensä selvityspyynnön poliisille.
Myöhemmin Ohisalo täsmensi HS:lle, ettei hän puhunut poliisin voimankäytöstä.

”Kun tämä on herättänyt jonkin verran keskustelua, on hyvä käydä yhdessä läpi perusteita sille, kuinka ollaan varautuneita erilaisissa tilanteissa ja kuinka perusoikeudet toteutuvat mielenilmauksissa”, Ohisalo sanoi.

Ohisalon tekemä selvityspyyntö synnytti maanantaina kritiikkiä sekä oppositiopuolueissa että poliisien etujärjestössä.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne oli sitä mieltä, että Ohisalo teki tapahtumien avulla puoluepolitiikkaa.

”Ohisalo on paitsi sisäministeri myös vihreiden puheenjohtaja. Ministerillä on tietysti oikeus pyytää selvitystä, ja siihen tarkoitukseen on olemassa virallisia kanavia. Mutta jos hän haluaa tehdä tällä asialla puolueen puheenjohtajana politiikkaa, silloin Twitter on se kanava”, Rinne sanoi.

Ohisalon avustaja kertoi maanantaina HS:lle, että Ohisalo teki ensin selvityspyynnön ja vasta sen jälkeen uutisoi asian Twitterissä.

Mäenpää ei näe ongelmaa siinä, että Ohisalo julkisti selvityspyynnön Twitterin kautta.

”On jo aika normaalia, että ministerit, kansanedustajat ja muut julkisuuden henkilöt kertovat Twitterissä, mitä ovat tehneet. Ja kun tieto on julkista, siinä ei ole ongelmaa.”

Ohisaloa myös arvosteltiin Twitterin kautta. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru vaati viestipalvelussa, että eduskunta pyytäisi selvityksen sisäministerin toimista.
Perussuomalaisten kansanedustaja, komisario Tom Packalén puolestaan laati Ohisalolle avoimen kirjeen, jossa hän arvosteli tätä muun muassa ”populistisesta tviittailusta” ja ”anarkismille flirttailusta”.

Mäenpää muistuttaa, että Ohisalo kertoi Twitterissä ainoastaan tehneensä selvityspyynnön.

”En tiedä, miten itse selvityspyyntö on muotoiltu. Ongelmallisempaa olisi, jos hän heti kättelyssä moittisi alaisiaan tai organisaatiotaan, mutta siitä ei tainnut olla kysymys. Nyt oli neutraali selvityspyyntö, johon ei vielä sisälly moitetta.”

Mäenpään mukaan ministerien tekemät selvityspyynnöt ovat yleisiä ja normaaleja. Usein taustalla on hänen mukaansa joku julkisuuteen median kautta noussut asia.

”Kun media nostaa esille jonkin alemman viranomaisen toiminnan ongelmallisuuden, silloin ministerit heräävät ja pyytävät selvitystä. Se on melko yleistä. Kuuluu ministerin tehtäviin olla selvillä, mitä hänen hallinnonalallaan tapahtuu, se on ihan legitiimiä.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    2. 2

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    3. 3

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    4. 4

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Suomessa kuolee vähemmän vauvoja kuin missään muualla, syy löytyy rokotuksista: ”Se on ollut melkoinen menestystarina”

    10. 10

      Whatsappista paljastui haavoittuvuus, joka mahdollistaa puhelimeen tunkeutumisen mp4-tiedostolla – päivitä versiosi heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää