Politiikka

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tutki itseään viime kesänä ja löysi poltteen: ”Osin Rinteen hallitusohjelman piiskaamana”

Petteri Orpon, 50, mielestä lukuisista kurjista vuosista huolimatta Suomi on nyt parempi maa kuin kymmenen vuotta sitten

Jos asiat olisivat menneet hiukan toisella tavalla viime keväänä, tässä syntymäpäivähaastattelussa ei puhuisi oppositiossa uutta nousua etsivä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaan pääministeri Petteri Orpo, 50.

Vielä tammikuussa 2019 kokoomuksen kannatus oli varsin lähellä gallupjohtaja Sdp:tä, ja perussuomalaiset olivat noin kymmenen prosentin puolue.

Sitten tulivat Oulun raiskausepäilykset sekä myöhemmin pelottelut liha- ja autoveroista. Sdp:n kannatus vajosi, perussuomalaisten nousi. Kokoomukselle tarjoitui voiton paikka.

Kokoomuksen haaveet haalistuivat, kun alkoi keskustelu hoitajamitoituksesta. Kokoomus hävisi mielikuvataistelun, koska se empi ja vaati asiantuntijoiden arvioita ennen hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

”Ihminen ei ole desimaali”, sanoi silloinen valtiovarainministeri Orpo 31. tammikuuta. Tämä vähättelyksi tulkittu lause ei yksin katkaissut pääministeritietä, mutta parissa kuukaudessa kokoomuksen kannatuksesta rapisi pari prosenttiyksikköä.

Orpo on sanonut, että tuo päivä oli hänen poliittisen uransa yksi raskaimmista. ”Mutta ei tähän voi jäädä rypemään.”

Orpoa on elämässä laajasti lykästänyt. Hän kutsuu lapsuuttaan onnelliseksi, kehuu perhettään ja pitää työstään.

Hän on toiminut pari vuotta Turun aikuiskoulutuskeskuksen palvelujohtajana, mutta muuten hän on ollut ammatiltaan nousukiidossa oleva poliitikko, ainakin viime kevääseen saakka.

Orpo aloitti poliitikon palkkatyöt vuonna 1998 Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtajana ja päätyi monen vaiheen jälkeen valtiovarainministeriksi ja kokoomuksen puheenjohtajaksi 2016.

Ensi kesänä hän aikoo asettua uudelleen ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Mutta ei Orpon elämä ole ollut pelkkää poliittista painia ja arkista leijailua onnistumisesta toiseen. Takana on muun muassa nuoruuden avioero ja vaimon molempien vanhempien vakava pitkäaikaissairaus.

Orpo sanoi viime toukokuussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että oppositioon meno suorastaan kyrsii.

Ei kyrsi enää, vaikka hän sanookin joutuneensa viime kesänä tutkiskelemaan, onko hänellä vielä jäljellä ”motivaatiota ja poltetta”.

”Polte löytyi, osin Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman piiskaamana. Minulla nousi suuri innostus katsoa tulevaa puhtaalta pöydältä”, hän sanoo.

Kokoomus ei ole tehnyt kunnolla ohjelmatyötä ja itsetutkiskelua yli kymmeneen vuoteen. Nyt Tutkimusmatka tulevaisuuteen -niminen ohjelmatyö on alkanut.

”Kokoomus on tehnyt 12 vuotta putkeen kompromisseja niin Soinin, Rinteen, Sipilän kuin Vanhasenkin kanssa ja puolustanut hallituskumppaneita. On vapauttavaa, kun nyt saa toimia puhtaan kokoomuslaisesti.”

”Aiomme tehdä kokoomuksesta parhaan työkalun muuttaa maailmaa ja niin, että kokoomuksen toimintaan on helppo tulla, vaikka olisi yhtä asiaa ajava ihminen.”

Orpon mukaan hallitusohjelma pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi, jos kävisi niin, että kokoomusta yritettäisiin houkutella Antti Rinteen hallitukseen. ”En voi millään tavalla hyväksyä Rinteen hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikkaa. Rahaa jaetaan ennen kuin ne on tienattu.”

Hän sanoo oppineensa paljon Juha Sipilän (kesk) hallituksen yrityksestä yhdistää maakuntahallinto ja sosiaali- ja terveyspalvelut.

”Uskoimme, että kun hallitusohjelma on muuten hyvä, kestämme maakuntamallisen soteratkaisun, mutta emme oikein kestäneetkään, koska kannatamme kuntiin pohjautuvaa sotea. Se söi meitä sisäisesti”, hän sanoo.

”Ei voi viedä puoluetta hallitukseen, jossa on perustavanlaatuisia ristiriitoja oman ohjelman kanssa. Samalla tavalla olisi käynyt, jos olisimme nielleet Rinteen vääränlaisen talouspolitiikan.”

Ruotsalainen tutkimus totesi kolmisen vuotta sitten, että poliitikot ovat poikkeuksellisen kykeneviä yksilöitä, vaikka heitä yleensä haukutaan.

”Kuuluu asiaan, että herrat ja rouvatkin haukutaan. Se on alan työsuhde-etuihin.”

Kysyttäessä Orpo pohtii, missä hän on erityisen kykenevä.

”Olen kokenut aina olevani hyvä ihmisten kohtaamisessa ja kuuntelemisessa, ja ne ovat politiikassa tärkeitä. Pystyn hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. Yhteiskunta on kokonaisuus, ei se toimi niin, että ratkotaan yhtä asiaa kerrallaan.”

Orpo sanoo, että poliitikot ovat pääosin onnistuneet tehtävässään parantaa ihmisten elintasoa myös viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin Suomella on ollut vaikeuksia.

”Suomi on nyt parempi maa kuin kymmenen vuotta sitten. Koulutus kehittyy, varhaiskasvatus kehittyy, yhteiskunnan digitalisointi on tehnyt elämää paremmaksi, joukkoliikenne kehittyy. Elintasokin on noussut.”

”Sitten on tietysti isoja haasteita ja murheita. Nostaisin esille nuorten syrjäytymisen, meillä on 18  000 lasta sijoitettuna kotien ulkopuolelle. Vanhuspalvelun haasteet kasvavat koko ajan ja pitkäaikaistyöttömiä on kymmeniätuhansia.”

Orpo puhuu pitkään kokoomuksen lempiaiheesta, verojen laskemisesta, jotta ihmiset tulevat toimeen omalla työllään. ”Jos keskiluokka hyytyy, tämä yhteiskunta lakkaa pelaamasta.”

”Ennen kaikkea haluan olla taistelemassa länsimaisen demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja sananvapauden puolesta. Näiden varaan Suomi ja Euroopan unioni ovat rakennettu, mutta nyt kun katsoo kehitystä, huolestuttaa”, Orpon sanoo.

”Näiden asioiden edistyminen piti olla kaikille selvä asia vielä 15 vuotta sitten. Ajateltiin, että hyvä oli voittanut pahan, mutta nyt myös Suomessakin kuuluu ääniä, joissa ihaillaan autoritaarisia valtioita, iloitaan brexitistä ja Euroopan unionin hajoamisesta.”

Tarkennus 4.11. klo 11.05: Petteri Orpo toimi valtiovarainministerinä vuosina 2016–2019.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Petteri Orpo


  Syntynyt 3. marraskuuta 1969 Köyliössä. Asuu nykyisin Turussa.

  Kansanedustaja vuodesta 2007.

  Kokoomuksen puheenjohtaja kesäkuusta 2016 lähtien. Valtiovarainministeri 2016–2019. Sitä ennen sisäministerinä sekä maa- ja metsätalousministerinä.

  Koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

  Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

 Täyttää 50 vuotta sunnuntaina 3. marraskuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selli­osastolla, sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta: ”Totta kai tämä johtuu Aarniosta”

      Tilaajille
    2. 2

      Autoilun suosio kasvoi Espoossa länsimetron avautumisen jälkeen – ”Metron avautumista on katseltu ruusunpunaisilla laseilla”

    3. 3

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    4. 4

      Viro haluaa nyt Suomessa työskentelevät virolaiset takaisin, ja se näkyy jo Suomen rakennuksilla

    5. 5

      Kuukausien naparetki oli päättyä nälkäkuolemaan: Kaksi ammattiseikkailijaa pelastettiin viime hetkellä

    6. 6

      Tässä ovat Sdp:n uudet ministerit: Haatainen uusi nimi, Paatero tekee paluun, Harakka vaihtaa salkkua – Rinteestä varapuhemies

    7. 7

      Jääkiekosta pitäisi poistaa yksi taklaamisen muoto, joka on sekä turhin että vaarallisin

    8. 8

      Pahamaineinen kuokka­vieras ilmestyi Madridin ilmasto­kokoukseen ja säikäytti diplomaatit: Tällainen on petos­oikeudenkäyntiä odottava 25-vuotias ”pikku-Nicolás”

    9. 9

      Tuore kirja Melania Trumpista paljastaa asian, joka ei ehkä ole yllätys: Trumpit nukkuvat eri makuuhuoneissa

    10. 10

      Sdp nostaa pääministeriksi puolueen kirkkaimman tähden, joka muuttaa hallituksen tapoja mutta tuskin politiikan sisältöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    2. 2

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    3. 3

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    4. 4

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    5. 5

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    6. 6

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    7. 7

      Pahamaineinen kuokka­vieras ilmestyi Madridin ilmasto­kokoukseen ja säikäytti diplomaatit: Tällainen on petos­oikeudenkäyntiä odottava 25-vuotias ”pikku-Nicolás”

    8. 8

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    9. 9

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    10. 10

      Ulkoministeriön henkilöstön edustaja: Haaviston työskentely vaikuttaa kaoottiselta, luottamus horjunut pahasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    5. 5

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää