Politiikka

HS selvitti: Näin keskusta junaili yllätysnimi Outi Antilan Kelan johtoon

Sdp:lle keskustan operaatio tuli yllätyksenä, ja kahden hallituspuolueen välit ovat nyt kiristyneet pahoin.

Kelan pääjohtajakisan lopputulos kiristää kahden suurimman hallituskumppanin Sdp:n ja keskustan välejä.

HS:n selvityksen perusteella johtajavalinnasta tuli kulisseissa erikoinen poliittinen kamppailu, joka ratkesi viime hetken takinkääntöön.

Kelan tulevaksi pääjohtajaksi valittiin tiistaina yllättäen sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antila. Kelan valtuutetut, jotka ovat eri eduskuntapuolueiden kansanedustajia, valitsivat Antilan virkaan äänin 8–4.

Valinta oli yllätys, koska kuudesta valtuutetusta koostunut työvaliokunta oli toissa viikolla jo pudottanut Antilan pois kisasta ja esittänyt uudeksi pääjohtajaksi Hanna Tainiota tai Lasse Lehtosta.

Mitä oikein tapahtui?

Ennen tiistain kokousta Sdp:ssä oltiin vakuuttuneita siitä, että entinen demarikansanedustaja ja nykyinen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tainio tulisi valituksi.

Demarit uskoivat keskustan valtuutettujen äänestävän mieluummin Tainiota kuin Husin hallintoylilääkäriä Lehtosta. Lehtonen nimittäin vastusti edellisellä hallituskaudella keskustajohtoisen hallituksen ajamaa sote-uudistusta näkyvästi.

Tiistain äänestyksessä Tainio sai kuitenkin vain Sdp:n ja vasemmistoliiton valtuutettujen neljä ääntä.

Muut Kelan valtuutetut eli kolme perussuomalaista, kaksi kokoomuslaista, kaksi keskustalaista ja yksi vihreä asettuivat kärkiehdokkaiden sijaan Outi Antilan taakse.

Yllätystuloksen taustalla oli keskustan järjestämä operaatio.

Lue lisää: Miksi Kelan virka on keskustalle niin tärkeä, että puolue oli valmis suututtamaan hallituskumppani Sdp:n? Keskustan konkari Seppo Kääriäinen selittää

Keskusta aloitti Antilan ajamisen virkaan sen jälkeen kun Kelan työvaliokunta oli nimennyt toissa viikolla kahdeksi pääehdokkaaksi Tainion ja Lehtosen.

Työvaliokunta koostuu kuudesta Kelan valtuutetusta, jotka ovat eri puolueiden edustajia. Kuusi johtajaehdokasta oli pantu psykologisiin ja johtajakykyjä mittaaviin testeihin sekä haastateltu perusteellisesti.

Rekrytoinnista vastannut konsultti suositteli työvaliokunnalle kahta sopivinta ehdokasta, jotka olivat Tainio ja Lehtonen. Työvaliokunta – johon kuului siis myös keskustan edustaja – päätti yksimielisesti esittää näitä kahta ehdokasta.

Keskustan eduskuntaryhmässä moni kansanedustaja kuitenkin järkyttyi tajutessaan, että keskusta olisi menettämässä perinteisen läänityksensä Kelan johdossa.

Keskusta on historiallisesti perusturvapuolue, ja perusturvaetuuksia maksava Kela on perinteisesti ollut sille äärimmäisen tärkeä. Kelaa onkin johtanut keskustalainen pääjohtaja jo 65 vuotta.

Jos Tainio tulisi valituksi, Kelan johdossa olisi demari, kokoomuslainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma ja sitoutumaton Nina Nissilä.

Keskustalaiset pelkäsivät, että maakuntien keskustapiireissä nousisi tästä raivo.

Niinpä keskusta päätti viime hetkellä juntata virkaan Outi Antilaa.

Antilalla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa, mutta keskusta piti häntä Sdp:n edustajaa parempana vaihtoehtona. Antila työskenteli 1990-luvun alussa pari vuotta lakimiehenä maanviljelijöiden etujärjestössä MTK:ssa, joten hänellä on edes jonkinlainen kytkös puolueeseen.

HS:n tietojen mukaan tässä vaiheessa keskustan johdosta lähestyttiin hallituskumppani Sdp:tä ja ehdotettiin jonkinlaisen nimityspaketin tekemistä. Keskusta olisi ollut valmis tarjoamaan Sdp:lle joitain muita nimityksiä, jos keskusta vain saisi Kelaan itselleen mieluisan johtajan.

Sdp ei innostunut sopimuksesta, koska puolueessa uskottiin Hanna Tainion olevan vahvoilla pääjohtajaksi.

Siksi keskusta lähestyi kokoomusta ja ehdotti Outi Antilan tukemista. Tämä oli mahdollista, sillä valtuutettujen ei ole pakko pitäytyä työvaliokunnan ehdottamissa ehdokkaissa vaan he voivat äänestää ketä tahansa virkaa hakenutta.

Antila oli jo edellisellä kerralla vuonna 2016 ehdolla Kelan johtoon. Silloin hän hävisi paikan arvalla Elli Aaltoselle. Tuolloin kokoomus ja perussuomalaiset olivat tukeneet Antilaa, joten kokoomukselle ei ollut kovin suuri kynnys suostua keskustan ehdotukseen.

Sdp:lle keskustalaiset eivät hiiskuneet sopimuksestaan yhtään mitään.

Sdp:lle tulikin täytenä yllätyksenä HS:n sunnuntaina julkaisema juttu, jonka mukaan keskusta saattaa yrittää juntata Antilaa Kelan johtoon. Demarit ryhtyivät selvittämään asiaa ja saivat pian tiedon, että jotain tämänsuuntaista voi olla vireillä.

Keskustalaiset olivat antaneet demareille kuvan siitä, että he ovat Tainion takana. Lopullisesti keskusta käänsi kelkkansa maanantaina ja päätti tukea Antilaa. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni tapasi pääministeri Antti Rinteen (sd) maanantai-iltana ja kertoi keskustan kannan muuttuneen.

Tiistaina Kelan työvaliokunta kokoontui ennen varsinaista yleiskokousta. Tässä kokouksessa kokoomuksen valtuutettu Sari Sarkomaa kertoi Sdp:n valtuutetulle Ilmari Nurmiselle, että kokoomus on valmis nostamaan Antilan ohi Tainion ja Lehtosen.

Työvaliokunnan kokouksen jälkeen alkoi valtuutettujen yleiskokous. Kokouksen alettua demarit kuulivat keskustalaisten ja kokoomuslaisten supattelevan, että myös perussuomalaiset tukevat Antilaa.

Perussuomalaiset olivat kääntyneet Antilan taakse vasta kokouksen alussa. He olivat olleet Lehtosen takana mutta havaitsivat mahdollisuuden hämmentää hallituspuolueiden välejä.

Demarit hätääntyivät ja vaativat yleiskokouksen keskeyttämistä. Hallituspuolueita edustavat valtuutetut kokoontuivat tauon aikana pitämään omaa palaveriaan.

Sdp vaati keskustaa palaamaan hallitusrintamaan ja tukemaan Tainiota, mutta tämä ei auttanut. Keskusta ei suostunut liikahtamaan Antilan takaa.

Hallituspuolueista myös vihreät ilmoitti äänestävänsä Antilaa. Vihreät oli jo alun perin pitänyt Antilaa parhaana vaihtoehtona, joten päätös oli vihreille helppo.

Puolen tunnin tauon jälkeen hallituspuolueiden valtuutetut palasivat yleiskokoukseen. Suoritettiin äänestys, jonka tulos oli selvä. Outi Antila voitti Hanna Tainion äänin 8–4.

Kelan pääjohtajan virkaa pidetään merkittävänä, mutta sen haltijalla ei ole suoranaista poliittista valtaa.

Valintaprosessin suurimmat seuraukset liittyvätkin Antti Rinteen (sd) hallituksen sisäiseen kemiaan.

Keskusta ei lopulta ollut valmis päästämään Sdp:n omaa ehdokasta Kelan johtoon. Niinpä keskusta esti Hanna Tainion valinnan tavalla, jota Sdp:ssä tuskin hetkeen unohdetaan.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vahva meikki estää Eeva-Kaisa Metsolaa saamasta töitä, sanovat tuttavat – ”Meikki on osa identiteettiäni, en ole valmis luopumaan siitä työn vuoksi”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen nopeaa vauhtia: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteily­laivoja jäisi satamaan – Näin lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    4. 4

      Tasan kymmenen vuotta sitten 34-vuotias helsinkiläinen tutkija perusti Facebookiin ”soinin­vaaralaisten homma­forumin” – Se muutti Helsinkiä lopullisesti

    5. 5

      Kauniit ovat huonompia pari­suhteissa, ja nainen on haluttavin 22-vuotiaana, väittää evoluutio­psykologi Markus J. Rantala – Provosoiko hän tahallaan?

      Tilaajille
    6. 6

      HS-analyysi: Postin työehto­sotku on Sdp:n painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    8. 8

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    9. 9

      Mitä ajattelet, kun kumppani tuo sinulle kukkakimpun? Vastaus kertoo jotain oleellista mielesi toiminnasta ja jopa parisuhteen tilasta

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    4. 4

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    5. 5

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    7. 7

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus

      Tilaajille
    8. 8

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    9. 9

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    10. 10

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    7. 7

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    10. 10

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    11. Näytä lisää