Politiikka

Miksi Kelan virka on keskustalle niin tärkeä, että puolue oli valmis suututtamaan hallituskumppani Sdp:n? Keskustan konkari Seppo Kääriäinen selittää

Kääriäisen mukaan Kela on keskustalle tärkeä kahdesta syystä.

Kahden suurimman hallituspuolueen Sdp:n ja keskustan välit tulehtuivat, koska keskusta junaili kulisseissa Kelan uudeksi pääjohtajaksi sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajan Outi Antilan.

Sdp ajoi virkaan entistä kansanedustajaansa Hanna Tainiota, mutta keskusta ei halunnut päästää demaria Kelan johtoon. Puolue onnistuikin kulisseissa kokoamaan enemmistön itselleen mieluisammalle Antilalle, jolla ei ole minkään puolueen puoluekirjaa.

Lue lisää: HS selvitti: Näin keskusta junaili yllätysnimi Outi Antilan Kelan johtoon

Kelan pääjohtajalla ei ole suoranaista poliittista valtaa. Miksi virka on keskustalle niin tärkeä, että se oli valmis suututtamaan sen vuoksi tärkeimmän hallituskumppaninsa?

HS kysyi asiaa pitkän linjan keskustavaikuttajalta Seppo Kääriäiseltä, jonka 32 vuotta kestänyt kansanedustajaura päättyi keväällä. Kääriäinen on moninkertainen ministeri, joka on tehnyt myös väitöskirjansa keskustasta. Sen nimi on Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964-2001.

Kääriäinen usko ei erimielisyyden yhdestä virkanimityksestä tekevän kovin suurta railoa hallitusyhteistyöhön. Hän painottaa, ettei voi puhua keskustan nykyjohdon puolesta, mutta näkee yleisesti kaksi syytä keskustan intohimoiselle Kela-suhteelle.

”Keskusta on perinteisesti pitänyt itseään perusturvapuolueena, jolle esimerkiksi takuueläke on tärkeä. Keskusta katsoo, että näitä etuuksia maksavan Kelan johtopaikoilta pidetään yllä ja edistetään perusturva-ajattelua suomalaisessa yhteiskunnassa”, Kääriäinen sanoo.

Keskustan perusturva-ajattelu ja demareiden viehtymys palkansaajille suotuisampaan ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan olivat ristiriidassa esimerkiksi 1960-luvulla, kun Suomeen luotiin työeläkejärjestelmä.

Kelan pääjohtajan paikka ehti olla keskustan hallussa 65 vuotta. Takavuosikymmenten keskustalaisilla Kela-johtajilla V.J. Sukselaisella ja Jaakko Pajulalla on ollut suuri rooli perusturvaetuuksien kehittämisessä, Kääriäinen arvioi.

Perusturvaetuudet ja ansiosidonnaiset etuudet ovat kuitenkin eläneet Suomessa rinnakkain jo vuosikymmeniä. Uhkaisiko 2020-luvun Suomessa perusturvaetuuksia millään tavalla se, jos Kelan pääjohtajan virkaa hoitaisi Sdp-taustainen henkilö?

”No tuskinpa, mutta kyllä Kelan johtajat ovat keskeisiä kuultavia asiantuntijoita. Tämä on nyt erityisen ajankohtaista, sillä hallitus on päättänyt käynnistää sosiaaliturvauudistuksen parlamentaarisen valmistelun.”

Kääriäisen mukaan Kelan pääjohtajan virka on keskustalle tärkeä myös toisesta, pienemmästä syystä.

”Kelan pääjohtaja on ollut yksi viimeisistä, ellei viimeinen keskustalle kuulunut virkanimitys. Ennen virkoja jaettiin Sdp:n ja joskus kokoomuksen kanssa. Keskustalle tärkeitä olivat Kelan lisäksi esimerkiksi ulkoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö ja jossain määrin sosiaali- ja terveysministeriö. Vuosikymmenten saatossa nämä ovat huuhtoutuneet keskustan käsistä.”

Nyt keskusta menetti Kelankin, sillä Outi Antilalla ei ole keskustan ja minkään muunkaan puolueen puoluekirjaa.

Keskusta esti kuitenkin sen, ettei pääjohtajan paikka mennyt perinteiselle ansioturvapuolueelle Sdp:lle.

Kelan kaksi muuta johtajaa ovat kokoomuslainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma ja sitoutumaton Nina Nissilä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Komissio: Suomi uhkaa rikkoa Euroopan taloussääntöjä ensi vuonna

    2. 2

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    3. 3

      Postikiistan sovittelu jatkuu – Paun Heidi Nieminen vetoaa ”palkansaajapuolueen” ministeriin, Sdp:n Sirpa Paateroon

    4. 4

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    5. 5

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    6. 6

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    7. 7

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin virkarikostutkinnassa koetaan tänään odotetuimmat hetket, mutta harva amerikkalainen on muuttanut ajatteluaan presidentin syrjäyttämisestä

    10. 10

      C-hepatiittia sairastava mies käytti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta lasta Vantaalla, sai yli kahden vuoden vankeustuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    8. 8

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää