Politiikka

Vihreät ehdottaa isovanhemman vapaata: Ansiosidonnaisella rahalla voisi jäädä hoitamaan lapsenlastaan

Myös isovanhempi voisi saada ansiosidonnaista päivärahaa. Maria Ohisalon mukaan monella on ympärillään isovanhempia, jotka voisivat jakaa arjen vastuuta.

Vihreät esittää, että perhevapaauudistuksen yhteydessä myös työssä käyvä isovanhempi voisi käyttää osan ansiosidonnaisesta vanhempainrahasta ja jäädä hoitamaan lapsenlasta.

Nyt tällaista mahdollisuutta palkkaan sidottuun ansiosidonnaiseen etuuteen ei ole. Kotihoidon tuessa hoitajaksi käy myös isovanhempi, mutta tuen taso on olennaisesti ansiosidonnaista päivärahaa pienempi.

”Yhä useammassa perheessä vanhemmat eivät kykene yksinään kantamaan kaikkea arjen vastuuta, mutta monella on kuitenkin isovanhempia ympärillään. Meidän ajatuksenamme olisi isovanhemman vapaa”, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo.

Vihreät ovat esittäneet vanhempainvapaiden uudistamiseksi 5+5+5-mallia, jossa olisi viiden kuukauden osuus kummallekin vanhemmalle ja viiden kuukauden vapaasti jaettava osuus.

Tämän viimeisen viiden kuukauden osuuden voisi käyttää vihreiden mallissa myös työssä käyvä isovanhempi. Hän voisi nostaa etuutta pätkissä tai esimerkiksi vain puolikkaana.

”Työssä oleva isovanhempi voisi tehdä vaikka osa-aikatyötä tai sitten olla täysin tällä viiden kuukauden isovanhemman vapaalla”, Ohisalo sanoo.

”Meidän pitää tehdä entistä lapsiystävällisempää Suomea, ja tämä lisäisi perhevapaiden joustavuutta, helpottaisi perheiden arkea ruuhkavuosien keskellä ja toisaalta lisäisi myös työelämän tasa-arvoa. Nyt tiedetään, että vanhemmista useimmiten äidit kantavat suuremman vastuun.”

Vihreiden mallissa isoäiti tai isoisä voisi esimerkiksi käydä töissä puolipäiväisesti ja nostaa isovanhempainrahaa puolikkaana. Lapsenlapsi olisi puolipäiväisesti päiväkodissa, josta isovanhempi voisi hänet rauhassa hakea ja lievittää vanhempien alituista kiirettä töistä kotiin.

Vihreiden mallissa isovanhempainrahan voisi myös puolittaa niin, että isovanhempi olisi sen turvin kymmenen kuukautta lasta hoitamassa vanhempien hoitojakson jälkeen. Lapsi olisi sen jälkeen jo tarpeeksi vanha menemään päiväkotiin.

Myös SAK on esittänyt perhevapaamallia, jossa vanhempainrahajakson voisi käyttää myös muu perheenjäsen, esimerkiksi isovanhempi.

SAK:n ekonomisti Ilkka Kaukoranta pitää vihreidenkin mallia kelvollisena esityksenä. Hän sanoo, että malli vaatisi käytännön säätöä esimerkiksi siitä, kenen tulojen mukaan päiväraha määräytyy.

Myös isovanhemman työnantajalla voi olla mielipiteitä siitä, saako tällaista isovanhemman vapaata käyttää aina halutessaan.

”Jos isovanhemmille tulee oikeus etuuteen, onko hänellä silloin oikeus vapaaseen?” Kaukoranta pohtii. ”Loogisesti tietysti olisi, mutta voiko ajatella, että isovanhemmat eivät sen jälkeen olisi niin houkuttelevaa työvoimaa?”

Kaukorannan mukaan tästä tuskin tulisi ongelmaa, koska vapaa olisi joka tapauksessa lyhyt eikä siitä todennäköisesti tulisi kovin laajasti käytetty.

Vihreät rajaavat esityksensä toistaiseksi koskemaan vain isovanhempia, mutta Ohisalo ei näe estettä sille, että käytäntö laajenisi myös muihin perheen läheisiin ihmisiin.

Ohisalon mukaan isovanhemman vapaa voisi auttaa myös isovanhemman työssä jaksamista.

”Kaikilla ei ole isovanhempia, se on todellisuutta, mutta tässä mallissa ei olisi häviäjiäkään”, Ohisalo sanoo.

Vihreät on laskettanut eduskunnan tietopalvelulla mallin kustannukset. Isovanhemman vapaa maksaisi noin 15 miljoonaa euroa vuodessa pääosin siksi, että kun vapaan käyttäisi joku muu kuin äiti, ansiosidonnaisista päivärahoista tulisi enemmän kustannuksia palkkaeron takia.

Yleensä palkka nousee iän myötä, joten isovanhemman tulot ovat keskimääräisen perhevapaalla olevan äidin palkkatuloihin nähden paremmat ja ansiosidonnainen päiväraha vastaavasti suurempi.

Oletuksena laskelmassa on, että noin 10 prosenttia äitien käyttämistä vanhempainvapaakuukausista korvautuisi työssä käyvän isovanhemman käyttämällä vapaalla.

Julkisen talouden kustannuksia lisäisi myös se, että kun parempituloinen isovanhempi jää hetkeksi pois töistä, se pienentää verotuloja enemmän kuin äidin työhön meno niitä nostaa.

Hallitus aikoo uudistaa perhevapaajärjestelmän yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa, joilla on rahoittajina iso rooli neuvottelupöydässä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2021.

Vihreiden Ohisalon mukaan uudistuksesta on käyty hallituksessa keskusteluja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) johdolla, ja hallitukselle on myös jo esitelty erilaisia malleja.

”Pikku hiljaa alamme edetä. Löydettävissä on malleja, jotka todella lisäävät isien mahdollisuutta olla lasten kanssa eivätkä heikennä äitien nykyistä tilannetta.”

Nykyisin ansiosidonnaiset vanhempainvapaat jakautuvat niin, että äidille on korvamerkitty 105 arkipäivän eli noin 4,2 kuukauden äitiysvapaa ja isälle on 54 arkipäivän eli noin 2,2 kuukauden mittainen isyysvapaa. Tämän lisäksi perheiden käytettävissä on 158 arkipäivän eli noin kuuden kuukauden vanhempainvapaa, josta vanhemmat voivat sopia vapaasti.

Hallituksessa oleva keskusta on asettanut ehdoksi, että kotihoidon tuki jatkuu nykymuotoisena eli siihen asti, kun lapsi on kolmevuotias.

Hallitusohjelman mukaan tarkoituksena on selvittää, että sekin voitaisiin maksaa suoraan lasta hoitavalle isovanhemmalle. Nyt tuki maksetaan lapsen huoltajalle.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      HS-analyysi: Ruotsissa näkyy sama ilmiö kuin Suomessa – nationalistipuolue kasvaa ilman pakolaiskriisiä

    6. 6

      Antti Rinne valittiin hallitustunnustelijaksi, ei ole päättänyt haluaako ministeriksi – Tutkija oudoksuu Rinteen roolia

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    2. 2

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      HS-analyysi: Häikäilemätön Jari Aarnio yritti lavastaa koko systeemin mädäksi

    8. 8

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Näin Suomi pyrkii saamaan lapset pois al-Holin leiriltä – HS selvitti, mistä ulkoministeri Haavistoa koskevassa kiistassa on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää