Politiikka

Antti Rinne ei halunnut kertoa eduskunnassa, keitä asiantuntijoita hän on kuullut eläke-ehdotuksestaan

Kyselytunnilla kiisteltiin jälleen vanhustenhuollosta, eläkkeistä ja Postista.

Eduskunnan kyselytunnilla kiisteltiin jälleen vanhustenhuollosta, eläkkeistä ja Postista. Perussuomalaiset nosti lisäksi kyselytunnilla esille hallinto-oikeuksien ruuhkat.

Kokoomuksen Timo Heinonen viittasi kysymyksessään edelliseen kyselytuntiin, jossa pääministeri Antti Rinne (sd) sanoi, että työeläkejärjestelmästä voidaan irrottaa rahaa pieniin eläkkeisiin noin 200–300 miljoonaa euroa vuodessa.

Korotuksella olisi Rinteen mukaan tarkoitus kompensoida sitä, että perhevapaiden ajalta alkoi kertyä eläkettä vasta vuonna 2005. Heinonen halusi kuulla, keitä asiantuntijoita Rinne oli kuullut, sillä heitä ei ole näkynyt julkisuudessa.

Rinteen mukaan asiantuntijat liittyvät suoraan eläkejärjestelmään, mutta he eivät halua puhua asiasta julkisesti julkisen paineen takia, vaan haluavat puhua asioista kahden kesken.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri (ps) kysyi, onko hallituksella oikea käsitys oikeuslaitosten tilasta. Meren mukaan ulkomaalaisasioihin on jouduttu kohdentamaan resursseja maankäytöstä, rakentamisesta ja kunnallisasioista. Hänen mukaansa suomalaisen rakennuslupaa koskeva asia seisoo mapissa ö samaan aikaan kuin turvapaikanhakijan oikeusturvasta huolehditaan.

”Oleskelulupa-asioiden käsittelyyn on myönnetty lisäresursseja eikä ulkomaalaisasioiden lisääntyminen vaikuta muiden asiaryhmien käsittelyyn”, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) vastasi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) painotti, että Suomessa eletään oikeusvaltiossa eikä ihmisiä pitäisi asettaa vastakkain.

”Me olemme täällä yhdessä keskustelleet muun muassa Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmasta, jonka keskiössä on se, että me puheenjohtajamaana edistämme oikeusvaltiota ja oikeusvaltiosta saa hakea turvapaikkaa. Oikeusvaltion pitää turvata ihmis- ja perusoikeudet ihan jokaiselle. Tässä ei aseteta vastakkain suomalaista ja muualta tulleita”, Ohisalo sanoi.

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen viittasi tämänviikkoisiin uutisiin, joissa kerrottiin, että aluehallintovirastojen työmäärä on lähes kolminkertaistunut vanhusten hoidon epäkohtiin liittyvien yhteydenottojen takia. Laukkanen kritisoi hallitusta siitä, että vanhustenhoidon tilanne on ollut tiedossa jo pitkään, mutta silti 0,7 henkilöstömitoitus saadaan vasta seuraavan vaalikauden vaihteeseen.

Laukkanen kysyi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd), eikö vanhustenhoidon rahoitus pitäisi löytyä nyt eikä vasta huomenna.

”Te sanoitte jotain sellaista todistusta, jota en itse ole sanonut. Tämä uudistus myöskään hoitajamitoituksen osalta ei jää seuraavan hallituskauden harteille. ”

Kiurun mukaan kentälle on kuitenkin annettava armoa, jotta hoitajia saadaan lisää.

Nykyisin hoitajamitoituksesta on olemassa 0,5 laatusuositus. Hallitus aikoo kirjata lakiin sitovan 0,7 vähimmäis­henkilöstö­mitoituksen vanhusten tehostettuun palveluasumiseen ja pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Mitoitukseen lasketaan mukaan hoitajien lisäksi muun muassa hoiva-avustajat.

Henkilöstömitoitus 0,7 työntekijää asiakasta kohti astuu voimaan elokuun alussa ensi vuonna. Mitoituksessa on kuitenkin siirtymäaika, joka kestää huhtikuuhun 2023 asti. Tuosta alkaen henkilöstömitoitus ei enää saisi olla alle 0,7 työntekijää asiakasta kohti missään yksikössä.

Liike Nytin Harry Harkimo puolestaan kysyi omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä Sirpa Paaterolta (sd), miksi tämä puuttuu koko ajan Postin toimintaan ja mitä hän aikoo Postille ylipäätään tehdä.

Paatero sanoi, että jo vuosia sitten omistajan tahtotila olisi pitänyt linjata, sillä tiedossa on ollut kirjeiden määrän väheneminen. Paateron mukaan tätä ei ole tehty ja Posti on sen takia kipuillut. Paateron mukaan sen takia työryhmä on miettimässä vaihtoehtoja, että minkälaisia isoja linjauksia Postissa tehdään.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Nainen puri vartijaa käteen Lidlin tuulikaapissa Vantaalla

    3. 3

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Pormestari Jan Vapaavuori kritisoi yleisurheilu­väen suhtautumista uusittuun Olympia­stadioniin

    5. 5

      Puotilan 60-luvun ostoskeskus aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle korkea talo

    6. 6

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    7. 7

      Sauli Niinistö ei tiedä, mitä kaikkea al-Holin suhteen on jo tehty – ”En minäkään ihan selkoa saanut”, presidentti sanoi Ylen haastattelussa

    8. 8

      Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

    9. 9

      ”Välillä tuntuu siltä, että täällä kaikki on mahdotonta”, sanoo entinen juoksija Wilson Kirwa, jonka kahvibisnes on ollut tuskien taival

    10. 10

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    7. 7

      Uusi laskuri paljastaa viimein, missä ajassa sähköautosta tulee polttomoottoria halvempi ja ympäristöystävällisempi

    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    10. 10

      ”Olen niin sanotusti päässyt suoraan syvään päätyyn” – HS seurasi, kun Sanna Marin astui Brysselin valo­keilaan heti kolmantena pääministeri­päivänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    7. 7

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää