Politiikka

Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

Pau kertoi myöhään keskiviikkoiltana, ettei Postin kiistaan ei löytynyt ratkaisua, ja lakkoja jatketaan.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) väläyttää Postin pilkkomista kahteen yhtiöön, uutisoi Uutissuomalainen. Ministerin kaavailuissa toinen yhtiö hoitaisi pakettiliiketoimintaa ja toinen postimerkillisen kirjepostin.

Mallissa valtio tukisi Postia vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla, joilla se takaisi yleispalveluvelvoitteen piiriin kuuluvan kirjepostin kulun.

Paatero sanoo, että Postin tulevaisuuden vaihtoehtoja käydään läpi työryhmässä. Avoinna on myös ministerin mukaan kysymys, tuettaisiinko sanomalehtien jakelua valtion varoin.

Ministeriltä on viime päivinä toistuvasti kysytty, antoiko hän suostumuksensa 700 pakettilajittelijan siirrosta toisen työehtosopimuksen piiriin. Työehtosopimusasia on Postin työriidan keskiössä. Paatero ei ole antanut kysymykseen suoraa vastausta.

Ministeri sanoo Uutissuomalaiselle, että valmisteilla on omistajaohjauksen periaatelinjaus, joka koskee kaikkia valtionyhtiöitä.

”Toinen kysymys on se, onko olemassa vaihtoehtoa. Se vaatisi lain, että samaa tehtävää tekevien ihmisten osalta ei saisi olla mahdollisuutta vaihtaa erilaisiin sopimuksiin”, Paatero sanoi.

STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle toiseen työehtosopimukseen. Omistajaohjausosasto antoi tukensa kokonaisratkaisulle, johon kuuluu myös 27 kuukauden siirtymäaika.

Posti ja valtion omistajaohjaus keskustelivat asiasta loppukesästä ja alkusyksystä.

Posti ilmoitti eilen, ettei se aio kumota päätöstään siirtää pakettilajittelijoita toisen työehtosopimuksen piiriin.

Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto sanoi eilen tiedotteessa, että pakettilajittelijoiden siirtoa koskevat päätökset on tehty valtion omistajaohjauksen tuella. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd) ei kuitenkaan suoraan vastannut kysymykseen siitä, oliko siirrolla valtion omistajaohjauksen tuki.

”Realiteetti on, että siirto on toteutettu”, Paatero viestitti HS:lle tiistaina.

Paateron esikunnasta kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että ministeri ei kommentoi asiaa keskeneräisen sovittelutilanteen takia.

Postilakon neuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla keskiviikkona. Työntekijöitä edustava Pau kertoi Twitterissä myöhään keskiviikkoiltana, ettei kiistaan ei löytynyt ratkaisua ja uutta sovintoehdotusta ei jätetty. Lakkoja siis jatketaan.

Paun puheenjohtaja Heidi Nieminen totesi aiemmin Paun pitävän kiinni vaatimuksesta, että toisen työehtosopimuksen piiriin siirrettyjen pakettilajittelijoiden tilannetta on käsiteltävä osana Postin työkiistaa. Tiistaina työnantajia edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi, ettei Paltalla ole mahdollisuutta neuvotella asiasta, koska pakettilajittelijat kuuluvat nyt Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen sopimuksen piiriin.

”Vastapuolen neuvottelijoista kolmella on työsuhde Postiin”, Nieminen vastasi toimittajille matkalla sovitteluun keskiviikkona.

”Kyllä sieltä löytyy ihmisiä, jotka pysyvät tässä asiassa neuvottelemaan, vaikka Palta ei siinä olisi osapuoli.”

Aiemmin tänään Nieminen sanoi hämmästelevänsä tilannetta, jossa ”palkansaajapuoluetta” edustava omistajaohjausministeri asettuisi työehtoja halventavan valtionyhtiön taakse. Hän kuitenkin sanoi, ettei ollut perehtynyt Paateron tiistaiseen lausuntoon.

”Toivon, että meillä on sellainen omistaja, joka toteaa, että ihmisten työehtoja ei lähdetä valtionyhtiössä heikentämään tällä tavalla, jolla nyt Posti pyrkii sitä tekemään.”

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto puolestaan totesi, että postikiista ratkeaa, jos Pau keskittyy osapuolten väliseen sopimuksen neuvotteluun.

”Tämän 700 henkilön osalta tilanne on aika selvä, enkä näe, että sitä perusratkaisua olisi syytä lähteä avaamaan. Tämä ratkeaa sillä, että Paukin nyt ymmärtää tämän ja purkaa tämän kytköksen, joka tämän 700 hengen ja meidän neuvottelun välillä on.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    2. 2

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    5. 5

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    6. 6

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    7. 7

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      Olivia Colmanin tähdittämä The Favourite kahmi Euroopan elokuvagaalassa pääpalkinnon ja seitsemän muuta – kiistelty veteraani Roman Polanski jäi ilman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää