Kommentti: Posti ei ole enää muusta maailmasta erillinen saareke, kirjoittaa HS:n päätoimittaja Antero Mukka

Posti- ja logistiikka-alan unionin (Pau) kohta pari viikkoa jatkunut työtaistelu saa maanantai­na uusia kierteitä, kun useat ammattiliitot ovat aikeissa käynnistää tuki­lakkonsa. Pääkaupunkiseudulla Auto- ja kuljetusalan (AKT) tukilakko lamauttaisi pahoin esimerkiksi työmatkaliikenteen.

Toteutuessaan tukilakot haittaavat vakavasti myös lento- ja risteilyliikennettä sekä elintarvikekuljetuksia.

Kärjistynyt työriita uhkaa sotkea satojentuhansien kansalaisten arjen. Yhteiskunnalle syntyvät vahingot lasketaan miljoonissa, etenkin kun epävarmuus pakettitoimituksista hyydyttää joulukauppaa.

Nyt täytyy vain toivoa, että järki voittaisi ja kiista vihellettäisiin ajoissa poikki. Koko Suomi kärsii, kun yhdessä firmassa on asiat saatu umpisolmuun.

Työriidan ytimessä on kysymys siitä, mihin liittoon ja minkä työehtosopimuksen piiriin Postin 700 pakettilajittelijaa kuuluvat. Postin näkökulmasta kyse on sopeutumisesta logistiikka-alan kilpailuun, samalle viivalle pääsystä alan muiden toimijoiden kanssa. Pau taas viestii työnantajan harjoittamasta työehtoshoppailusta, pyrkimyksestä teettää töitä heikoimmin ehdoin, joita vain on tarjolla.

Kummallakin osapuolella on näkemykselleen perusteita. Ongelma on siinä, että oikeasti tämä kiista pitäisi ratkoa jossain muualla kuin Paun ja Palvelualojen työnantajia edustavan Paltan välisissä työehtosopimusneuvotteluissa.

Ei olekaan ihme, että pakettilajittelijoiden kohtalo siirtyi loppuviikosta neljän työmarkkinakonkarin selvitysryhmän ratkaistavaksi.

Postin lakko on osoitus siitä, kuinka syviin vesiin voidaan joutua, kun vanha valtion laitos kohtaa rakennemuutoksen. Arjessaan Posti on joutunut törmäämään sekä digitalisaation haasteisiin että kiristyneen kilpailun paineisiin.

Kun viestit ja sisällöt ovat yhä useammin bitteinä päätelaitteen ruudulla, yhtiön perinteinen ydin, kirjepostin ja lehtien jakelu kuihtuu käsiin. Paketti- ja kuljetusbisnes on taas kovassa kasvussa muun muassa verkkokaupan paisuttua. Tässä bisneksessä Posti joutuu kisaamaan muun muassa isojen kansainvälisten toimijoiden kanssa. Kilpailijat sopivat palkoista ja muista ehdoista työntekijöidensä kanssa niin, että perustana ovat alan yleiset työehtosopimukset. Jakelualalla se tarkoittaa Medialiiton ja Teollisuusliiton keskenään sopimaa jakelun työehtosopimusta, jonka piiriin myös Postin Paketti- ja verkkokauppa -yksikön työntekijät kuuluisivat.

Työntekijöiden kannalta taulukkopalkoissa on isoja eroja. Posti on kuitenkin luvannut taata vanhan palkkatason siirtymäajan puitteissa.

Vertailukohtia on toki muitakin. Paun oman sopimuksen vaihtoehto pakettien käsittelyssä voisi olla myös kuljetusalan AKT:n työehtosopimus. Työntekijöille tämä olisi euroissa jakelualan ehtoja parempi.

Olipa lajittelijoille kuuluvasta säällisestä tulotasosta mitä mieltä tahansa, on vaikea nähdä logiikkaa siinä, miksi yhden ja saman työn pitäisi olla yhdessä firmassa automaattisesti arvokkaampaa työtä kuin kaikissa muissa saman alan yhtiöissä.

Postissa tehtävän kalliimman työn maksavat lopulta asiakkaat, eli kustannukset valuvat jakeluhintoihin. Postin itsensä kannalta asetelma antaa sen kilpailijoille ansaitsematonta kilpailukykyetua esimerkiksi lehtien jakelussa tai verkkokaupan toimituksissa.

Posti ei ole oikeasti enää mikään erillinen saareke, jossa pätisivät omat lainalaisuudet – vain sen takia, että yhtiö edustaa jotain jatkumoa, jonka alkuhämärissä työtä tehtiin vielä valtion keskusvirastona.

Posti näyttäytyy edelleen monille suomalaisille peruspalveluna, jonka pitäisi olla valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Tähän rooliin kytkeytyy ennen muuta toiminta, joka varmistaa muun muassa viranomaispostin ja laskujen perillemenon. Ylipäänsä koko maan kattava postinjakelun verkko sekä kirje- ja lehtipostin kohtuullinen toimitusaika saattavat vaatia eduskunnalta viimeistä sanaa.

Peruspalvelun jäänteiden vaaliminen on kuitenkin hankalasti istutettavissa saman katon alle kilpaillun logistiikkabisneksen kanssa. Nyt, Postin työkiistan tultua näpeille, onkin poliitikoilla hyvät perusteet pohtia, miten nämä kaksi toimintalohkoa olisivat eriytettävissä.

Peruspostitoiminta, kuten kirjeposti, voitaisiin jättää valtionyhtiölle, jonka tehtävät ovat laissa määriteltyjä. Poliitikot määrittäisivät yhteiskunnan tarvitseman palvelutason. Toimintaa rahoitettaisiin tahdon ja tarpeen mukaan myös valtion varoista.

Halutessaan Posti voisi käyttää itse jakelutyöhön myös alihankkijoita, jopa jakaa jakelupiirit esimerkiksi paikallisten toimijoiden kesken. Näinhän esimerkiksi teiden aurauksen kanssa on toimittu vuosikaudet.

Bisnes-Postin roolina taas olisi olla kilpailukykyinen tekijä paketti- ja verkkokauppasektorilla. Ilman peruspalveluvelvoitteita se kilpailisi yksityisten logistiikkayritysten kanssa samalta viivalta, yhtäläisin työehdoin.

Lakko-oikeus on arvokas oikeus. Pitkäkään lakko ei kuitenkaan ratkaise nyt käsillä olevaa ongelmaa: maailma ympärillä on muuttunut nopeammin kuin Posti on kyennyt sopeutumaan. Kiistaan voidaan räätälöidä ratkaisu, mutta vain Postia koskevien erillisratkaisujen kestävyyteen on vaikea luottaa.

Tosiasiallisesti lakko vain syventää sitä Postin alhoa, josta on viime kädessä vastuussa omistaja eli Suomen valtio. Posti ei voi loputtomiin venyä uuden ja vanhan maailman suuntiin.

Ratkaisuja huutaa ilmiselvästi myös se yhtälö, joka kietoutuu pääkaupunkiseudun asumisen kalleuden ympärille. Postinkin työntekijät ovat niitä pienipalkkaisia, joiden tilipussista vuokra nappaa liian suuren osan. Siksi yksityisen puolen kollegojen ansiotasoon tyytyminen tuntuu varmasti hankalalta asialta.

Tämäkin tuska kannattaa ottaa vakavasti, mutta siinä kyse on myös paljon huono-osaisemmista kuin vain Postin väestä.

Täsmennys 23.11 kello 7.50: Lisätty maininta AKT:n sopimuksesta.