Politiikka

HS-analyysi: Hallituskumppanit seuraavat Antti Rinteen toimintaa kasvavan epätoivon vallassa

Eniten kuplii keskustassa, joka joutuu punnitsemaan, miten paljon vahinkoa hallituksessa jatkaminen sille aiheuttaa suhteessa hyötyihin.

Hallituksen ja pääministeri Antti Rinteen (sd) kohtalon hetket ovat ensi tiistaina eduskunnassa, kun hallitus vastaa kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja nyt-liikkeen välikysymykseen Postin omistajaohjauksesta ja eduskunnalle annetusta informaatiosta.

Perussuomalaiset ei ole välikysymyksessä mukana, mutta yhtä lailla sekin vaatii pääministerin eroa. Perusteena erovaatimukselle on se, että oppositio katsoo Rinteen puhuneen muunneltua totuutta eli valehdelleen eduskunnalle.

Se on erittäin raskas syytös, ja Rinteen selitysten on syytä olla huomattavasti selkeämpiä kuin tähän asti on kuultu.

Veren haistaneelle oppositiolle ei riitä, että kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) erosi perjantaina. Paatero esikuntineen näyttää tehneen virheitä, minkä vuoksi eronpyyntö oli perusteltu. Se ei kuitenkaan rauhoita tilannetta niin kauan kuin pääministeri itse ei ole antanut vakuuttavaa selvitystä eduskunnalle siitä, mitä hän on tiennyt Postin työehtosopimusten siirrosta missäkin vaiheessa.

 

Sdp:n kanssa hallituksessa olevissa puolueissa on seurattu epätoivon vallassa Rinteen huseerausta Posti-asiassa.

Perjantaina eduskunnassa kuohui, ja hallituspuolue toisensa jälkeen kokoontui suljettujen ovien taakse eduskuntaryhmänsä kokouksiin.

Sdp:n kanssa hallituksessa olevissa puolueissa on seurattu kasvavan epätoivon vallassa Rinteen huseerausta Posti-asiassa.

”Hän on tehnyt itselleen, puolueelleen ja hallitukselle hallaa kommenteillaan”, kuuluu yksi arvio.


Rinteen tapa rientää ministereittensä avuksi esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla muistuttaa puuha-Peteä, joka kuvittelee olevansa eteväkin remonttimies, mutta joka tulee vain pahentaneeksi asiaa omilla viritelmillään.

Pääministerin pitää toki tukea ministereitään ja ottaa iskuja vastaan heidän puolestaan. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että sivutuotteena polkee itsensä ja ministerinsä entistä syvemmälle suon silmään.

Virallisesti muut puolueet seisovat pääministerin takana, koska niillä ei ole hyviä vaihtoehtoja. Kuten kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, opposition vaatima pääministerin ero tarkoittaisi toteutuessaan myös hallituksen kaatumista.


Muut hallituspuolueet mielellään jatkaisivat maan hallitsemista, kun kautta on takana vasta muutama kuukausi eikä hallitusohjelman toteuttamisessa ole päästy alkua pitemmälle.

Eniten kuplii keskustassa, mutta toistaiseksi se on Rinteen tukena vaatien ainoastaan selvyyttä ja selvityksiä. Hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikko kokoontuu ensi viikolla, Rinne lupasi.

Keskusta joutuu koko ajan laskeskelemaan, kummasta on sille enemmän vahinkoa: lähteä sotkuun vajonneesta hallituksesta ja menettää mahdollisuus ajaa puolueelle tärkeitä asioita, vai jatkaa hallituksessa ja katsoa oman kannatuksen hiipumista kohti maagista kymmenen prosentin rajaa.

 

Rinteen tapa ilmaista itseään on alkanut tuskastuttaa myös Sdp:n omassa ryhmässä.

Kauheinta nykyisen hallituksen kannalta olisivatkin ennenaikaiset vaalit, jotka tosin ovat hallituskriisissä monen mutkan takana ennen toteutumistaan. Ei tarvitse kuin vilkaista tuoretta HS-gallupia ymmärtääkseen, että suurimmaksi puolueeksi nousseiden perussuomalaisten pelko liimaa hallituspuolueita yhteen.


Muista hallituspuolueista korostetaan, että sotkun selvittäminen on nyt Rinteen vastuulla.

Rinteen tapa ilmaista itseään on alkanut tuskastuttaa myös Sdp:n omassa ryhmässä, jolla on ollut muiden tavoin vaikeuksia pysyä Posti-kiistan tapahtumien ja pääministerin kertomusten perässä.


Sinänsä vasemmistopuolueissa kiitellään sitä, että perimmäinen tavoite lopulta toteutui, eli Posti ei saanut siirrettyä työntekijöitään halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Politiikassa vain tuppaa olemaan sama kuvio kuin yritysmaailmassa: kun luottamus johtajaan on kerran edes horjahtanut, sitä on vaikea saada ennalleen. Sdp:ssä on korkea kynnys lähteä kyseenalaistamaan Antti Rinteen asemaa, mutta kerta kerralta, jokaisen sotkun jälkeen, tuo kynnys alenee.

Moni muistaa, että Rinteen alkuvuoden sairausloman aikana tuuraajat eivät pärjänneet lainkaan hullummin.

Antti Rinteellä, Sdp:llä ja muulla hallituksella onkin kovat paineet saada Posti-keskustelu loppumaan ensi viikon välikysymyskeskusteluun ja siihen, että hallitus saa hallituspuolueiden äänin eduskunnan luottamuksen.

Jotenkin vain tuntuu, että ei tämä siihen lopu.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    4. 4

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    5. 5

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    7. 7

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    8. 8

      HS-analyysi: Britannia valitsi brexitin ja ”Boriksen”, ja selkeä päätös voi olla helpotus muulle EU:lle

    9. 9

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    10. 10

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää