Politiikka

Piraattipuolue vaihtoi puheenjohtajaa ja tyrmäsi yhdistymis­hankkeen liberaali­puolueen kanssa

Uusi puheenjohtaja Pekka Mustonen ei aio muuttaa puolueen ohjelmaa, vaan haluaa parantaa puolueen näkyvyyttä.

Piraattipuolue on valinnut uuden puheenjohtajan ylimääräisessä puoluekokouksessa. Puolueen johtoon valittiin joensuulainen Pekka Mustonen, joka on aiemmin toiminut puolueen Savo-Karjalan piirin puheenjohtajana.

Puolue piti ylimääräisen puoluekokouksen lauantaina Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin edellisen puheenjohtajan Petrus Pennasen ehdotusta, jonka mukaan puolue olisi yhdistynyt liberaalipuolueen kanssa. Ehdotus ei saanut kannatusta, minkä jälkeen kokous valitsi piraateille kokonaan uuden hallituksen, Mustonen kertoo STT:lle. Hän itse toimi rivijäsenenä väistyneessä hallituksessa.

Mustonen sanoo toimineensa puolueessa noin kymmenen vuoden ajan. Tavoitteekseen puheenjohtajana hän nostaa puolueen näkyvyyden parantamisen.

”Ei tule mitään muutosta puolueohjelmaan. Politiikka, mitä ajamme, pysyy samana”, Mustonen sanoo.

Puolueen kärkiteemoiksi Mustonen nostaa avoimuuden, ihmisoikeudet, vapauden ja tasa-arvon. Katseen hän kääntää kevään 2021 kuntavaaleihin.

”Seuraava tähtäin on luonnollisesti kannatuksen kasvattaminen niin sanottuna välivuotena ja kuntavaalit seuraavana isona tavoitteena, että päästäisiin ympäri Suomea useissa kunnissa läpi.”

Vuoden 2017 kuntavaaleissa puolue sai edustajan Helsingin ja Jyväskylän kaupunginvaltuustoihin. Helsingissä valtuutettuna on toiminut väistyvä puheenjohtaja Petrus Pennanen.

Pennanen ei asettunut puolueen ylimääräisessä kokouksessa uudelleen ehdolle puheenjohtajaksi.

”En kokenut, että tämän brändin alla haluaisin jatkaa puolueen puheenjohtajana”, Pennanen sanoo STT:lle.

Hän pitää ongelmallisena piraattipuolueen nimeä, joka herättää mielikuvia rikollisesta toiminnasta, vaikkei puolue sellaista kannata. Hänen mukaansa puolue ei kuitenkaan innostunut puolueen brändin muuttamisesta.

”Siihen tuli jonkinlaista epäluottamuslausetta osalta jäsenistöä. Hallitus ei varmaan sen jälkeen kokenut motivaatiota jatkaa.”

Pennanen aikoo jatkaa Helsingin kaupunginvaltuustossa, mutta tarkemmista tulevaisuuden suunnitelmistaan hän kertoo vasta maanantaina.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    4. 4

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    5. 5

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    6. 6

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    7. 7

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    10. 10

      Etelä-Karjalassa jo lähes joka viides nainen kertoo polttavansa päivittäin: ”Tupakan tuonti Venäjältä on iso ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    3. 3

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    10. 10

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää