Politiikka

Sirpa Paatero puolusti Postin toimia vielä syyskuussa eduskunnassa: ”Pyritään lisäämään joustavuutta lajittelutyöhön”

Pääministeri Antti Rinne syytti Postin johtoa liikkeenluovutuksen päivämäärän hämärtämisestä. Paateron vastauksissa päivämäärä on kuitenkin kirjattuna.

Entisen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) kirjalliset vastaukset eduskunnalle viime syyskuussa kertovat, että ainakin Paaterolta löytyi ymmärrystä Postin johdon linjalle.

Kirjallisessa vastauksessaan vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänniselle syyskuun 24. päivänä Paatero selostaa, kuinka henkilöstön siirto toiseen yhtiöön on tapahtumassa.

”Posti on siirtänyt 1.9. Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen henkilöstön noin 700 henkilöä liikkeenluovutuksella Posti Palvelut Oy:hyn. Yhtiö on järjestäytynyt Medialiittoon ja näin ollen sen henkilöstöön on sovellettu Teollisuusliiton Jakelua koskevaa työehtosopimusta. Näin on tapahtumassa myös siirretyn henkilöstön osalta 1.11.2019 alkaen Paltan ja PAU:n solmiman työehtosopimuksen sopimuskauden päättyessä”, Paatero vastaa.

Syyskuun 26. päivänä Paatero puolestaan vastasi perussuomalaisten kansanedustajan Sami Savion kysymykseen. Kirjallisessa vastauksessaan hän kuvailee jaettavan kirjepostin vähenemistä, joka oli pudottanut Postin liikevaihtoa 70 miljoonalla eurolla.

Ministeri tuntuu ymmärtävän Postin toimia.

”Posti on joutunut tehostamaan toimintojaan, tekemään säästöjä ja henkilöstöjärjestelyjä sekä tarkistamaan hinnoitteluaan. Tämä on ollut välttämätöntä, koska Postin toiminta rahoitetaan täysin asiakkaiden maksamista palveluista eikä Posti saa valtion tukea”, Paatero kirjoittaa.

Vastauksessaan hän myös olettaa, ettei pakettilajittelijoiden työehtosopimuksen siirtoon liity palkanalennuksia, ei nyt eikä myöhemmin.

”Posti on kertonut siirtävänsä Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen henkilöstön Teollisuusliiton Jakelua koskevaa työehtosopimuksen piiriin 1.11.2019. Työehtosopimuksen muutoksella ei tavoitella palkanalennuksia vaan uusilla palkkamalleilla pyritään lisäämään joustavuutta lajittelutyöhön”, ministeri vastaa Saviolle.

Paateron vastauksilla on merkitystä, kun arvioidaan hänen ja pääministeri Antti Rinteen (sd) toimintaa eduskunnassa. Rinne korosti viime torstain kyselytunnilla, että Paatero olisi jatkuvasti viestinyt Postille, että siirtoja ei pidä tehdä.

”Postin hallitus esitteli Paaterolle päätöksiä, joiden mukaan 8 100 ihmistä siirretään 1. marraskuuta toiseen yritykseen. Ja että 700 pakettilajittelijaa siirretään toiseen sopimukseen 1. marraskuuta. Ministeri Paatero on todennut, että tämä ei omistajalle käy. Tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta 28. päivänä [elokuuta]. 700 ihmistä siirrettiin. Se oli vastoin omistajan selkeää tahtotilaa”, Rinne sanoi eduskunnassa.

Paateron vastauksissa ”henkilöstöjärjestelyjen” teko näyttäytyi siis kuitenkin vielä syyskuussa ”välttämättömänä”.

Rinteen, Posti ja Paateron välinen tiedonkulku on viime päivinä velloneen Posti-kohun ytimessä. Kyse on siitä, missä vaiheessa Rinne ja Paatero tiesivät, mitä Postissa tapahtuu, ja millaista tietoa he tästä kertoivat eduskunnalle.

Pääministeri Rinne sanoi perjantaina, että hän on kesästä lähtien edellyttänyt, ettei työntekijöiden työehtoja poljeta eikä palkkoja alenneta. Lähtökohtana on ollut, ettei siirtoja halvemman työehtosopimuksen piiriin tehdä.

”Tämän ohjeistuksen mukaisesti olen pohjannut Paateroa ja olettanut ministerin näin toimineen”, Rinne totesi tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi Sirpa Paateron jättäneen suullisen eroilmoituksen ministerin tehtävistä. Rinne myös totesi HS:n haastattelussa, että hänelle on ”täysi mysteeri”, miksi Paatero ei ollut välittänyt Rinteen ohjeistusta Postin hallitukselle.

Rinne myös arvosteli Postia siitä, että se olisi pyrkinyt hämärtämään suunnitelmiaan esitellessään niitä Paaterolle ja tämän avustajille. Rinteen ja Paateron mukaan heillä ei ollut tietoa Postin liikkeen luovutuksesta ennen kuin 3. syyskuuta.


Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola puolestaan tyrmäsi HS:n haastattelussa väitteet tiedonkulun hämärtämisestä. Pohjolan mukaan mitään vaatimuksia työehtojen muutoksen keskeyttämisestä ei ollut tullut häneen korviinsa. Pohjolan mukaan pakettilajittelun liikkeenluovutuksella on ollut omistajaohjauksen tuki.

Ministeri Paateron kirjallisista vastauksista ovat aiemmin kertoneet Verkkouutiset, Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Kotka yritti pyydystää mustekalan Kanadassa – video näyttää, kuinka kotka ja mustekala kelluivat vyyhtinä vedessä

    3. 3

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    4. 4

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    6. 6

      Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

    7. 7

      Leijonat-maalivahdilla loistava debyytti: HIFK:n Frans Tuohimaa onnistui maalinteossa Tre Kronoria vastaan

    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    7. 7

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää