Politiikka

Hallitus on siunannut al-Holin leirillä olevien naisten ja lasten tuomisen tapauskohtaisesti takaisin Suomeen – myös presidentti Niinistö tietoinen

Hallitus on yhdessä käynyt läpi toimia, joiden avulla suomalaisia voidaan hakea al-Holin pakolaisleiriltä. Painetta asian edistämiseen on luonut oikeuskansleri Pöystin lokakuussa antama ratkaisu.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan koko Suomen hallitus on käytännössä siunannut toimet, joiden avulla on tarkoitus hakea al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia takaisin Suomeen.

Myös tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa on informoitu asiasta.

HS:n tietojen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on värvännyt kokeneen diplomaatin johtamaan toimia täysipäiväisesti. Toimille on HS:n tietojen mukaan oikeuskansleri Tuomas Pöystin tuki.

Haavisto vahvisti tiedot tiedotustilaisuudessa maanantai-iltana.

Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, että Haavisto olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen, minkä jälkeen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) vaati Haavistolta asiasta selvitystä.

Haavisto kiisti tiedotustilaisuudessa painostaneensa konsulipäällikköä syrjään tehtävästään.

”Tämä ei pidä paikkaansa”, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan ulkoministeriössä ei ole ollut muita henkilövaihdoksia kuin kokopäiväisen henkilön nimittäminen al-Holia koskevia toimia johtamaan. Haavisto sanoo, että Pasi Tuominen hoitaa yhä konsulipäällikön tehtäviä.

”Tuominen on erinomainen virkamies ja jatkaa tärkeissä tehtävissä ulkoministeriössä.”

Haavisto kommentoi kysymystä siitä onko hän hermostunut konsulipäällikölle sanomalla, ettei hän ole äkkipikaisinta sorttia, mutta hänelle on ”hengittänyt niskaan” Pöystin linjaus.

”Mietin sitä seuraavaa vaihetta, että mitä tapahtuisi, jos emme tekisi mitään. Silloin ministeri saisi moitteet.”


Suomalaisia al-Holin leiriltä takaisin auttavien toimien ajatus on, että asiaa johtava virkamies voi ”tapauskohtaisesti” harkita tuodako perheitä, naisia ja lapsia takaisin Suomeen.

Tapauskohtaisuus liittyy HS:n tietojen mukaan siihen, että kaikki eivät välttämättä halua palata tai haluavat todellisuudessa siirtyä johonkin muuhun maahan kuin siihen, mihin heidät palautettaisiin.

Osaa suomalaisista kurdihallinto ei välttämättä halua luovuttaa, koska heitä epäillään rikoksesta.

”Kurdiviranomaisilla on taustatietoja joistakin, ei vain suomalaisista, jotka mahdollisesti olisivat syyllistyneet rikoksiin. Heidän kohdallaan pitäisi ensin käydä läpi oikeudelliset toimenpiteet läpi tai ainakin saada takeet, että oikeusprosessi käynnistyy. Tämä on ollut kanto kaskessa monella maalla”, Haavisto sanoo.

Perheitä ei lähtökohtaisesti voida hajottaa, eli pelkkiä lapsia ilman äitiään virkamies ei voisi tuoda takaisin Suomeen. Perheiden hajottamista eivät hyväksy myöskään kurdiviranomaiset.

”Sellaista en ole ollut valmistelemassa enkä tiedä virkakuntani sellaista valmistelleen, koska kurdihallinto ei anna liikutella lapsia ilman vanhempia”, Haavisto sanoi.

”Kalašnikovilla tapahtuvassa perheenjäsenten erottamisessa Suomi ei voi olla mukana. Tämmöistä emme voi olla ehdottamassa emmekä tukemassa.”

Jäljelle jäisivät siis enää orpolapset. Haaviston mukaan suomalaisia orpoja ei ole kurdien lastenkodeissa, vaan kaikki on sijoitettu perheisiin.

”Meidän tietojemme mukaan ei ole suomalaisia, poissa perheistä olevia orpolapsia, vaan heillä on käytännössä sisaruksia, joiden kanssa he ovat viettäneet useamman vuodenkin.”

HS:n tietojen mukaan hallitus käytännössä siunasi toimet sen jälkeen, kun oikeuskansleri Pöysti antoi asiasta ratkaisunsa lokakuussa.

Ratkaisun voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Pöystin mukaan ”perus- ja ihmisoikeudet, erityisesti perustuslaissa ja lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa turvattu oikeus elämään” puoltavat sitä, ”että valtioneuvosto pyrkii kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja konsulipalvelulain mukaisten toimivaltuuksiensa nojalla ja puitteissa kotiuttamaan ainakin lapset”.

HS:n tietojen mukaan järjestelyjä suomalaisten takaisin tuomiseksi on edistetty syksyn mittaan.

Hallitus on myös ryhtynyt järjestelyihin matkustusasiakirjojen myöntämiseksi tarvittaessa al-Holista tuleville suomalaisille. Kurdihallinnolle on jo aiemmin kerrottu, että jos suomalaiset pääsevät pois pakolaisleiriltä, heille myönnetään matkustusasiakirjat mistä tahansa EU-edustustosta.

Lähin EU-valtioiden kansalaisia palveleva edustusto on Ruotsin edustusto Erbilissä Irakin Kurdistanissa.

Suomen ulkoministeriö on lähettänyt syksyn aikana kaksi virkamiestä Erbiliin valmistautumaan al-Holista saapuvien suomalaisten tuloon.

Haavisto on toistaiseksi sanonut julkisuuteen Suomen kertoneen kurdihallinnolle, että suomalaisilla on oikeus palata Suomeen. Hallitus ei kuitenkaan ole kertonut julkisesti edistävänsä Suomen kansalaisten tuomista takaisin Suomeen.

Al-Holin leirillä olevien naisten ja lasten palauttaminen on ollut vaikea poliittinen kysymys hallitukselle. Suojelupoliisi pitää pakolaisleirin naisia ja mahdollisesti myös lapsia turvallisuusuhkana Suomelle.

Myös monessa muussa Euroopan maassa on kuukausien ajan pohdittu, mitä tehdä terroristijärjestö Isisin kalifaatissa asuneille naisille ja lapsille.

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on matkustanut Syyrian ja Irakin konfliktialueelle ainakin noin 80 ihmistä. Vain osa lähtijöistä liittyi Isisiin. Isisin alueelta on palannut Suomeen takaisin arviolta toistakymmentä suomalaista kesän 2014 jälkeen.

Isisin kalifaatissa eläneitä suomalaisia naisia on al-Holin leirillä tänä keväänä kerrottujen tietojen mukaan yksitoista. Heidän joukossaan on sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia suomalaisia.

Naisilla on ilmeisesti leirillä mukanaan yli kolmekymmentä lasta, joista monet ovat syntyneet Syyriassa.

Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessa myös, että eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa on informoitu ja valiokunnan kanssa on ”käyty ainakin kahdesti perusteellisempi al-Holia koskeva keskustelu”.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) sanoi maanantaina, että valiokunta vaatii Haavistolta selvitystä asiasta heti tiistaina.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    2. 2

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Sotimaan opetettuja lapsia on jo Suomessa, sanoo psykologi – näin radikalisoituneita nuoria autetaan

    7. 7

      Bellingcat: Berliinin puistomurhaaja aloitti uransa Kostamuksessa

    8. 8

      Ruumisauto ajoi takaluukku auki Mannerheimin­tiellä

    9. 9

      Ferrari myönsi ensimmäistä kertaa yritykset kaapata Lewis Hamilton kuljettajakseen Sebastian Vettelin tilalle

    10. 10

      Köyhiä ei pidä laittaa maksamaan, Unkarin pää­ministeri uhosi Brysselissä – Suomen EU-puheen­johtajuus­kauden merkittävin ilmasto­tavoite vielä auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    3. 3

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    4. 4

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    5. 5

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    9. 9

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    10. 10

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää