Politiikka

Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

Jos Sanna Marin valitaan myös puolueensa puheenjohtajaksi, kaikkia Suomen hallituspuolueita johtaa nainen. Rkp:n Anna-Maja Henrikssonia, 55, lukuun ottamatta kaikkien hallituspuolueiden johtajat ovat kolmekymppisiä.

Sanna Marin valittiin sunnuntai-iltana Sdp:n pääministeriehdokkaaksi. Hänet äänestetään todennäköisesti alkavalla viikolla Suomen pääministeriksi.

Lue lisää: HS:n hetki hetkeltä -seuranta sunnuntai-illan tapahtumista.

Sdp:n puheenjohtajana jatkaa vielä Antti Rinne, mutta Marin on kertonut pyrkivänsä tämän paikalle seuraavassa puoluekokouksessa.

Jos Marin valitaan myös puolueensa puheenjohtajaksi, kaikkia Suomen hallituspuolueita johtaa nainen.

34-vuotiaasta Marinista tulee Suomen historian nuorin pääministeri. Noin 75 prosenttia äänestysikäisistä suomalaisista on häntä vanhempia.

Rkp:n Anna-Maja Henrikssonia, 55, lukuun ottamatta kaikkien muidenkin hallituspuolueiden johtajat ovat kolmekymppisiä.

Tässä he ovat:

Pääministeriehdokas, liikenne ja viestintäministeri Sanna Marin, 34

Sanna Marin on toisen kauden kansanedustaja Tampereelta. Hän johti pitkään Tampereen kaupunginvaltuustoa ja tuli siellä tunnetuksi napakoista otteistaan puheenjohtajana, kun valtuusto käsitteli pikaraitiotien rakentamista 2016.

Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja pitää järjestyksestä sekä yksityiselämässään että politiikassa. Marinille on olennaista, että hyviä hallintotapoja ja valtiosääntöön kirjoitettuja prosesseja noudatetaan.

Lue Sanna Marinin laaja henkilökuva: Sanna Marin on jämäkkä punavihreä Tampereelta

Marin on profiloitunut erityisesti ympäristöasioissa. Hän kuuluu nuoreen punavihreään siipeen, joka lähestyy näkemyksiltään vihreitä ja vasemmistoliittoa.

HS kysyi tämän vuoden tammikuussa julkaistussa Lauantaivieras-haastattelussa, miksi Marin on demari. Näin hän vastasi:

”Olen vähävaraisesta perheestä eikä minulla olisi ollut edellytyksiä menestyä ja päästä eteenpäin, jos ei olisi vahvaa hyvinvointivaltiota ja suomalaista koulutusjärjestelmää. Olen sateenkaariperheestä, ja tämä vaikuttaa tietenkin siihen, että tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä.”

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni, 32

Torniosta kotoisin oleva Katri Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi syyskuussa. Myös hän on toisen kauden kansanedustaja.

Hänen suurena haasteenaan on saada keskustan romahtanut kannatus nousuun.

Kulmuni on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän opiskeli kansainvälisiä suhteita Lapin yliopistossa.

Keskustalaiset kuvaavat Kulmunia älykkääksi poliitikoksi, joka on nopea oppimaan ja omaksumaan tietoa. Toisaalta häntä kuvaillaan myös poliitikoksi poikkeuksellisen epäsosiaaliseksi.

Kulmuni on imagoltaan samaan aikaan liberaali maailmankansalainen ja juureva maaseudun kasvatti, joka on tunteikkailla puheillaan erottautunut puoluekokouksissa ja tupailloissa.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo, 34

Helsinkiläinen Maria Ohisalo on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka valittiin vihreiden puheenjohtajaksi ilman vastaehdokasta kesäkuussa.

Ennen politiikkaan ryhtymistään Ohisalo toimi tutkijana asunnottomia auttavassa Y-säätiössä. Hänen sosiaalipolitiikan väitöskirjansa Murusia hyvinvointivaltion pohjalla: leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus hyväksyttiin Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2017.

Ohisalo on kertonut valinneensa sosiaalipolitiikan ja väitöskirjansa aiheen osittain oman köyhän taustansa takia. Hän vietti yksivuotissyntymäpäivänsä äitinsä kanssa turvakodissa.

Sanna Marinin tavoin Ohisalo kiittää suomalaista hyvinvointivaltiota siitä, että on itse noussut ”hyvinvoinnin notkelmasta”.

Ohisalon haasteena on puolustaa hallituksen kunnianhimoista ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa. Vihreillä on todennäköisesti suurimmat odotukset sen suhteen, mutta julkisuudessa toimien hitautta on arvosteltu.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson 32

Turusta kotoisin oleva Li Andersson on toisen kauden kansanedustaja, joka on johtanut vasemmistoliittoa vuodesta 2016.

Hän on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ja opiskellut pääaineenaan kansainvälistä oikeutta.

Andersson on yksi Suomen suosituimmista poliitikoista. Varsinais-Suomen vaalipiiristä valittu Andersson keräsi kevään eduskuntavaaleissa Jussi Halla-ahon jälkeen toiseksi suurimman äänipotin, 24 404 ääntä.

Opetusministerinä Andersson on sanonut olevansa unelma-ammatissaan.

Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, 55

Pietarsaaresta kotoisin oleva Anna-Maja Henriksson on johtanut Rkp:ta vuodesta 2016.


Hän on oikeusministerinä jo toista kertaa ja kansanedustajana neljättä kautta.

Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.

Vuoden 2015 vaalien jälkeen Rkp joutui järkytyksekseen oppositioon, mutta tänä kesänä se pääsi jälleen hallitukseen.

Vaikka ruotsin kielen aseman puolustaminen on Rkp:n ytimessä, se on pyrkinyt Henrikssonin johdolla houkuttelemaan myös suomenkielisiä äänestäjiä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tartunta varmistui koronavirukseksi Suomessa – ”Alustavien tietojen mukaan tämä virus ei ole erityisen tarttuva”

    2. 2

      Kaupunkilaisten koiramaku muuttui yllättävällä tavalla vain muutamassa vuodessa – HS:n erikoisartikkeli kertoo, mikä on suosituin rotu asuinalueellasi

      Tilaajille
    3. 3

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    4. 4

      Kuinka vakava koronaviruksen aiheuttama tauti on? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    5. 5

      Näin suojaudut koronavirukselta ja toimit, jos epäilet tartuntaa

    6. 6

      Historioitsija Teemu Keskisarja heitteli n-sanaa luennollaan – ”Ei kiinnosta pätkääkään somen mielensäpahoittajat”

    7. 7

      Koronaviruksen tartuntojen määrä ylittää nyt sars-epidemian lukemat – Maailman terveysjärjestö kutsuu koolle uuden hätäkokouksen

    8. 8

      Moni treenaaja tekee välipalaa laittaessaan virheen, joka voi estää kehityksen – Ravitsemusterapeutti neuvoo täydellisen välipalan kaavan

      Tilaajille
    9. 9

      Harva osaa olla riittävän itsekäs, vaikka kannattaisi, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Nämä kolme kysymystä paljastavat, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    10. 10

      Suomi ja Latvia lähtevät kehittämään uutta panssaroitua ajoneuvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunkilaisten koiramaku muuttui yllättävällä tavalla vain muutamassa vuodessa – HS:n erikoisartikkeli kertoo, mikä on suosituin rotu asuinalueellasi

      Tilaajille
    3. 3

      Historioitsija Teemu Keskisarja heitteli n-sanaa luennollaan – ”Ei kiinnosta pätkääkään somen mielensäpahoittajat”

    4. 4

      Tartunta varmistui koronavirukseksi Suomessa – ”Alustavien tietojen mukaan tämä virus ei ole erityisen tarttuva”

    5. 5

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    6. 6

      Harva osaa olla riittävän itsekäs, vaikka kannattaisi, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Nämä kolme kysymystä paljastavat, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    7. 7

      Koronaviruksen tartuntojen määrä ylittää nyt sars-epidemian lukemat – Maailman terveysjärjestö kutsuu koolle uuden hätäkokouksen

    8. 8

      Asuntojen hinnat karkaavat Helsingissä ja Tampereella, tulot eivät pysy perässä

    9. 9

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    10. 10

      Moni treenaaja tekee välipalaa laittaessaan virheen, joka voi estää kehityksen – Ravitsemusterapeutti neuvoo täydellisen välipalan kaavan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    8. 8

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää