Politiikka

Eurooppaministerien kokouksessa poikkeuksellinen selkkaus: Suomi vaati Unkarilta anteeksipyyntöä

Unkaria kuultiin sen oikeusvaltio-ongelmista.

Eurooppaministerien kokouksessa Brysselissä koettiin tiistaina poikkeuksellinen tilanne, kun Unkarin hallituksen tiedottaja tviittasi suljetun kokouksen puheenvuoroista julkisuuteen ja arvosteli niitä voimakkaasti. Käynnissä oli Unkarin kuuleminen oikeusvaltiohuolista.

Kokouslähteiden mukaan Suomi vaati Unkarilta kirjallista selvitystä ja anteeksipyyntöä. Tiedottaja Zoltan Kovacsia pyydettiin myös poistumaan salista, minkä hän oli jo tehnyt. Puhetta kokouksessa johti Tytti Tuppurainen (sd).

Jännittynyttä tilannetta kuvaa se, että Luxemburgin edustaja oli uhannut lähteä salista, jos Kovacs ei poistu.

Unkaria kuultiin nyt toista kertaa Suomen puheenjohtajakaudella osana artikla 7:n kurinpitomenettelyä, koska lähes kaikki jäsenmaat Unkaria ja Puolaa lukuun ottamatta pitivät sitä tarpeellisena. Euroopan parlamentti aktivoi viime vuonna kurinpitomenettelyn, koska sen mukaan on olemassa riski, että EU:n perustana olevia arvoja loukataan Unkarissa.

Kovacs arvosteli tviiteissään voimakkaasti pidettyjä puheenvuoroja. Hän kutsui kuulemista suursijoittaja (George) ”Soroksen orkesterin jälleen yhdeksi epätoivoiseksi yritykseksi jatkaa loukkauksia Unkaria kohtaan”. Arvostelu kohdistui niin Suomeen puheenjohtajamaana kuin yksittäisten maiden puheenvuoroihin.

Laaja joukko maita, joita oli 6–7, nosti esiin huolia varsinkin median vapaudesta, akateemisesta vapaudesta ja oikeusjärjestelmästä. Noin kahden tunnin keskustelua kuvattiin kohteliaaksi, mutta vakavaksi.

Yksi Kovacsin tviitti koski Ruotsia. ”Ruotsalaiset ovat tietysti ’huolestuneita’, mutta kysymyksen sijaan he pitävät, kuten tavallista, luennon demokratiasta”, tviitissä sanotaan.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomi saa osakseen arvostelua oikeusvaltioperiaatteen nostamisesta. Unkarissa maan hallitusta lähellä oleva media on muun muassa rummuttanut Suomen väitettyjä oikeusvaltio-ongelmia.

Muilta mailta Suomi on saanut myös paljon kiitosta siitä, että se on nostanut oikeusvaltion teemaksi aiempia puheenjohtajamaita voimakkaammin.

Eurooppaministeri Tuppuraisen mukaan Suomi on ollut rakentava ja yhteistyökykyinen viedessään oikeusvaltioasiaa eteenpäin. Tuppurainen sanoi STT:lle aamulla ennen kokousta, että prosessin pitäminen käynnissä on tärkeää jo sinänsä.

Tuppurainen toivoo, että myös tulevat puheenjohtajat toimivat samoin.

”Kyse ei ole ollut missään nimessä mistään oikeudenkäynnistä vaan siitä, että kipeitä asioita pitää pystyä käsittelemään yhdessä. Me olemme tarjonneet Unkarille mahdollisuuden esittää omia näkökantojaan.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    2. 2

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    3. 3

      ”Mutta entäs kommunismi?” nyt kysytään – tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin kauheuksista, syntyi hulvaton meemi

    4. 4

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    5. 5

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    2. 2

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    5. 5

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    6. Näytä lisää