Politiikka

Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ei tiistaina kertonut, mikä on keskustan linja al-Holilla olevien suomalaisten kotiuttamisessa. Puolueen kansanedustaja Mikko Savola vaatii hallitusta tekemään päätöksen siitä, että ketään ei tuoda.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni jätti tiistaina auki, mikä on keskustan linja al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisessa.

Puolueen kansanedustaja Mikko Savola oli aiemmin tiistaina vaatinut hallitusta päättämään, että ketään ei tuoda leiriltä. Savola sanoo HS:lle, että keskustan linjaa pitää kysyä puoluejohdolta, mutta hänen mielestään keskustan ei pidä hyväksyä minkäänlaisia hakemistoimia.

HS kysyi Kulmunilta, mikä on puolueen kanta asiaan. Kulmuni viittasi vastauksessaan Savolan kommentteihin siitä, ettei poliittista päätöstä asiasta ole vielä tehty.

”Kuten edustaja Savola on sanonut, poliittista päätöstä valtioneuvosto ei ole asiasta tehnyt valtioneuvoston istunnoissa.”

Kun Kulmunia pyydettiin vastaamaan kysymykseen uudelleen, hän viittasi jälleen siihen, että poliittista päätöstä ei ole tehty.

”Että aktiivisesti sieltä haetaan ihmisiä, sellaista päätöstähän ei ole olemassa”, Kulmuni sanoi.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) nimitti lokakuussa erityisedustajan selvittämään sitä, miten ainakin Al-Holin leirillä olevat suomalaislapset voitaisiin saada leiriltä pois.

Asia on poliittisesti hyvin arkaluontoinen, koska lasten auttaminen turvaan tarkoittaisi, että myös äitejä tulisi mukana. Hallitus on käsitellyt asiaa lokakuussa iltakoulussa. Oikeuskansleri ei ole nähnyt toiminnassa huomautettavaa.

Hallituksen pitää vielä käsitellä asiaa ennen kuin ketään konkreettisesti tuodaan Suomeen. Hallitus voi yhä myös päättää, ettei leiriltä tuoda ketään.

Pääministeri Sanna Marin (sd) ei halunnut tiistaina ottaa kantaa siihen, tekeekö hallitus poliittisen ratkaisun siitä, että leirillä olevia suomalaisia haetaan Suomeen.

”Siinä meillä ei ole mitään aikaisemmasta poikkeavaa toimintalinjaa. Muutoksia ei ole tämän hallituksen toimesta tehty.”

Marinin mukaan al-Holin tilanne ”on erittäin vakava ja vaikea” ja siihen ”etsitään ratkaisuja”.


Keskustan kansanedustaja Savola sanoo, että al-Holin leirillä olevia suomalaisia ei pidä aktiivisesti hakea.

Savolan mielestä lapsia voitaisiin tuoda Suomeen, mutta koska kurdihallinto ei suostu erottamaan perheitä, Suomeen ei pidä silloin tuoda ketään.

”Koska heitä ei käytännössä voida erottaa, niin silloin ei tuoda Suomeen kumpiakaan. Turvallisuusriskit ovat liian suuret. Lapsi on myös suhteellinen käsite. Mielikuvat voivat olla pienistä lapsista, mutta meillähän lainsäädännössä kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia.”

HS:n tietojen mukaan leirillä olevat noin kolmekymmentä suomalaista ovat iältään 2–18-vuotiaita. Useimmat ovat korkeintaan 5–6-vuotiaita.

Leirillähän on myös pieniä lapsia?

”Se on varmaan totta.”

Mitä mieltä olet heidän tilanteestaan?

”Sanon, että meidän ei pidä lähteä aktiivisesti näitä Isis-leiriläisiä noutamaan al-Holista Suomeen. Tiedämme mikä velvoite meillä on, jos he suoriutuvat Suomen lähetystöön, mutta meidän ei pidä olla aktiivisia asiassa.”

Savola ei halunnut pohtia sitä, syntyykö hallituskriisi, jos keskusta päättäisi, että se ei hyväksy kenenkään tuomista leiriltä Suomeen.

Savola toistaa, ettei leirillä olevien hakemisesta ole tehty poliittista päätöstä. Savolan mukaan hän ei tiedä, mitä iltakoulussa on puhuttu, koska ei ole ministeri.

Savola kommentoi asiaa ensimmäisenä Verkkouutisten haastattelussa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    5. 5

      Kun eläimet puhuvat keskenään ihmisestä, se ei ole mukavaa kuultavaa

    6. 6

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    7. 7

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    8. 8

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    10. 10

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    2. 2

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    7. 7

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    8. 8

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää