Politiikka |HS seuraa

Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä” – tässä ovat opposition kannat

Jo aiemmin nyt-liike ja kristillisdemokraatit ovat kertoneet lähtevänsä mukaan perussuomalaisten välikysymykseen.

Haavisto pitää tiedotustilaisuuden klo 16

Sanna Marinin (sd) vasta eilen nimitetty hallitus joutuu vastaamaan koko opposition tekemään välikysymykseen Suomen toiminnasta al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin liittyen. Perussuomalaiset, kokoomus, nyt-liike ja kristillisdemokraatit jättivät asiasta välikysymyksen tänään.

Hallitus vastaa välikysymykseen ensi tiistaina 17. joulukuuta pidettävässä täysistunnossa. Siitä äänestetään keskiviikkona.



Yksikään eduskunnan oppositiopuolueista ei halua Suomen aktiivisesti edistävän sitä, että al-Holin leirillä olevat suomalaisaikuiset palaisivat Suomeen.

Sen sijaan kaikki oppositiopuolueet ovat valmiita auttamaan leirillä olevia lapsia, mutta ei niin, että heidän vanhempansa pääsisivät lasten kanssa Suomeen.

”Aikuiset henkilöt ovat potentiaalisesti erittäin vakavia rikollisia ja terroristeja”, sanoo kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan naisia ei pidä tuoda Suomeen missään olosuhteissa eikä millään verukkeella.

”Koko tämän vuoden kokoomuksen linja on ollut, että ei ole perustetta tehdä poikkeuksellista hakua aikuisten osalta. Suomi ei hae automaattisesti kansalaisiaan, jotka ovat itse hakeutuneet konfliktiin”, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

”Lapsia ei voi tuoda vanhempien kanssa”, sanoo nyt-liikkeen Hjallis Harkimo.

Oppositiopuolueet vaativat Sanna Marinin (sd) uutta hallitusta tekemään asiassa poliittisen päätöksen valtioneuvoston yleisistunnossa. Kokoomuksen Mykkänen huomauttaa, että tätä vaati myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Mykkänen sanoo myös, että vielä keväällä eri ministeriöiden juristit olivat sitä mieltä, että poliittinen päätös tarvitaan. Mykkänen toimi edellisen hallituksen sisäministerinä.

Helsingin Sanomat kysyi välikysymyksen jättäneiden oppositiopuolueiden puheenjohtajilta ja eduskuntaryhmien puheenjohtajilta kaksi kysymystä.

Keitä Suomen pitää auttaa palaamaan Suomeen al-Holin leiriltä?

Pitääkö uuden hallituksen tehdä asiassa poliittinen päätös?

Alla ovat vastaukset kokonaisuudessaan.

Jussi Halla-aho, perussuomalaiset:

”Muut pohjoismaat ovat jossain määrin tuoneet orpolapsia al-Holin leiriltä tai sellaisia lapsia, joiden siellä oleva äiti on suostunut siihen, että lapset tuodaan. Siitä voidaan keskustella. Lapset ovat syyttömiä omaan tilanteeseensa. Naisia ei pidä tuoda missään olosuhteissa eikä millään verukkeella sieltä.”

”Tässä hallitus on pakoillut poliittista päätöstä, koska se pelkää omia äänestäjiään. Näyttää nyt siltä, että ainakin suurin osa keskustan kansanedustajista on pidetty täysin ulkona niistä linjauksista, joita hallitus on iltakoulussaan tehnyt. Ulkoministeriö Pekka Haavisto (vihr) on antanut ymmärtää, että tällä toimintalinjalla on kaikkien hallituspuolueiden hyväksyntä, mutta jos kuuntelee keskustan kansanedustajien puheenvuoroja, niin tätä on vähän vaikea uskoa.”

Kai Mykkänen, kokoomus:

”Suomen pitää auttaa lapsia, jotka ovat sinne ilman omaa tahtoaan joutuneet. Heitä tulee pyrkiä auttamaan, jos siihen vain turvallinen keino löytyy. Muut Euroopan maat ovat kyenneet hakemaan orpolapsia, ja Tanska on esimerkiksi kotiuttanut sairaalahoitoon joutuneen lapsen al-Holista. Näitä keinoja tulee aktiivisesti etsiä, vaikka lapsien hakeminen onkin vaikeaa.”

”Koko tämän vuoden kokoomuksen linja on ollut, että ei ole perustetta tehdä poikkeuksellista hakua aikuisten osalta. Suomi ei hae automaattisesti kansalaisiaan, jotka ovat itse hakeutuneet konfliktiin. Tämä on myös ennakkotapaus tulevaan.”

”Meistä on selvä asia, että pitää tehdä poliittinen päätös. Ministeriöiden juristit olivat tätä mieltä keväällä edellisen hallituksen aikana, kun silloin pohdimme eri vaihtoehtoja. Kesällä tämä tuntui olevan vielä voimassa, mutta nyt syksyllä on jäänyt se kuva, että Haavisto on halunnut tulkita väärin tätä oikeuskanslerin vastausta, ikään kuin se antaisi suoraan velvollisuuden toimia ilman valtioneuvoston linjausta.”

”Katri Kulmuni (kesk) sanoi eilen, että valtioneuvoston yleisistunnon päätöstä ei ole ja siksi ei ole uutta linjaustakaan, joten nyt on epäselvää, onko linjaus toimintaan vai eikö ole. Presidentti on poikkeuksellisesti ottanut kantaa hallituksen toimintaan ja pyytänyt, että hallitus tekisi asiasta poliittisen päätöksen.”

Päivi Räsänen, kristillidemokraatit:

”Pikkulapsia pitää auttaa tulemaan Suomeen. Leirillä olevat lapset ovat sietämättömissä oloissa, ja he ovat Isis-terrorismin uhreja. Heidät on viety sinne vastoin heidän omaa tahtoaan tai jopa synnytetty sotaolosuhteisiin kalifaatin alueelle. Lapsia tulee aina kaikissa olosuhteissa auttaa. Muissa maissa on onnistuttu tuomaan orpolapsia ja pikkulapsia ilman vanhempiaan, joten toivoisin selkeää poliittista päätöstä myös Suomelta.”

”Pelkään sitä, että jos tässä on lähdetty sillä ajatuksella, että yritetään saada äidit lapsineen tänne, niin kurdiviranomaiset ilman muuta tarttuvat tähän viestiin. Toivoisin, että hallitukselta tulisi selkeä päätös, jossa huomioitaisiin sekä lapsen etu että kansallinen turvallisuus. Aikuiset henkilöt ovat potentiaalisesti erittäin vakavia rikollisia ja terroristeja, ja tässä suhteessa ajattelen, että täytyy miehet ja naiset pitää samalla viivalla. Ei kukaan ole ehdottanut, että isätkin tulisivat Suomeen. Naiset ovat tasa-arvoisesti vastuussa teoistaan samalla tavalla kuin miehetkin.”

”Hallituksen pitää tehdä selkeä poliittinen päätös valtioneuvoston yleisistunnossa, joka kestää päivänvalon eduskunnan suuntaan, kansalaisten suuntaan ja joka voidaan täällä eduskunnassa käsitellä.”

Hjallis Harkimo, nyt-liike:

”Lapset pitää tuoda, mutta on mahdotonta heitä tuoda, koska lapsia ei anneta pois ilman vanhempiaan, ja silloin heitä ei voi tuoda tänne. Eli lapsia ei voi tuoda vanhempien kanssa.”

”Tästä pitää ehdottomasti tehdä hallituksen yhteinen poliittinen päätös, muuten tämä menee kiville koko homma. Eihän siitä tule mitään, että al-Holin leirillä olevat suomalaiset laitetaan niin pieniin ryhmiin tulemaan tänne, ettei siitä tarvitse tehdä poliittista päätöstä.”





HS seurasi välikysymykseen liittyvää tiedotustilaisuutta.

Lue seuranta täältä:

Video: Tiedotustilaisuuden kysymykset ja vastaukset

Video: Tiedotustilaisuudessa Hjallis Harkimo

Video: Tiedotustilaisuudessa Päivi Räsänen

Video: Tiedotustilaisuudessa Kai Mykkänen

Haavisto pitää tiedotustilaisuuden klo 16

Opposition tiedotustilaisuus on päättynyt.

Ulkoministeri Pekka Haavisto pitää al-Holiin liittyvän tiedotustilaisuuden kello 16, ulkoministeriö viestittää.

Erityisesti Haavisto ja hänen toimintansa on ollut kiistassa myrskyn silmässä.

Perussuomalaiset vaativat Haaviston eroa, muut eivät ainakaan vielä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio antaa yksiselitteisen vastauksen toimittajan kysmykseen, täytyykö Pekka Haaviston erota.

"Jos ihmeitä ei tapahdu, niin kyllä."

Oppositiopuolueet kertoivat tehneensä välikysymystekstin yksituumaisesti. Muut puolueet eivät ole toistaiseksi vaatineet ulkoministerin eroa.

Syksyn mittaan kookomukselta on kysytty yhteistyömahdollisuuksita perussuomalaisten kanssa.

Onko puolueiden yhteistyö nyt tiivistynyt?

"Kyllä me teemme yhteistyötä silloin, kun olemme samaa mieltä. Suomi olisi ainoa eurooppalainen maa, joka olisi hakenut aikuisia Isisin osallistuneita valtion toimin pois", Kai Mykkänen vastaa toimittajan kysymykseen.

Oppositio vaatii hallitukselta poliittista päätöstä al-Holista. Tällä hetkellä asiasta on käyty iltakoulukeskustelu. Iltakoulu on hallituksen epävirallinen työskentelyistunto.

Myös presidentti Sauli Niinistö on sanonut HS:lle, että odottaa poliittista päätöstä asiasta.

Video: Jussi Halla-aho esittelee välikysymyksen

Onko oppositiolla yksimielisyys, keitä pitää palauttaa?

"Yksimielisyys on se, että kalifaattiin muuttaneita aikuisia ei tule auttaa palaamaan", Mykkänen vastaa toimittajan kysymykseen.

Mykkänen korostaa lasten auttamista ja lasten oikeuksien merkittävyyttä. Halla-aho kommentoi varauksellisemmin:

"Jos lasten tuominen vaatii, että sellaiset ihmiset, jotka vaarantavat turvallisuuden tulevat mukana, niin heitä ei voi tuoda Suomeen. Muut Pohjoismaat ovat löytäneet keinoja tuoda muitakin kuin orpolapsia Suomeen."

Mykkäsen mukaan keinoja pelkkien lasten palauttamiseen pitää etsiä.

Vaatiiko oppositio Haaviston eroa?

Oppositiolta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, vaativatko he ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) eroa.

"Jos on painostettu virkamiehiä ja johdettu pelolla, niin johtopäätös lienee aika selvä", Ville Tavio vastaa toimittajan kysymykseen.

"Jos on valehdellut, niin tietenkin pitää", Liike Nytin Harry Harkimo sanoo.

"Kokoomuksen osalta korostan, että me teemme tämän välikysymyksen välikysymys-sanan varsinaisessa merkityksessä, eli me haluamme ministeri Haavistolta vastaukset näihin kysymyksiin. Me päätämme sitten seuraavat toimenpiteet sen perusteella, mitkä vastaukset saamme", Mykkänen sanoo.

Viime viikolla perussuomalaiset kertoi uhkaavansa välikysymyksellä, jos Haavisto jatkaa ulkoministerinä.

Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset olisi toivonut Haaviston aseman miettimistä jo Sanna Marinin (sd) uutta hallitusta muodostettaessa.

Räsänen: Pääministeri Rinteen suulla väitettiin, että kansalaisia ei olla hakemassa konsulilain nojalla

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen ihmettelee, että edellinen pääministeri Rinne vakuutti, että mitään suunnitelmaa ihmisten hakemiseksi ei ole suunnitteilla. Nykyisten tietojen perusteella suunnitelmia on.

"Kristillisdemokraatit kantaa huolta orpolapsista. Jos löytyy keino auttaa heitä ilman turvallisuuden vaarantamista, hallituksen pitää tehdä siitä selkeä poliittinen päätös eikä lymyillä virkamiesten takana", Räsänen sanoo.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

    2. 2

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    3. 3

      Bellingcat: Puhelu­tiedot paljastivat Berliinin puisto­murhaajan kytkökset Venäjän turvallisuus­palvelu FSB:hen

    4. 4

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    5. 5

      Suomi sai uuden Michelin-ravintolan: Inarille yksi tähti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltalaiset risteily­matkustajat suuttuivat evakuoimisestaan virus­karanteenista Japanista

    5. 5

      Oodin johtaja: Päihteiden käytöstä ja huumeiden piikittämisestä on tullut arkipäiväinen ongelma

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää