Politiikka |HS seuraa

Sdp tukee poliittisen päätöksen tekemistä al-Holista, oppositio kuumotti hallitusta kyselytunnilla

Kello 16 eduskunnan suuressa salissa alkaa kyselytunti, jossa todennäköisesti al-Holin suomalaisten tilanne nousee keskeiseksi asiaksi.

Eduskunnan kyselytunti on alkanut

rac
Oppositio kuumotti eduskunnan kyselytunnilla torstaina hallitusta al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamissuunnitelmista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra oli huolissaan leiriltä mahdollisesti palaavien kansalaisten muodostamasta uhasta Suomen turvallisuudelle.

”Eikö hallitus välitä supon [suojelupoliisin] riskiarviosta? Otatteko henkilökohtaisen vastuun, jos nämä ihmiset toteuttavat terroristisia toimia suomalaisia kohtaan?”

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) vastasi, että myös turvallisuusnäkökohdat ovat tärkeitä, mutta lapsen oikeuksiin liittyvät kysymykset täytyy ottaa täysipainoisesti huomioon.

Syyriassa sijaitsevalla al-Holin leirillä on noin 40 suomalaista, jotka ovat eläneet tiiviissä kytköksissä terroristijärjestö Isisiin. Heistä kymmenkunta on naisia ja loput lapsia. He elävät al-Holilla vankileirinomaisissa oloissa, joista Syyrian talvi tekee entistä ankarammat.

HS on nähnyt poliisin asiakirjat, joiden mukaan ulkoministeriössä on laadittu varsin tarkka suunnitelma suomalaisten kotiuttamiseksi. Asiassa ei kuitenkaan ole tehty poliittista linjausta.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ilmaisivat torstaina tukevansa sitä, että hallitus tekee asiasta poliittisen päätöksen.

”Sdp:n eduskuntaryhmä antaa tukensa sille että hallitus ryhtyy valmistelemaan ja tekee poliittisen linjauksen. Poliittinen linjaus voidaan tehdä vain niin että kaikki tieto on käytettävissä”, Lindtman sanoi.

Hallituksen on saatava aikaan jonkinlainen yhteinen linja al-Holin suomalaisten suhteen viimeistään ensi tiistaihin mennessä. Tuolloin eduskunta keskustelee opposition välikysymyksestä.

Koko oppositio jätti eilen keskiviikkona välikysymyksen, jossa se kysyy muun muassa, onko käynnissä viranomaisoperaatio isis-perheiden tuomiseksi tai avustamiseksi. Se haluaa tietää myös, onko Haavisto antanut asiassa totuudenmukaista tietoa eduskunnalle ja muille hallituspuolueille.

Luottamuslauseäänestys on keskiviikkona.

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi keskiviikkona Ylelle, että Haaviston toiminnalla on hallituksen ”hiljainen hyväksyntä”.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kysyi kyselytunnilla, tarkoittaako hallituksen hiljainen hyväksyntä tukea sille, että terroristiseen toimintaan osallistuneita aikuisia tuodaan Suomeen.

Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni totesi, että erityisedustajan lähettäminen Koillis-Syyriaan on hallituksen toimintalinja. Lokakuussa paikalle lähetetty erityisedustaja selvittää virkavastuulla, kuinka lapsia voidaan auttaa.

”Ei ole olemassa sen kaltaista poliittista linjausta, että kaikki ihmiset sieltä tuotaisiin pois”, Kulmuni sanoi.



HS seurasi torstain tapahtumia eduskunnassa. Lue seuranta täältä:

Linja tarkentunee ensi viikolla

Kyselytunti on päättynyt. Liki 50 minuuttia kyselytunnilla puitiin sitä, kuinka suhtautua al-Hol –leirin suomalaisten lasten ja aikuisten kotiuttamiseen. Hallituspuolueet ovat yksimielisiä siitä, että lapsia tulisi auttaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) toisti Antti Rinteen (sd) hallituksen linjanneen lokakuisessa iltakoulussaan, että kotiutus tehdään tapauskohtaisen harkinnan perusteella ja että harkinta tehdään virkavastuulla.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni painotti, ettei poliittista linjaa kaikkien suomalaisten kotiuttamisesta tai kotiuttamatta jättämisestä ole. Poliittinen päätös on hänen mukaansa tehty ainoastaan erityisedustajan lähettämisestä.

Hallituksen yksityiskohtaisempi poliittinen linja kysymyksessä selvinnee välikysymyskeskustelussa ensi viikon tiistaina.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ilmaisivat torstaina tukevansa sitä, että hallitus tekee asiasta poliittisen päätöksen.

Seuranta päättyy.

Kyselytunnilla puhuttavat nyt muut aiheet

Noin kello 16.48 Puhemies Matti Vanhanen (kesk) totesi al-Hol -kysymyksen käsitellyksi - toistaiseksi. Päivi Räsänen (kd) johdatti kysymyksen sotaveteraaneihin ja rintamalisiin.

Jatkopuheenvuorossaan hän kiitti ministeri Aino-Kaisa Pekosta ensimmäisestä hyvästä vastauksesta, joka kyselytunnilla on kuultu.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson puolestaan nosti keskusteluun Pisa-tutkimuksen tulokset.

"Harkinta tehdään parhaiten virkavastuulla"

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kysyi ulkoministeriltä, voiko hallitus tehdä poliittista päätöstä, joka ei olisi kansainvälisten sopimusten ja Suomen lakien mukainen.

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan vaihtoehtoja on kolme: tuodaan al-Holista kaikki suomalaiset, ei tuoda ketään tai "harkitaan, keitä tuodaan". Hallitus on iltakoulussaan päätynyt kolmanteen vaihtoehtoon.

"Tämä on nyt se [valtioneuvoston] linja", Haavisto sanoi.

Vastauspuheenvuoronsa hän päätti sanoen, että harkinta tehdään parhaiten virkavastuulla.

Haavisto: rikoksiin syyllistyneiden pitäisi mieluiten saada tuomionsa alueella, jossa rikokset ovat tapahtuneet

Ulkoministeri Haavisto (vihr) vastasi kansanedustaja Ville Taviolle (ps) hallituksen tukevan sitä, että rikokseen syyllistyneiden henkilöiden pitäisi mieluiten saada tuomionsa alueella, jolla rikokset ovat tapahtuneet.

Ainoa hallituksen tekemä rajaus on se, että henkilöitä ei saa tuomiota kuolemanrangaistukseen, ulkoministeri sanoi..

”Kuolemanrangaistusta emme hyväksy."

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kysyi, tarkoittaako hallituksen hiljainen hyväksyntä tukea sille, että terroristiseen toimintaan osallistuneita aikuisia tuodaan Suomeen.

Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni totesi jälleen, että erityisedustajan lähettäminen Koillis-Syyriaan on hallituksen toimintalinja. Erityisedustaja selvittää virkavastuulla, kuinka lapsia voidaan auttaa.

”Ei ole olemassa sen kaltaista poliittista linjausta, että kaikki ihmiset sieltä tuotaisiin pois”, Kulmuni sanoi.

Ohisalo moitti nimeltä mainitsematta Halla-ahoa disinformaation levittämisestä

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) moittii nimeltä mainitsematta perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa disinformaation levittämisestä. Hänen mukaansa "jopa tässä salissa olevat poliittiset toimijat" ovat levittäneet disinformaatiota viranomaisista.

"On erittäin huolestuttava kehitys, että poliittiset toimijat nakertavat luottamusta poliisiin, oikeuslaitokseen ja tulliin tässä viimeisessä tapauksessa", hän sanoi.

Tulli on kertonut, että sen toimintaan on kohdistunut alkuviikolla laajin disinformaatiokampanja vuosiin. Disinformaation levittäminen alkoi, kun tulli ilmoitti tiistai-iltana suorittavansa keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentällä biologisiin uhkiin liittyvän harjoituksen.

Twitterissä ja muilla keskustelupalstoilla harjoitus liitettiin käynnissä olevaan al-Hol-keskusteluun.

Asiasta twiittasi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tiistai-iltana.

”Jos lentokentällä näkyy huomenna kummia juttuja ja erilaisia viranomaisia, kyse on vain ’biologisiin uhkiin’ liittyvästä harjoituksesta. Muistakaa se!” Halla-aho kirjoitti Twitterissä ja jatkoi: ”Hassu yhteensattuma tuo harjoitus, kun viime viikolla liikkui epävirallisissa kanavissa tietoja, että juuri keskiviikkona odoteltaisiin tilauskonetta Erbilistä.”

Lindtman: Sdp on sitoutunut siihen, että tehdään poliittinen päätös

Demareiden ryhmäkokous on loppunut ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman poistui ryhmähuoneesta.

"Sdp:n eduskuntaryhmä antaa tukensa sille että hallitus ryhtyy valmistelemaan ja tekee poliittisen linjauksen. Poliittinen linjaus voidaan tehdä vain niin että kaikki tieto on käytettävissä."

Lindtman väisti kysymyksen siitä, kuinka yhtenäisen päätöksen hallitus voi saada aikaiseksi.

"Painotan nyt sitä, että otetaan rauhallisesti ja mennään lasten etu edellä. Huomioidaan turvallisuusnäkölulma, kansainväliset sopimukset, oikeusvaltioperiaate."

Lindtman ei vastannut suoraan kantaa myöskään siihen, miten Sdp äitien tuomiseen Suomeen.

"On tärkeätä, että lasten etu ei jää poliittisen kiihkoilun alle."

"Tähän vaikuttaa paitsi lasten etu myös monia sellaisia turvallisuusnäkökulmia ja yksilönsuojan näkökulmia, joista tiedot ovat vain hallituksessa ja virkamiehillä."

Lindtman vakuuttaa, että tässä asiassa demareiden ryhmä on yhtenäinen.

Riikka Purra kysyy Haavistolta, ottaako tämä henkilökohtaisen vastuun mahdollisista terroriteoista

Kansanedustaja Riikka Purra (ps) kysyy al-Holilta mahdollisesti kotiutettavien suomalaisten muodostamasta uhasta suomalaisten turvallisuudelle.

"Eikö hallitus välitä supon riskiarviosta? Otatteko henkilökohtaisen vastuun, jos nämä ihmiset toteuttavat terroristisia toimia suomalaisia kohtaan?"

Haavisto vastaa, että kokonaisharkinnassa on tärkeää ottaa huomioon myös turvallisuusnäkökohdat., mutta lapsen oikeuksiin liittyvät kysymykset täytyy ottaa täysipainoisesti huomioon.

Video: Kulmuni kommentoi tilannetta Haaviston tapaamisen jälkeen

Eduskunnan kyselytunti on alkanut

Eduskunnan kyselytunti on alkanut. Ensimmäisissä kysymyksissä oppositio kuumottaa hallitusta al-Holiin liittyvistä toimista.

Katri Kulmuni: ”Kannattaa kuunnella hallituksen vastaus"

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni oli toimittajien haastattelussa.

”Meillä on ihan yhteinen linja. Hallitus vastaa välikysymykseen, tiistaina kannattaa kuunnella hallituksen vastaus”, Kulmuni sanoi.

Kulmunin mukaan ulkoministeri tiedottaa asioista. Hän muistutti, että eduskuntaryhmän kokoukset eivät ole julkisia.

Keskusta tukee ulkoministeriön toimintalinjaa erityisedustajasta, joka hoitaa asiaa virkavastuulla, Kulmuni sanoi.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    2. 2

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    3. 3

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    5. 5

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Italiassa nyt yksitoista kuolonuhria, Iranissa hikoilevana tv:ssä esiintynyt apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    2. 2

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    5. 5

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää