Politiikka

Suomen EU-puheenjohtajakauden päätavoite lässähti: huippukokous sai aikaan vain laihan ilmastosovun

EU-maiden johtajat eivät onnistuneet antamaan selkeää sitoumusta siitä, että EU:sta tehdään hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Sopu kaatui Puolan vastustukseen.

Bryssel

EU-maiden johtajat kokoontuivat torstaina Brysseliin huippukokoukseen, jonka selkeä ykköstavoite oli julistaa, että EU tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Yksiselitteistä sitoumusta huippukokous ei kuitenkaan saanut aikaan. Puola ei halunnut sitoutua konkreettisiin toimiin tavoitteen saavuttamiseksi.

Eurooppa-neuvostossa päätöksiin vaaditaan jäsenmaiden yksimielisyys.

Kuten EU:ssa usein tapana on, ratkaisemattomat erimielisyydet verhottiin monitulkintaisiin sanamuotoihin. Eri tahot tulkitsivat kirjauksia aivan eri tavoin.

Huippukokouksen loppupäätelmien mukaan Eurooppa-neuvosto kannattaa kyllä 2050 hiilineutraaliustavoitetta, mutta yksi maa ei pysty sitoutumaan päätöksen toimeenpanoon. EU-maiden johtajat käsittelevät asiaa jälleen ensi kesäkuussa.

Hiilineutraaliustavoitteesta oli tarkoitus sopia jo viime juhannuksen huippukokouksessa, ja näin asia palaa johtajien pöydälle myös ensi juhannuksena.

Ilmastositoumuksen aikaan saaminen oli Suomen hallituksen päätavoite vuodenvaihteessa päättyvällä EU-puheenjohtajakaudella. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan kokouksen lopputulos oli ”iso saavutus”.

”Tänään tehty päätös on merkittävä askel eteenpäin. Pidämme tärkeänä, että työtä jatketaan, ja ensi vuonna jokainen jäsenmaa sitoutuu ilmastotavoitteen täysimääräiseen kansalliseen toteuttamiseen”, Marin sanoi kokouksen jälkeen.

Marin tulkitsee kokouksen tuloksia siten, että sopu 2050-tavoitteesta saavutettiin, vaikka Puola ei ole valmis sitoutumaan käytännön toimiin.

Kuinka voi sitoutua tavoitteeseen, jos ei voi sitoutua tavoitteen toimeenpanoon?

”Tämä on se sopu, joka tänään saavutettiin, eli tavoite on yhteinen, EU on ilmastoneutraali. Yhden jäsenmaan osalta asiaan palataan ensi kesäkuussa ja nimenomaan toimeenpanon osalta.”

”Toivon, että kesäkuussa tämäkin kysymys on onnistuttu ratkaisemaan niin, että jokainen pystyy myös toimeenpanon osalta kulkemaan yhtä matkaa.”

Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel katsoi, että huippukokous onnistui päättämään ilmastotavoitteesta. Michel aloitti tehtävässään joulukuussa, ja hänelle olisi ollut noloa, mikäli ensimmäinen hänen johtamansa huippukokous epäonnistuisi päätavoitteessaan.

Puolan pääministeri Mateusz Morawieck näkee asian toisin. Kokouksen jälkeen hän sanoi, että Puola on vapautettu muiden EU-maiden sopimasta tavoitteesta ja maa saavuttaa hiilineutraaliuden omassa tahdissaan.
Viime kesänä ilmastosovun syntyminen kaatui kolmen jäsenmaan – Puolan, Tsekin ja Unkarin – vastustukseen. Maat vaativat EU-tukia helpottamaan siirtymää fossiilisista energianlähteistä puhtaaseen energiantuotantoon.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi kokoukseen saapuessaan, että Unkari on valmis allekirjoittamaan sitoumuksen, mutta tiukoin ehdoin.

”Meillä on neuvottelut tai pikemminkin taistelu. Tiedämme, että ilmastonmuutos on suuri ongelma, ja tiedämme, että suuret lupaukset maksavat erittäin paljon rahaa”, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Emme voi sallia, että Brysselin byrokraatit laittavat köyhät ihmiset ja köyhät maat maksamaan ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kustannukset. Tarvitsemme selkeät rahoitustakuut.”

Syksyn mittaan EU:ssa on hahmoteltu niin kutsuttua reilun siirtymän rahastoa. Kuin vauhdittaakseen huippukokouksen neuvotteluita Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona vihreän kasvun paketin, johon sisältyy myös ehdotus 100 miljardin euron rahoituksesta, jolla tuetaan jäsenmaiden ponnisteluita kohti hiilineutraaliin yhteiskuntaan.

Tämä riitti ostamaan Unkarin ja Tsekin tuen hiilineutraaliustavoitteelle. Sen sijaan Puolan vaatimukset olivat kovempia.

Puolan pääministeri Mateusz Morawieck painotti, että siirtyminen puhtaampaan energiaan maksaa Puolassa muita maita merkittävästi enemmän. Puola on energiatuotannossaan täysin riippuvainen hiilestä.

”Energiasiirtymän pitää olla reilu ja hiilineutraaliuteen siirtyminen pitää tehdä kunkin maan taloudellisen kehityksen tahdissa”, Morawieck sanoi kokoukseen tullessaan.

HS:n tietojen mukaan Morawieck vaati kokouksessa lupauksia siitä, kuinka valmisteilla olevasta EU:n monivuotisesta budjetista tuetaan sen taloutta. Puolan tavoitteena on varmistaa, etteivät köyhempien jäsenmaiden tukemiseen tarkoitetut koheesiorahat vähene tulevassa budjetissa.

Puolan vaatimuksia ei torstain kokouksessa pystytty ratkaisemaan, joten niihin palataan kesäkuussa.

Ilmastokeskustelua vaikeutti myös se, että moni jäsenmaa halusi puhua ydinenergian roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Esimerkiksi Tšekin pääministeri Andrej Babiš sanoi, ettei Tsekki pysty rajoittamaan päästöjään nollatasolle ilman ydinenergiaa.

Vaatimukset liittyvät käynnissä olevaan keskusteluun, joka koskee sitä, kuinka EU:ssa suhtaudutaan ydinenergiaan ilmastotoimena ja lasketaanko ydinvoimahankkeet ilmastoystävällisiksi vihreiksi hankkeiksi.

”Minulle on tärkeää, että kukaan ei kiellä meitä rakentamasta lisää ydinvoimaa. Meidän pitää saada sähköä ihmisille, yrityksille ja lämmitykseen. Tärkeintä on, ettei suljeta mitään pois”, Tsekin pääministeri Andrej Babiš sanoi ennen Brysselin kokousta uutistoimistojen mukaan.

Lopulta Tsekille riitti, että huippukokous totesi, että jäsenmaat päättävät itse energiapaletistaan, ja joillekin maille ydinvoima on osa palettia.

EU-komissio lähti toteuttamaan hiilineutraaliustavoitetta etukenossa jo keskiviikkona, jolloin se julkisti ison vihreän kasvun ohjelman. Ohjelma koostuu rahoituksesta sekä erilaisista sääntelytoimista. Yhteensä siihen kuuluu noin 50 lakiesitystä, jotka komissio aikoo antaa viisivuotiskautensa aikana.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Hittiresepti kaatoi ruokasivusto Soppa365:n eikä syyttä, sillä marinoidut kananmunat ovat superherkkua

    4. 4

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    5. 5

      Meilahden huvila-alueen kuohunta ei laannu: kolme hakemusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen

    6. 6

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    7. 7

      Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille koronaviruksen takia

    8. 8

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    9. 9

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kiinan päätöksellä lopettaa ryhmämatkat on laajoja vaikutuksia Suomen-matkailuun: Erityisesti Lappi ja Finnair voivat kärsiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    4. 4

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    5. 5

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    6. 6

      Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille koronaviruksen takia

    7. 7

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    8. 8

      Suomi ei ole mitenkään erikoinen kieli, vaikka me väitämme niin – Mutta yhdessä asiassa se on aidosti harvinainen

    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Luistelututkinnan todistaja kertoo HS:lle, mitä kuulemisissa tapahtui: Mirjami Penttisen ”kohtaaminen silmästä silmään oli raskasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää