Politiikka

Puolustusministeri Kaikkonen: Suomi pysyy Irakissa toistaiseksi – Nato-maat tukevat operaation jatkoa

Yhteensä 26 maan operaation koulutustoiminta on päätetty keskeyttää. Suomi varautuu myös 78 sotilaansa evakuointiin. Sotilasliitto Naton lähettiläät tukivat maanantain kokouksessa operaation jatkoa.

Toistaiseksi yksikään maa ei ole ilmoittanut suunnitelmistaan vetäytyä Irakista, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi maanantaina Helsingin Sanomille. Niin sanottuun OIR-operaatioon osallistuu kaikkiaan 26 maata, jotka ovat luovuttaneet sinne joukkojaan Irakin hallituksen pyynnöstä.

”Ulkomaisten joukkojen mahdollinen poisvetäminen edellyttäisi Irakin hallituksen päätöstä. Parlamentin suunnaltahan on jo pidempään kuultu kriittisiä kantoja ulkomaisten joukkojen osalta”, Kaikkonen kuvailee tilannetta.

Suomalaisia sotilaita on Irakissa kaikkiaan 78. Heistä kaksi kolmasosaa on reserviläisiä, loput kantahenkilökuntaa.

Irakissa olevien ulkomaisten sotilaiden asema nousi esiin, kun Irakin parlamentti kehotti maan hallitusta karkottamaan Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta. Suomen osasto on osa liittouman Irakin-joukkoja.

Vaatimuksen taustalla on Yhdysvaltain Irakissa tekemä lennokki-isku, jossa sai surmansa Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentaja Qassim Suleimani.

Irakin hallituksen on vielä hyväksyttävä sotilaiden karkotuspäätös. Virkaa tekevä pääministeri Adel Abdel Mahdi on aikaisemmin kertonut kannattavansa ulkomaalaisten joukkojen poistumista.

”Arvioimme parhaillaan, mitä Irakin parlamentin päätös käytännössä merkitsee. – – Päätöksen merkitys ja vaikutukset ovat kaikin puolin vielä epäselvät”, Kaikkonen vastasi maanantaina sähköpostilla kysymyksiin tilanteesta Irakissa.

Kaikkosen mukaan koko operaation koulutustoiminta on nyt päätetty keskeyttää.

”Joukkojen suojaustoimia on myös vahvistettu ja joukkojen liikkumista rajoitettu.”


Jos Suomi päättäisi vetää sotilaansa Irakista, niin kaikki toimet koordinoitaisiin muiden osallistujamaiden ja yhteenliittymän kanssa. Kaikkosen mukaan maat eivät lähtökohtaisesti tee kriisinhallinnassa yksipuolisia ratkaisuja.

”Kaikissa operaatioissa on laadittuna suunnitelmat myös joukkojen nopean kotiuttamisen varalle. On selvää, että joukkojen ja niiden materiaalin kotiuttaminen kerralla olisi vaativa logistinen operaatio”, puolustusministeri kuvailee.

Kaikkosen mukaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta on valmiudessa tarvittaessa käsittelemään tilannetta yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa kanssa.

”Mikäli OIR-operaatio päättyisi koalition päätöksellä, suomalaisjoukkojen kotiuttaminen ei edellyttäisi Suomessa erillistä päätöstä. Muussa tapauksessa, eli mikäli Suomi päätyisi tekemään erillisen päätöksen joukkojensa supistamiseksi tai kotiuttamiseksi, tästä tehtäisiin kriisinhallintalain mukainen päätös”, Kaikkonen kertoo poliittisesta prosessista.

Tällöin valtioneuvosto kuulisi ensin eduskuntaa ja tekisi tämän jälkeen esityksen presidentille. Presidentti päättäisi joukkojemme vahvuuden muutoksista tai joukkojemme kotiuttamisesta.

”Mitään linjauksia etenemisestä ei ole vielä tehty. Seuraamme tilannetta tiiviisti”, Kaikkonen linjaa.

Suomen maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Rami Saari kertoi STT:lle olleensa maanantaina yhteydessä Irakin suomalaisosaston komentajaan.

Suomen osaston pääjoukon tukikohta Irakissa sijaitsee Pohjois-Irakin kurdialueen Erbilissä.

”Siellä tilanne ja tunnelma oli normaali. Nyt he tarkistavat evakuoinnin suunnitelmat. Mutta suomalaisyksikkö valmistautuu myös siihen, että heidän koulutustehtävänsä Irakissa jatkuvat.”

Nato-maiden lähettiläät kokoontuivat Brysselissä maanantaina kriisikokoukseen pohtimaan sen johtaman Irak-operaation jatkoa. Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan kaikki Naton jäsenmaat ilmaisivat vahvan tukensa koulutusoperaatiolle, joka on tärkeä osa taistelua terroristiverkosto Isisiä vastaan.

Stoltelbergin ei kommentoinut Irakin parlamentin päätöstä sotilaiden karkotuksesta. Hän muistutti, että ”olemme maassa Irakin kutsusta”, ja Irakin hallituksen tukemana.

”Henkilöstön turvallisuus on tärkeintä, ja siksi olemme lopettaneet käytännön koulutustoiminnan paikan päällä. Olemme kuitenkin valmiita jatkamaan, kun tilanne niin sallii”, Stoltenberg sanoi tiedotustilaisuudessa kokouksen jälkeen.

Stoltenberg kertoi, että Nato-maat saivat kokouksessa Yhdysvaltojen katsauksen tilanteeseen. Stoltenbergin mukaan Nato-maat ovat yhtä mieltä siitä, että Iran ei saa saada haltuunsa ydinasetta ja että maa tuo rauhattomuutta seudulle.

Isku Suleimania vastaan oli kuitenkin vain ja ainoastaan Yhdysvaltojen oma päätös, Stoltenberg korosti.

Puolustusministeri Kaikkosen mukaan käsillä oleva tilanne antaa aihetta huoleen.

”OIR-operaation koulutus- ja neuvonantotoiminta on ollut tuloksellista, ja kansainvälisten joukkojen tuella on kyetty tukemaan Isisiltä vapautettujen alueiden vakauttamista ja helpottamaan alueen humanitaarista tilannetta. Toivomme, että Isisin toimintamahdollisuudet vaikeutuisivat entisestään, ja että kansainväliset joukot voisivat jatkaa toimintaansa Irakissa”, Kaikkonen kuvailee.

Kaikkonen katsoo, että jos operaatio jouduttaisiin nyt keskeyttämään, sillä olisi väistämättä vaikutuksia maan vakaudelle.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Saksan ampumisissa on kuollut ainakin 11 ihmistä, kuollut epäilty jätti Bild-lehden mukaan äärioikeistolaisen viestin

    4. 4

      Demokraattien viimeöinen vaali­väittely oli brutaalia katsottavaa

    5. 5

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen teki sen taas: erottuu formulakuljettajien yhteiskuvassa hilpeästi edukseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää