HS-analyysi: Hallituksen työllisyyspäätökset testaavat, osataanko Suomessa enää tehdä kompromisseja - Politiikka | HS.fi
Politiikka

HS-analyysi: Hallituksen työllisyyspäätökset testaavat, osataanko Suomessa enää tehdä kompromisseja

Hallituksen työllisyyskeinot ovat täysin hajallaan, vaikka huhtikuussa pitäisi olla jo päätöksiä valmiina.

Työttömien palvelut ja velvollisuudet voivat muuttua merkittävästi, jos työmarkkinajärjestöt ja hallitus saavat niistä aikaan päätöksiä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Julkaistu: 8.1. 12:39

Hallituksen seitsemän työllisyystyöryhmää antoi tiistaina väliraporttinsa siitä, millaisia työllisyyttä lisääviä keinoja ryhmät ovat saaneet aikaan.

Työryhmistä tihkuneiden tietojen mukaan työntekijöiden määrä ei lisäänny tähän mennessä valmistuneilla keinoilla niin paljon kuin hallitus on toivonut.

Kuntakokeilut edistyvät, mutta ryhmät eivät ole päässeet sopimukseen edes aktiivimallin korvaavasta yksilöllisestä työnhausta ja sen velvoitteista.

Kuten arvata saattaa, työnantajien mielestä työttömien velvollisuus hakea töitä on liian lepsu ja palkansaajien mielestä liian tiukka.

Hallitus ei julkaise raportteja, koska ne katsotaan keskeneräisiksi virkamiestöiksi.

Keskeneräisiä ne todellakin ovat. Työryhmien on tarkoitus jatkaa työtään, eikä yhdestäkään raporteissa olevasta ideasta ole tehty mitään päätöstä.

Virkamiesten kirjoittamista yhteenvedoista samat virkamiehet kokoavat tiivistelmän, jonka perusteella hallituksen iltakoulussa päätetään työllisyystoimien, kuten mahdollisesti palkkatuen, työttömyystukien, työvoimakoulutuksen, työvoimakokeilujen, työvoimapalvelujen tai vaikkapa työperäisen maahanmuuton, jatkotoimista.

Pöydällä on siis todella isoja asioita.

Iltakoulu pidetään näillä näkymin 22. tammikuuta.

Jo nyt lienee selvä, ettei hallituksen perustama 150 hengen työllisyysryhmäapparaatti saa riittävästi aikaan hallituksen kaipaamia työllisyyspäätöksiä. Ryhmät ovat aivan liian isoja vaikeiden päätösten tekemiseen.

Varsin skeptisesti voi suhtautua myös hallituksen kykyyn päättää työllisyystoimista. Hallituksessa on niiden tehokkuudesta hyvin erilaisia näkemyksiä esimerkiksi vasemmistoliiton ja keskustan välillä.

Sen sijaan kaikille hallituspuolueille luulisi käyvän sen, mikä käy työmarkkinajärjestöille.

Pääministerin kansliassa todettiin jo lokakuussa, että työryhmien työskentely on löysää. Edellinen pääministeri Antti Rinne (sd) ei kovin paljon luottanut työministeri Timo Harakan (sd) kykyihin edistää työllisyyttä ripeästi.

Myös työnantajien ja palkansaajien korkeimmat edunvalvojat kävivät valittamassa työryhmien tehottomuudesta. He vakuuttivat olevansa sitoutuneita etsimään työllisyyttä parantavia keinoja, kuka milläkin tavalla.

Työtä nopeutettiin. Harakka tapasi työmarkkinajohtajia.

Hallituksella oli tarkoitus testata työmarkkinajohtajien sitoutuneisuutta antamalla heille tehtäväksi etsiä alustava ratkaisu kolmesta asiasta: yksilöllisestä työmarkkinatuesta sekä palkkatuen ja työperäisen maahanmuuton ehdoista.

Tätä ei koskaan ehtinyt tapahtua. Rinne erosi, tuli uusi hallitus ja joululomat. Aikaa kului. Työryhmien työ hiukan tehostui, mutta erojen takia ei ollut ketään, joka olisi tarmokkaasti paimentanut työtä.

Hallituskriisi hidasti työllisyystoimista päättämistä ainakin kuukaudella. Toimenpiteiden pitäisi olla varsin valmiita jo huhtikuussa, joten hallituksella on todella kiire.

Nyt katseet kohdistuvat työministeri Tuula Haataiseen (sd), joka on tottunut käsittelemään isoja poliittisia kokonaisuuksia.

Haatainen on jo keskustellut työmarkkinajohtajien kanssa, ja hän tapaa heitä tämän viikon perjantaina. Kyse on ensimmäisestä yhteisestä tapaamisesta, joten mitään keskeistä ei välttämättä vielä päätetä.

Jatkossa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), Kuntatyönantajien, SAK:n, Akavan ja STTK:n puheenjohtajien rooli työllisyystoimissa mahdollisesti vahvistuu, kuten oli tarkoitus jo aikaisemmin.

Keskusjärjestöt ovat nähneet, että uusia työllisyyskeinoja tarvitaan. Peruslinja on ennallaan: palkansaajajärjestöille ei käy juuri mikään, mikä on työttömille ikävää. Ne haluavat lisää palveluja ja koulutusta, joita hallitus onkin jo lisäämässä.

Työnantajat haluavat muun muassa maahanmuuttajien työhönoton helpottamista, työttömyysturvan porrastusta ja vähemmän sääntöjä yrityksille.

Jos työllisyystoimia ei synny, hallitus voi jopa kaatua ja tulee uudet vaalit.

SAK:kin saattaisi jossain tilanteessa olla valmis joihinkin sille vaikeisiin kompromisseihin, koska vaihtoehtona voi olla perussuomalaisten ja kokoomuksen johtama hallitus.

Työnantajapuoli ei puolestaan välttämättä saisi seuraavassa hallituksessa esimerkiksi kaipaamaansa työperäisen maahanmuuton helpottamista.

Työnantajat tietävät, etteivät ne saa omia asioita eteenpäin muuten kuin osana isompaa työllisyyspakettia, jossa molemmat voivat voittaa ja hävitä. Aina ei voi myöskään odottaa itselleen mieluisampaa hallitusta.

Näin EK saattaisi saada enemmän vaikkapa paikallisessa sopimisessa ja työperäisessä maahanmuutossa, palkansaajat puolestaan enemmän työvoimapalveluissa ja tukipuolella.

Aikaisemmin hallituskauden monet isot ratkaisut tehtiin työmarkkinajärjestöjen avulla tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa, joissa yhdistettiin palkkaratkaisu ja esimerkiksi työvoima- ja sosiaalilainsäädäntö.

Elinkeinoelämän keskusliitto ei enää suostu tupoihin. Nyt ei kuitenkaan ole kyse tuposta vaan lainsäädäntötyöstä, johon vaikuttaminen on EK:n työtä. Tällä saralla keskusliitto saa tehdä paketteja, joissa kaikki voivat saavuttaa jotain, kunhan jokainen myös antaa periksi jossain.

Mahdollisuus sopia monista asioista yhdellä kertaa on hillopurkki, joka voi innostaa keskusjärjestöt kompromissihalukkuuteen. Se on ollut aika lailla kateissa.

Kyse on myös työmarkkinajärjestöjen kyvystä tehdä päätöksiä. Alustavat tiedot eivät kerro siitä hyvää.

Palkansaajat vaativat koko edellisen hallituskauden aitoja kolmikantaisia neuvottelua. Nyt sellainen on tarjolla.

Jos päätöksiä ei synny tällä kertaa, seuraavien hallitusten into kysyä järjestöjen apua voi olla vähäinen.