Politiikka

SK: Perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Ville Vähämäki salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä – Niikko kiistää

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Niikko ei ole kertonut Kiinaan linkittyvän yhtiön sidonnaisuuksistaan.

Perussuomalaisten kansanedustajalla, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla Mika Niikolla on tiedettyä syvempi sidos yritykseen, jonka toimintaa hän on poliitikon roolissa edistänyt. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.

Joulukuussa 2017 Kiinan valtion rahoittama Realmax Group -teknologiakonserni kertoi investoivansa miljoona euroa toimipisteeseensä Vantaalla.

SK:n selvityksen mukaan kyseisen suomalaisyhtiön Realmax Oy:n perustajaosakkaita olivat Niikko ja kansanedustaja Ville Vähämäki (ps). Niikon mukaan osakkuus kesti vain kuukausia.

Lisäksi perustajaosakkaana on Suomessa teknologia-alalla työskennellyt Kiinan kansalainen Hang Si.

Niikko toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtajana, mutta hän tai Vähämäki eivät ole julkistaneet osakkuuttaan Kiinan valtion sijoitusyhtiöön kytkeytyvässä yrityksessä.

Niikon 20 prosentin omistusosuus Realmaxissa ei käy ilmi hänen kansanedustajana tekemistään sidonnaisuusilmoituksista. Kun Suomen Kuvalehti kysyi asiaa, Niikko viittasi ohjeistuksiin siitä, että vain yli 20 prosentin omistusosuudet pitää kertoa.

Torstaina lähettämässään tiedotteessa Niikko sanoo pitävänsä Suomen Kuvalehden juttua hänen Kiina-yhteyksistään virheellisenä. Niikon mukaan lehti luo kuvaa kytköksistä, joita ei ole olemassa.

Niikko sanoo, että hänellä ei ole yritystoimintansa suhteen mitään salattavaa.

”Olen ilmoittanut kaikki ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat omistukseni. Minulla ei ole taloudellisia sidoksia mihinkään kiinalaiseen yritykseen.”

Vähämäki ei kommentoinut asiaa SK:lle.

SK kertoo myös, että Niikko olisi saanut Hang Silta lähes 5 000 euron vaalituen.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) sanoi MTV:n uutisille, ettei hän näe Suomen Kuvalehden jutun perusteella jatkoselvitystä tarpeelliseksi. Vanhasen mukaan asia kuuluu perussuomalaisten eduskuntaryhmälle.

Ylen MOT-ohjelma kertoi maaliskuussa, että Niikko oli salannut tukijansa nimen vaalirahoitusilmoitukselta muuttamalla saadun tuen jälkikäteen vaalilainaksi.

Arkistoidusta alkuperäisestä vaalirahoitusilmoituksesta näkyy, että vaalituen oli Niikolle antanut nimenomaan Hang Si.

LinkedIn-palvelun mukaan Hang työskenteli tuen antamisen aikaan Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksen palveluksessa johtavana ulkomaiden neuvonantajana.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    2. 2

      Auto törmäsi karnevaali­paraatiin Saksassa, loukkaantuneita jopa 30 – saksalais­kanavan mukaan teko oli tahallinen

    3. 3

      Lapin Kullan peruslagerin valmistus lopetetaan

    4. 4

      Peter Nygård päätti hiljaisuutensa raiskausväitteistä

    5. 5

      Perussuomalaisten Toni Jalonen julistautui fasistiksi, näin hän selittää: ”Oikein hyvä ideologia kannattaa, vaikka siihen on liitetty negatiivisia merkityksiä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Linda Lampenius kuvaili medialle Peter Nygårdin juhlia, ja siitä käynnistyi pitkä oikeusprosessi – Nyt Lampenius kertoo, miten taistelu vei rahat ja terveyden

    2. 2

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    3. 3

      Tällainen on dash-ruokavalio, joka edistää terveyttä monipuolisesti – Sitä voi suositella ”ihan kaikille”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    4. 4

      Jasper Pääkkönen näytteli pääroolia 22 miljoonaa euroa maksaneessa tv-sarjan pilotissa, jota kukaan ei tule näkemään: ”Tuntuu raadolliselta ja rajulta”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    6. Näytä lisää