Politiikka

Päijät-Häme ryhtyy valmistelemaan terveyskeskusten jättiulkoistusta

Sosiaali- ja terveysministeriö pitää Päijät-Hämeen suunnitelmia ongelmallisina.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus on päättänyt aloittaa terveyskeskuspalveluiden ulkoistuksen valmistelun toimitusjohtaja Marina Erholan esityksen mukaisesti.

Hallitus päätti asiasta maanantaiaamuna pitämässään kokouksessa äänin 4–3. Lopullisen päätöksen asiassa tekee yhtymäkokous ensi kesänä.

Erhola esitti yhtymähallitukselle terveyskeskuspalveluiden ulkoistamista niin sanotulle yhteisyritykselle, jonka yhtymän perustaisi yhdessä yksityisen alan yrityksen kanssa.

”Meillä on ollut neljä eri vaihtoehtoa tarkastelussa. Tämä perustuu strategiseen harkintaan ja nykylainsäädännön mahdollistamiin keinoihin. Rahoitus on niukkenevaa, ja hoitotakuu tulee todennäköisesti kiristymään. Yksityinen toimija on paras kumppani kehittämään digitaalisia palveluja, joita tarvitsemme väestön palveluiden turvaamiseksi”, Erhola perusteli esitystään HS:lle.

Viime viikolla julkistettu esitysehdotus ei ilahduttanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd), joka viimeksi perjantaina tiedotustilaisuudessaan suomi hyvinvointiyhtymän aikeita. Ministeri sanoi epäilevänsä, etteivät suunnitelmat istuisi perustuslakivaliokunnan viime hallituskaudella asettamiin reunaehtoihin riittävästä omasta palvelujen tuottamisesta.

”Ollaan sentyyppisessä aika­taulu­suunnitelmassa, että muutos tehtäisiin ennen kuin mahdol­linen sote [sosiaali- ja terveysalan] -uudistus tulee voimaan. Tämä tarkoittaisi, että maakunta olisi heti perään tekemässä sote-uudistuksen muutoksia”, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi viime viikolla HS:lle.

Perusterveydenhuollon lisäksi hyvinvointiyhtymä vastaa sosiaalipalvelujen, erikoissairaanhoidon ja ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä omistajakuntiensa alueella. Hyvinvointiyhtymään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien lisäksi uusmaalaiset Pukkila ja Myrskylä.

Kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Kari Lempinen (sd) kertoo olleensa suunnitelmista yhteydessä puhelimitse ministeri Kiuruun. Lempinen sanoo tuntevansa ministerin sen verran hyvin, että on vaikea sanoa, kumman aloitteesta keskustelu käytiin.

Keskustelussa esiin nousi jälleen sosiaali- ja terveysministeriön esittämä huoli siitä, ettei suunnitelma yhteisyrityksestä ole perustuslain mukainen. Lempinen arvioi, että ministeritasolle ulottuva aktiivisuus Päijät-Hämeen suunnitelmista juontuu hallituksen sote-uudistusta koskevasta linjauksesta, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan pääosin julkisen sektorin voimin.

”Yksityisellä toimijoilla olisi 51 prosentin enemmistöllä määräysvalta yhteisyrityksessä. Ministerillä ja ministeriöllä on aiempaa tiukempi linja tällaisiin yhteisyrityksiin”, Lempinen arvioi.

Lempinen äänesti kokouksessa puoluetoverinsa Niina Saarisen (sd) muutosesityksen puolesta. Siinä esitettiin asian palauttamista valmisteluun sekä suunnitelmien lainmukaisuuden ja vaihtoehtoisten mallien selvittämistä.

Toteutuessaan kyse olisi mittavasta ulkoistuksesta. Yhteisyritys pyörittäisi niin sanottuja sote-keskuksia, joissa toimisivat hoitajan, yleislääkärin ja fysioterapeutin vastaanotot. Lisäksi niistä saisi perustason mielenterveys- ja päihdepalveluja. Viime vuonna kuntayhtymä käytti näihin toimintoihin yhteensä 65 miljoonaa euroa.

Tarkoituksena on, että sote-keskuksien toiminta alkaisi ensi vuoden alussa Lahdessa ja Kärkölässä, joissa asuu yli 120 000 ihmistä. Tämän jälkeen toiminta laajenisi Asikkalaan, Hartolaan, Hollolaan, Iittiin, Myrskylään, Orimattilaan, Padasjoelle ja Pukkilaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Heinola ja Sysmä jättäytyisivät näissä palveluissa kuntayhtymän ulkopuolelle vastakin.

Aikataulun taustalla vaikuttaa nykyisten ulkoistussopimusten voimassaolo. Kuntayhtymän alueella yli 50 prosenttia terveyspalvelujen vastaanottotoiminnasta on jo nyt ulkoistettu.

Oikaisu kello 12.17: Asiasta päättää yhtymäkokous, ei yhtymän valtuusto.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikanhakijan tuomisesta Suomeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää