Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä - Politiikka | HS.fi
Politiikka|HS-gallup

Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

Pääministeri Sanna Mariniin kohdistuu suuri mielenkiinto ulkomailla, mutta kotimaan kannatuksessa Marin-ilmiötä ei näy.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Julkaistu: 22.1. 2:00, Päivitetty 22.1. 6:06

Puolueiden kannatus näyttää vakiintuneen viime kevään jälkeen.

Helsingin Sanomien teettämän uusimman tutkimuksen mukaan puolueiden suosioissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten joulukuun.

Edellisen kerran huomattava muutos oli lokakuussa julkaistussa tutkimuksessa, jossa Sdp:n eduskuntavaalikannatus putosi 17 prosentin tasolta noin 15 prosentin tasolle ja samalla perussuomalaisten lukuihin tuli yhtä suuri nousu.

Vuodessa puolueiden kannatus on muuttunut merkittävästi. Vielä vuosi sitten perussuomalaisten kannatus oli 9,7 prosenttia ja Sdp:n 20,9 prosenttia.

Kantar TNS:n tekemän tutkimuksen mukaan keskustan kannatus koheni 0,4 prosenttiyksikköä. Vihreiden ja kokoomuksen kannatuslukuihin tuli molemmille lisäystä 0,3 prosenttiyksikköä.

Tutkimuksessa kysyttiin, mitä puoluetta haastateltava äänestäisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.

Vastausten perusteella suurin puolue olisi nyt perussuomalaiset, toiseksi suurin kokoomus ja kolmanneksi suurin Sdp. Vihreät sijoittuisi neljänneksi ja keskusta viidenneksi.

Kaikki muutokset mahtuvat tilastolliseen virhemarginaaliin.

Kyseessä on ensimmäinen Helsingin Sanomien kannatustutkimus, jonka kaikki haastattelut on tehty aikana, jolloin vallassa on ollut pääministeri Sanna Marinin (sd) johtama hallitus. Mariniin kohdistuu suuri mielenkiinto ulkomailla, mutta kotimaan kannatuksessa Marin-ilmiötä ei näy.

Marinin hallitus nimitettiin 10. joulukuuta sen jälkeen, kun Antti Rinteen (sd) hallitus kaatui Postin työehtoista käytyyn kiistaan ja keskustan epäluottamukseen Antti Rinnettä kohtaan.

Helsingin Sanomien tutkimuksessa hallituksen ja pääministerin vaihdos ei ole varsinaisesti vaikuttanut kannatuslukuihin.

Tutkimuksesta näkyy, kuinka kannatuksen kannalta riskialtista hallitusvalta puolueille on.

Perussuomalaisten äänestäjistä 84 prosenttia ja kokoomuksen äänestäjistä 73 prosenttia sanoo, että he äänestäisivät kyseisiä puolueita, jos vaalit olisivat nyt.

Sen sijaan Sdp:tä äänestäisi uudestaan 62 prosenttia ja keskustaa 61 prosenttia.

HS:n luvut poikkeavat tällä kertaa varsin paljon Yleisradion 10. tammikuuta julkaisemasta kannatuskyselystä. Ylellä muutokset olivat huomattavasti suurempia kuin nyt julkaistussa HS:n tutkimuksessa.

Ylen mukaan esimerkiksi keskustan suosio oli kasvanut 1,4 prosenttiyksikköä 12 prosenttiin ja kokoomuksen 0,7 prosenttiyksikköä 19,3 prosenttiin.

HS:n ja Ylen kannatustutkimusten eroa selittää moni seikka.

Ensinnäkin Ylellä oli joulukuussa poikkeuksellisesti vain alle 1 500 vastannutta, kun normaalisti määrä on 2 900–3 900. Näin ollen virhemarginaali oli 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

HS:n ja Ylen haastattelut tehtiin eri aikaan.

Lisäksi lukuihin voi vaikuttaa eri tavalla laskettu korjauskerroin, vaikka molempien tuloksia korjataan edellisten vaalien tuloksen perusteella.

”Vaikka periaate on varsin sama, emme tiedä, ovatko laskentatavat identtisiä”, sanoo Ylelle tutkimuksen tekevän Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja.

Näin tutkimus tehtiin

Fakta Kantar TNS teki Helsingin Sanomien toimeksiannosta tutkimuksen, jossa selvitettiin puolueiden eduskuntavaalikannatusta. Tutkimusaineisto kerättiin 23.12–17.1.2019.

Tutkimusta varten haasteltiin kaikkiaan 2  218 henkilöä. Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin.

Tutkimuksen otos edustaa Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.

Puoluekannatusarvio on laadittu tarkastelemalla yhdessä haastatteluissa saatuja vastauksia sekä vaalitilastoja viime eduskuntavaaleista.

Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

HS-gallup|Perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvua, keskustan tulos kaikkien aikojen huonoin