Politiikka

Energia-alan lakko siirtyy – lakot olisivat vaikuttaneet suurimpien kaupunkien energialaitoksiin

Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työkiistan sovittelu jatkuu perjantaina.

Energia-alan toimihenkilöiden työtaistelu-uhka siirtyy kahdella viikolla. Lakon oli tarkoitus alkaa 1. helmikuuta, mutta lakonuhka siirtyy nyt 15. helmikuuta saakka. Työministeri Tuula Haatainen (sd) päätti siirrosta sovittelija Jukka Ahtelan esityksestä tiistaina. Siirrolla haetaan aikaa sovittelulle ja sovun löytämiselle.

Valtakunnansovittelija kertoi tiistaina verkkosivuillaan, että työantajapuolen Energiateollisuuden sekä työntekijöitä edustavan Ammattiliitto Pron ja Konepäällystöliiton sovittelu jatkuu maanantaina.

Jos Pron ja Konepäällystöliiton lakko toteutuu, siihen osallistuisi noin 500 toimihenkilöä.

Sivutoiminen sovittelija Jukka Ahtela sanoi STT:lle, että lakot olisivat vaikuttaneet suurimpien kaupunkien energialaitoksiin ja sitä kautta lämmönjakeluun ja energiateollisuuteen.

Kiistan osapuolet neuvottelevat seuraavan kerran perjantaina, ja sovittelua jatketaan maanantaina.

”Osapuolet jatkavat ensin keskenään, sillä siellä on tekstikohtia, joita he käyvät yhdessä läpi ja yrittävät sillä tavoin edistää ratkaisun syntyä.”

Kiistakapulana työriidassa ovat erityisesti kiky-tunnit ja palkkaratkaisu, jotka ovat hiertäneet myös muissa neuvottelupöydissä.

Valtakunnansovittelijan toimistolla ratkottiin tiistaina myös metsäteollisuuden työkiistaa. Mekaanisen metsäteollisuuden sovittelua päätettiin jatkaa perjantaiaamuna kello 9. Teollisuusliiton ja Metsäteollisuuden neuvottelut valtakunnansovittelijan toimistolla päättyivät tiistaina iltapäivällä.

Sovittelijan toimistolla ratkottiin tiistaina lisäksi Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työkiistaa. Sovittelu päättyi hieman ennen iltayhdeksää 12 tunnin sovittelun jälkeen, mutta ratkaisua ei tullut. Myös Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työriidan sovittelua jatketaan perjantaina.

Maanantaina alkoi kolmiviikkoinen lakko, jonka piirissä on ammattiliittojen mukaan yli 17 000 työntekijää. Siihen osallistuvat Paperiliiton edustamat paperi- ja sellutyöläiset, Teollisuusliiton väki mekaanisessa metsäteollisuudessa eli sahoilla ja vaneritehtailla sekä ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikahakijan tuomisesta Suomeen

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää