Pääministeri Sanna Marin (sd)ertoo, että viisikko, eli hallituspuolueiden johto, kokoontuu sunnuntaina käsittelemään tarvittavia lisätoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Hallitus puolestaan kokoontuu maanantaina.
Marin kirjoitti lauantaina viestipalvelu Twitterissä, että hän on aloittanut valmiuslain käyttöönottoasetuksen valmistelun, jotta laki saataisiin käyttöön tarvittaessa nopeasti. Valmiuslain käyttöönotto ei kuitenkaan ole maanantaina hallituksen asialistalla. Kyse on varautumisesta.
”Taudin lisäksi yhteiskunnassa leviää nyt myös väärä tieto. Tulen järjestämään ensi viikolla tiedotusvälineille säännönmukaisia ajankohtaiskatsauksia tilanteesta. On tärkeää, että oikeaa tietoa on saatavilla ja on mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta ja hallitukselta”, Marin kirjoittaa.
Opetusministeri Li Anderssonin (vas) mukaan maanantaina hallituksen kokoontuessa päivitetään myös linjaukset päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä korkeakoulujen osalta.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) puolestaan kertoo, että valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö valmistelevat viikonloppuna toimia, joilla pyritään helpottamaan yritysten rahoitusongelmia. Kulmunin mukaan toimenpiteet ovat aluksi rahoitusta turvaavia.
”Kannustan kaikkia vaikeuksia kohtaavia yrittäjiä ottamaan yhteyttä omaan pankkiin, Verohallintoon, yrittäjäjärjestöön ja tarvittaessa Finnveraan ja Teollisuussijoitukseen”, Kulmuni kirjoittaa Twitterissä.
”Yritykset voivat hakea Verohallinnolta ennakkoverojen alentamista tulosten heiketessä. Valmistelemme valtiovarainministeriössä nopealla tahdilla viivästyskoron pienentämistä erääntyneiden verojen maksujärjestelyn osalta.”
Monet yritykset ovat kertoneet vakavista vaikeuksista koronaviruksen takia. Viimeksi lauantaina majoitus- ja ravintola-alaa edustava MaRa huusi valtiota apuun ja varoitti mahdollisesti kymmenien tuhansien lomautuksista alan yrityksissä.
Valmiuslaki, jonka mahdollista käyttöönottoa nyt valmistellaan, on tarkoitettu väestön suojelemiseen poikkeusoloissa.
Sen nojalla päätösvalta rankoista koronavirukseen liittyvistä rajoitustoimista, kuten oppilaitosten sulkemisista tai liikkumisrajoituksista, keskitettäisiin valtioneuvostolle. Tällä hetkellä tiettyjä rajoitustoimia voivat tehdä toimivaltaiset viranomaiset, kuten kunnat, hajautetummin.
Valmiuslaki voi tulla voimaan valtioneuvoston antamalla asetuksella sen jälkeen, kun valtioneuvosto on linjannut poikkeusoloista yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Tämän jälkeen laki tulisi viedä heti eduskunnan käsittelyyn, joka päättää, voiko asetus jäädä voimaan.
Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat valmiuslaista perjantaina. Kokousten keskustelut ovat salaisia. Valtioneuvoston tiedotteesta ei käy ilmi, tehtiinkö asiasta linjauksia.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) sanoi perjantaina STT:n mukaan, että valiokunta on valmiudessa kokoontumaan poikkeuksellisenakin ajankohtana, jos valmiuslaki päätetään aktivoida.
Eduskuntaryhmät ja hallitus keskustelivat asiasta torstai iltana. Puolueet antoivat Marinin mukaan siunauksensa sille, että valmiuslaki voidaan ottaa käyttöön tarvittaessa.
Valmiuslain käyttöön ottaminen olisi erittäin poikkeuksellinen toimi. Laki on tarkoitettu erikseen määriteltyihin poikkeusoloihin, kuten aseellisiin konflikteihin.
Lain mukaan poikkeustilaksi voidaan kuitenkin lukea myös ”erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti”, mikä voi soveltua käytettäväksi koronaviruksen tapauksessa.
Lain käyttöönotto ei itsessään tarkoita, että kaikkia sen suomia valtuuksia käytettäisiin. Ajatuksena on, että lain tarjoamat työkalut olisivat kuitenkin hyödynnettävissä, mikäli siihen olisi tarve.
Valmiuslain oloissa kunnat voisivat esimerkiksi luopua kiireettömän hoidon määräaikojen noudattamisesta, jos hoidon määräajan pidentäminen ei vaarantaisi potilaan terveyttä.
Tämän lisäksi kunnat voisivat luopua päivähoidon järjestämisvastuusta, jos lapsen vanhemmat tai muut huoltajat voisivat järjestää lapsen hoidon muuten.
Hallitus linjasi jo aiemmin viikolla toimia, joilla se pyrki rajoittamaan koronaviruksen leviämistä. Esimerkiksi 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka hallituksen suositeltua tätä.