Ministeri Paatero: Hallitus on päättänyt kuntien tukemisesta, verojen lykkääntyminen korvataan viipymättä

Ensimmäiset tukitoimet on määrä julkistaa maanantaina.

Kuntaministeri Sirpa Paatero eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.

Hallitus on päättänyt kuntien tukemisesta. Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd) kertoi asiasta lauantaina Twitterissä.

Paateron mukaan verojen maksun lykkääntymisestä aiheutuneet menot korvataan kunnille viipymättä.

”Yrityksille on luvattu mahdollisuuksia verojen lykkäämiseen, ja se vaikuttaa heti myöskin kuntiin”, Paatero sanoo HS:lle.

Kunnille on mahdollisesti tulossa myös lisäkustannuksia, ja samaan aikaan lomautukset uhkaavat pienentää verokertymää.

Paateron mukaan hallituksella ei ole tiedossa kuntien tukipaketin yksityiskohtia kuten rahasummia. Hallitus valmistelee tukitoimia ensi viikoksi. Hallituksen on määrä järjestää tiedotustilaisuus kuntien tilanteesta maanantaina.

Kuntaministeri halusi kuitenkin jo nyt vakuuttaa kunnille, että tukea on tulossa.

”Minulle tuli tänä aamuna ensimmäiset ilmoitukset kunnista, että siellä ollaan käynnistämässä yt-neuvotteluja koronaviruksen vuoksi. Kuten pääministeri perjantaina sanoi, kunnilta tarvitaan nyt malttia lomautuksiin.”

Kuntien taloustilanne on ollut vaikea jo ennen koronaviruksen aiheuttamaa talouden notkahdusta. Kuntatyönantajat KT arvioi helmikuun alussa, että kunnat joutuvat tänä vuonna lomauttamaan ja irtisanomaan enemmän työntekijöitä kuin kertaakaan sitten 1990-luvun lamavuosien.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat