Puolustusvoimat antaa kymmeniä hengityskoneita sairaaloiden käyttöön - Politiikka | HS.fi
Politiikka|Poikkeustila

Puolustusvoimat antaa kymmeniä hengityskoneita sairaaloiden käyttöön

Koronaviruspandemia viivästyttää Suomen hävittäjähanketta joillakin kuukausilla, mutta puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan hallitus ei ole aikeissa puuttua hävittäjähankkeen kustannuksiin tai varsinaisen päätöksenteon aikatauluun.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen eduskunnassa 26. maaliskuuta.

Julkaistu: 7.4. 6:52

Puolustusvoimat antaa sairaaloiden käyttöön hengityskoneita, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk). ”Niitä on muutamia kymmeniä, ja tästä on tullut virka-apupyyntö.”

Tarvittaessa puolustusvoimilla on myös valmius auttaa esimerkiksi erilaisissa koronaviruskriisin hoitoon liittyvissä kuljetuksissa. ”Koronaviruskriisi koskettaa yhteiskuntaa nyt laajalti. Lähtökohta on tietenkin se, että puolustusvoimat auttaa muita viranomaisia silloin kun se suinkin on mahdollista.”

Kaikkonen kiittää puolustusvoimia siitä työstä, mitä noin 750 varusmiestä ja 50 kantahenkilökuntaan kuuluvaa on tehnyt Uudenmaan rajan valvonnassa liikenteenohjaustehtävissä. ”Rooli on ollut aivan keskeinen Uudenmaan rajan sulkemisen toteuttamisessa.”

Tähän mennessä Puolustusvoimien kantahenkilökunnasta ja varusmiehistä koronavirukseen on sairastunut reilu kourallinen ihmisiä, Kaikkonen sanoo. ”Tehohoidossa ei ole tällä hetkellä ketään.”

Kaiken kaikkiaan puolustushallinto on Kaikkosen mukaan varautunut koronavirusepidemiaan hyvin. ”Toistaiseksi koronatorjunta on onnistunut hyvin, ja aika vähällä on vielä tässä vaiheessa päästy.”

Koronaviruspandemia vaikuttaa myös Suomen hävittäjähankintaan. HX-hanke viivästyy nyt joillakin kuukausilla, Kaikkonen sanoo. ”Onneksi olimme jo varautuneetkin siihen, että matkan varrella voi tulla joitakin viivästyksiä. Tällä tietoa lopullinen päätös hävittäjistä voidaan tehdä ihan suunnitellulla tavalla vuonna 2021.”

Puolustusvoimien oli tarkoitus käydä viiden hävittäjätarjoajan kanssa läpi vielä keskeisiä neuvotteluja hankintakokonaisuudesta ennen syksyllä tehtävää varsinaista tarjouspyyntöä. Koronaviruspandemia estää kuitenkin matkustamisen ja tapaamiset, jotka olisivat hankkeen etenemiseksi välttämättömiä. Neuvotteluissa vaihdetaan salaisiksi luokiteltuja tietoja, eikä niitä siksi käydä kuin kasvotusten.

Kaikkosen mukaan hallitus ei ole tiistain ja keskiviikon kehysriihessä puuttumassa hävittäjähankinnan eli HX-hankkeen menoihin, vaan hanketta valmistellaan sovitun mukaisesti.

”Koronakriisi on akuutti kriisi, ja pahimmasta vaiheesta mennään toivottavasti ohi lähikuukausina. Nyt riihi keskittyy akuuttiin koronatilanteeseen ja siihen vastaamiseen. Pitkälle 2050-luvulle kantava HX-hanke ei ole esillä”, Kaikkonen sanoo.

Hallitus on päättänyt jo aiemmin, että hävittäjähankinnan enimmäishinta on 10 miljardia euroa. Hallitusohjelmassa todetaan, että Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysimääräisesti ja hankintasopimus solmitaan vuonna 2021.

Kansanedustajat käyvät kuitenkin keskustelua myös siitä, olisiko hävittäjähankinta laitettava koronakriisin vuoksi tauolle. Esimerkiksi entinen ulkoministeri ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen Erkki Tuomioja (sd) on Eurofighter-hävittäjän valmistajalle BAE Systemisille viestintää tekevän Jyrki Karvisen blogissa sitä mieltä, että hävittäjähankintaan sopisi aikalisä.

”Nykytilanteessa olisi koko hankinta pantava vielä jäihin ja otettava vähintään vuoden pituinen aikalisä hankinnan suhteen”, Tuomioja sanoo Karvisen blogin mukaan.

Kaikkosen mukaan hallitus ei ole keskustellut siitä, että hävittäjähankkeen peruslähtökohdat mitenkään nyt muuttuisivat.

”Syksy on tietenkin ratkaisevaa aikaa, mutta en pidä mahdollisena, että hävittäjähanke aloitettaisiin alusta. Hornetit vanhenevat, eikä meillä ole sellaista vaihtoehtoa, ettei niitä korvattaisi. Ei ole sellaista tilannetta, että voisimme olla ilman lentokelpoista kalustoa”, Kaikkonen sanoo.

”Todettakoon nyt sekin, että kun päätös Horneteista tehtiin, Suomi oli keskellä pahaa lamaa. Silloinkin kauas katsova hanke pystyttiin toteuttamaan.”

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Politiikka

Luetuimmat

Uusimmat