Hallitus ratkaisee ensi viikon maanantaina, lopetetaanko koronaviruksen takia asetetut poikkeusolot - Politiikka | HS.fi
Politiikka|Hallitus

Hallitus ratkaisee ensi viikon maanantaina, lopetetaanko koronaviruksen takia asetetut poikkeusolot

Pääministeri Marin: Kesäkuun puolivälissä nähdään rajoitusten purkamisen vaikutus epidemiatilanteeseen. Hallitus valmistautuu koronaviruksen toiseen aaltoon muuttamalla tavallisia lakeja.

Pääministeri Sanna Marin saapui hallituksen neuvotteluun Säätytalolle tiistaina.

Julkaistu: 9.6. 10:17, Päivitetty 9.6. 13:30

Hallitus neuvotteli tiistaina aamupäivällä koronaviruksen vastaisten toimien jatkosta ja poikkeusolojen mahdollisesta lopettamisesta. Neuvottelut päättyivät puolenpäivän aikaan.

Hallitus ei vielä sopinut poikkeusoloista luopumisesta, mutta ratkaisuja on tulossa lähipäivien aikana. Hallitukselle esiteltiin muistioita siitä, miten normaaliolojen lainsäädännöllä tautitilanteen voisi pitää kurissa syksyn mahdollisen toisen aallon aikana.

Hallitus sai myös katsauksen epidemiologiseen tilanteeseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoilta.

”Epidemiologisen tilannekuvan perusteella näyttäisi tällä hetkellä siltä, että tautitilanne ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon riittävyys ja tehohoidon kapasiteetti eivät enää 30.6. jälkeen välttämättä tarvitse tuekseen valmiuslain toimivaltuuksilla tehtyjä toimia”, hallitus arvioi tiedotteessaan.

Hallitus arvioi silti, että uhka covid-19-tartuntataudin leviämisen uudelleen kiihtymisestä on edelleen olemassa.

Tarvetta valmiuslain toimivaltuuksien käytön jatkamiselle hallitus käsittelee ensi maanantaina 15. kesäkuuta.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoi Säätytalolta poistuessaan, että valmiuslaki on aina viimesijainen keino. Hän piti hyvänä sitä, että hallitus on koko ajan edennyt suuntaan, jossa valmiuslain antamien mahdollisuuksien sijaan hallitus käyttää normaaliolojen lainsäädäntöä ja tekee siihen määräaikaisia muutoksia.

Pöystin mukaan normaaliolojen lainsäädännön käyttö on suotavampaa siksi, että päätösvalta lainsäädännöstä on eduskunnalla. Valmiuslaissa menettelynä on se, että hallitus antaa käyttöönottoasetuksia, jotka eduskunnan on mahdollista jälkikäteen kumota.

Tavallisessa lainsäädännössä ei voi myöskään rajoittaa perusoikeuksia yhtä jyrkästi kuin valmiuslaissa.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan tavoitteena on, että poikkeusoloista päästäisiin yli heti kun välttämättömyyden edellytykset eivät enää täyty.

”Arvioisin, että kesäkuun puolivälissä voimme tätä arviota tehdä, kun näemme, miten uusimpien rajoitusten purku on epidemiatilanteeseen vaikuttanut”, Marin sanoi Säätytalolle mennessään. Hän ei tullut enää kommentoimaan tilannetta kokouksen jälkeen.

”Ilman muuta on selvää, että pyrimme pääsemään eroon niin valmiuslain käytöstä kuin poikkeusoloista”, Marin sanoi.

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sanoi toivovansa, että valmiuslain mukaisia rajoituksia pystyttäisiin purkamaan niin pian kuin mahdollista.

”Tämä keskustelu, joka tänään käydään, on varmasti hyvin tarpeellinen. Herkällä korvalla tulen kuuntelemaan, mitä meidän terveydenhuoltoviranomaiset kertovat. Tilastot näyttävät, että meillä on yhä vähemmän potilaita teho-osastoilla”, hän sanoi ennen neuvottelujen alkua.

Hallitus aikoo myöhemmin tällä viikolla palata myös matkustusrajoituksiin ja vapaa-ajan liikenteeseen.

Tulevat toimet koronaviruksen torjunnassa on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman pitkälle normaalin lainsäädännön turvin ilman poikkeusolojen toteamista ja valmiuslain käyttöönottoa.

Eduskunnassa on esimerkiksi jo nyt käsittelyssä lääkelain muutos, jolla on tarkoitus turvata lääkkeiden saatavuutta ja riittävyyttä pandemian kaltaisessa tilanteessa. Muutoksen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö voisi määräaikaisesti esimerkiksi rajoittaa lääkkeiden jakelua ja myyntiä.

Myös opetusta ja koulutusta koskevaan lainsäädäntöön on jo tulossa muutoksia, jotka mahdollistaisivat etäopetuksen tarvittaessa.

Pääministeri Sanna Marinin hallitus totesi 16. maaliskuuta yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsevat valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot.

Päätös on voimassa toistaiseksi, ja sen pohjalta hallitus on antanut käyttöönottoasetuksia ja soveltamisasetuksia, joiden perusteella se on saanut lisätoimivaltuuksia muun muassa terveydenhuollon ohjaamiseen.

Epidemian alkuvaiheessa pelkona oli terveydenhuollon ylikuormittuminen, jonka varalta asetukset annettiin.

Koronavirusepidemian torjuntaan on käytetty valmiuslain mahdollistamia järeitä keinoja, mutta niiden rinnalla on jo otettu käyttöön tartuntatautilain mahdollistamia keinoja. Lisäksi hallitus on antanut erilaisia suosituksia ja muuttanut joitakin lakeja.

Käyttöönottoasetukset ovat voimassa aina pelkästään määräajaksi.

Nyt voimassa olevien asetusten voimassaolo päättyy 30. kesäkuuta, joten niiden mahdollisesta jatkosta on päätettävä pian.

Hallituksella on valmiuslain pohjalta valta ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden toimintaa.

Valmiuslain pohjalta kunnat ovat voineet luopua terveydenhuoltolain mukaisista kiireettömän hoidon määräajoista eli hoitotakuusta.

Lisäksi terveydenhuoltoalalla on mahdollisuus poiketa työsuhteen ehdoista lähinnä lepoaikojen, ylitöiden ja vuosiloman osalta. Terveydenhuollon, sosiaalitoimen, pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan työntekijän, virkamiehen ja kunnallisen viranhaltijan irtisanomisaikaa on myös pidennetty.

Valmiuslain pohjalta on yhä voimassa lääkkeiden saatavuutta koskevia rajoituksia. Tätä ollaan jo korvaamassa tavallisella lainsäädännöllä.

Hoitoalan järjestöt Tehy ja Super ovat arvostelleet sitä, että hallitus on epidemian hidastuttuakin pitänyt voimassa työaikaa, vuosilomaa ja irtisanomisaikaa koskevat poikkeukset. Tehyn mukaan työpaikoilla lain väärinkäyttötilanteita on ollut paljon.

Myös perustuslakivaliokunta painotti, ettei poikkeusvaltuuksia ole sallittua käyttää tavallisista sairauspoissaoloista tai liian pienestä henkilöstömitoituksesta johtuvan henkilöstövajeen paikkaamiseen.

Valmiuslaki|”Nyt varaudutaan tekemään järeitä toimia” – HS käy kohta kohdalta läpi valmius­laista aktivoidut pykälät

Rajoitukset|Haavisto: Edellytyksiä matkustusrajoitusten keventämiselle olisi lähialueilla – ”Ruotsissa on ollut vähän vaikeampaa”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?