Hallitus purkaa matkustus­rajoituksia heinä­kuussa, mutta Ruotsin tilanne ei salli höllentämistä – ”Yleistä halaus­suositusta emme anna”, linjasi ministeri Kiuru - Politiikka | HS.fi
Politiikka|Hallitus

Hallitus purkaa matkustus­rajoituksia heinä­kuussa, mutta Ruotsin tilanne ei salli höllentämistä – ”Yleistä halaus­suositusta emme anna”, linjasi ministeri Kiuru

Hallitus peruu ikään perustuvat suositukset koronaviruksen välttämiseksi, yli 70-vuotiaille tulee sama suositus kuin muillekin. Myös etätyösuositus loppuu elokuun alussa.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru hallituksen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Julkaistu: 23.6. 13:20, Päivitetty 23.6. 20:06

Hallitus aikoo purkaa matkustusrajoituksia niihin maihin, joissa koronavirustilanne on samantasoinen tai parempi kuin Suomessa. Rajoituksista luovutaan 13. heinäkuuta mennessä, mikäli tuorein arvio tautitilanteesta sen sallii.

Hallitus neuvotteli koronavirukseen liittyvistä suosituksista tiistaina Säätytalolla.

Raja-arvona pidetään enintään kahdeksaa uutta koronavirustapausta 100 000 henkilöä kohden edellisen 14 vuorokauden aikana.

Hallitus nimesi tiistaina yhdeksän Schengen-maata, joiden osalta sisärajavalvonnasta voitaisiin tämänhetkisen epidemiatilanteen perusteella luopua. Maat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Kreikka, Sveitsi, Slovakia, Slovenia, Unkari ja Liechtenstein.

Näiden maiden osalta poistuu myös suositus omaehtoisesta kahden viikon karanteenista Suomeen tultaessa.

Lisäksi tämänhetkinen tautitilanne mahdollistaisi Schengeniin kuulumattomista EU-maista Kroatiasta, Kyprokselta ja Irlannista matkustamisen Suomeen ilman karanteenia.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) tähdensivät hallituksen neuvotteluiden jälkeen, että kyse ei ole lopullisesta maalistauksesta, vaan päätökset tehdään ajantasaisen tiedon perusteella 10. heinäkuuta mennessä.

”Hallitus noudattaa korostetun varovaista linjaa”, Ohisalo sanoi. ”Etenemme rajapäätöksissä vaiheittain.”

Listan ulkopuolelle jäävät epidemiatiedon perusteella muun muassa Ruotsi ja Espanja. Esimerkiksi Ruotsissa raja-arvo ylittyy roimasti: Ohisalon mukaan siellä uusia koronavirustapauksia oli 21. kesäkuuta 118,8 kappaletta 100 000:aa asukasta kohti.

Haavisto kertoi olevansa jatkuvassa yhteydessä Ruotsin ulkoministerin Ann Linden kanssa.

Sisärajavalvonta ja matkustusrajoitukset jatkuisivat myös edelleen Suomen sekä Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Maltan, Portugalin, Puolan, Ranskan ja Tšekin tasavallan välillä.

Suomi on jo aiemmin poistanut sisärajavalvonnan Norjan, Tanskan, Islannin ja Baltian maiden kanssa. Suomalaiset voivat vapaasti matkustaa näihin maihin, mutta ainakin Tanska on asettanut rajoituksia maahanpääsyyn liittyen.

”Matkoja suunnittelevan matkailijan kannattaa katsoa, millaisessa jamassa vastaanottava maa on ja millaisia määräyksiä siellä on”, Pekka Haavisto sanoi.

Muiden kuin EU-maiden osalta Ohisalo sanoi Suomen seuraavan EU-tason keskustelua. Ulkoministeriö varoittaa menemästä pahan koronatilanteen alueille.

Hallitus päätti tiistaina myös purkaa suosituksen tehdä etätöitä 1. elokuuta alkaen. Lisäksi ikään perustuvat suositukset koronaviruksen välttämiseksi poistetaan.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) mukaan tautitilanne mahdollistaa sen, että nyt voidaan luopua erillisistä suosituksista eri-ikäisille.

”Valtioneuvosto ei enää anna erillistä ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositukset koskevat kaikkia meitä suomalaisia”, Kiuru sanoi.

Kiuru muistutti, että epidemia ei missään tapauksessa ole vielä ohi, vaikka epidemia jatkaa hidastumistaan. Kiuru korosti yleisten suositusten merkitystä tartuntojen ehkäisyssä eli lähikontaktien välttämistä ja hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.

Kiurulta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, saavatko ikääntyneet nyt halata lapsenlapsiaan. Kiurun mukaan kaikenikäisten on järkevä noudattaa yhdessä tehtyjä ohjeita ja käyttää omaa harkintaa perhepiirin ja omien lähikontaktiensa suhteen.

”Yleistä halaussuositusta emme anna”, Kiuru sanoi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) kertoi, että etätöihin siirryttiin Suomessa laajemmin kuin missään muualla Euroopassa. Noin 60 prosenttia työntekijöistä on tehnyt etätöitä.

”Etätyön tekemisellä on ollut merkittävä positiivinen vaikutus koronavirusepidemian ehkäisyssä”, Pekonen sanoi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi ennen Säätytalon neuvotteluita toivovansa, että Ruotsin epidemiatilanne kohenisi.

”Tietenkin me kaikki toivomme, että tautitilanne paranisi Ruotsissa ja pääsisimme palaamaan normaalimpaan kanssakäymiseen myös tältä osin”, Marin sanoi tiistaina aamupäivällä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) korosti, että Ruotsi on Suomelle tärkeä kumppani.

”Tilanne on haasteellinen, koska tautitilanne ei ole Ruotsissa vielä hyvä”, hän sanoi.

Sanna Marinin mukaan koronaviruksen toisen aallon uhka on todellinen, ja siihen on syytä suhtautua vakavasti.

”Syksyyn valmistaudumme lainsäädännön osalta. Suojavarusteiden osalta on paljon parempi tilanne kuin epidemian alussa. Sote-valiokunnan käsittelyssä on myös ollut jäljityssovellus. Toivon mukaan pärjäämme näillä toisen mahdollisen aallon tapahtuessa.”

Säätytalon neuvotteluissa käsiteltiin myös kansliapäällikkö Martti Hetemäen exit-työryhmän antamia suosituksia.

Hetemäen ryhmä on pohtinut Suomen talouden tervehdyttämistä koronakriisistä.

Hallitus linjasi, että jälkihoito- ja jälleenrakennusstrategian toimeenpanoa jatketaan. Valtioneuvoston kanslia asettaa poikkihallinnolliset virkamiestyöryhmät valmistelemaan ehdotuksia kriisin jälkihoito- ja jälleenrakennustoimenpiteiksi.

Ryhmiä tulee neljä, ja ne käsittelevät julkisen sektorin tuottavuutta, kansainvälistä taloutta, kilpailukykyä ja vihreää kasvua, osaamista ja innovaatioita sekä resilienssiä, hyvinvointia ja kriiseihin varautumista.

Työryhmien toimikausi kestää 15. syyskuuta saakka.

Päivittyvä seuranta|Riskimaista Suomeen saapuvien karanteeni pakolliseksi sakon tai jopa vankilan uhalla, myös pakko­testiin voidaan määrätä

Hallitus|HS:n tiedot: Hallitus on purkamassa yli 70-vuotiaita koskevat korona­suositukset, raja Ruotsiin tuskin avautuu – Hallitus neuvottelee muun muassa matkailusta tänään

Koronavirus|Jällivaaran kunta Ruotsin Lapissa varoittaa asukkaitaan korona­viruksen hälyttävästä leviämisestä – Suomen raja­kunnassa Pellossa tilannetta seurataan: ”Kyllähän se huolestuttaa”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?