Puolueet heittelevät nyt ”punaista lihaa” ydinkannattajilleen, ja vihreillä sivumakuna on vieno epätoivo - Politiikka | HS.fi
Politiikka|Kommentti

Puolueet heittelevät nyt ”punaista lihaa” ydinkannattajilleen, ja vihreillä sivumakuna on vieno epätoivo

Puolueet yrittävät profiloitua koronaviruksen jälkeiseen aikaan, ja tähtäimessä ovat ydinkannattajat, kirjoittaa talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo valtioneuvoston linnassa 23. kesäkuuta.

Julkaistu: 7.7. 16:57, Päivitetty 7.7. 17:09

Amerikkalaisen poliittisen keskustelun brutaalimmassa päädyssä sijaitsee käsite red meat eli ”punainen liha”.

Merriam-Webster-sanakirjan mukaan sanayhdistelmä sai alkunsa 1920-luvun Hollywoodista. Siellä elokuva oli yleisölle heitettävää ”punaista lihaa” silloin kun se herätti voimakkaita alkukantaisia tunteita. ”Punaisen lihan” elokuvista nauttiminen oli hieman syntistä puuhaa, mutta kuitenkin jotenkin kutkuttavaa.

Myöhempinä vuosikymmeninä sanonta on siirtynyt politiikkaan. Siellä sillä tarkoitetaan tunteita herättävää retoriikkaa, jonka tiedetään vetoavan omien kannattajien syvimpiin tuntoihin. Kun esimerkiksi amerikkalainen oikeistopoliitikko jyrisee aseiden kanto-oikeuden puolesta, hänen saatetaan sanoa heittävän ”punaista lihaa” peruskannattajilleen saadakseen nämä takajaloilleen.

Äänestäjiin jonkinlaisina pihvinhimoisina eläiminä suhtautuva sanonta on toki kansanvallan kannalta lähtökohtaisesti epäilyttävä. Silti se hiipii mieleen, kun seuraa Suomen politiikan käänteitä koronaviruksen ensimmäisen aallon jälkeisinä viikkoina.

Kun epidemia on ainakin hetkeksi hiipunut, puolueet haluavat taas erottautua. Helpoimmin tämä onnistuu, kun puhuu ikävien virusrajoitusten sijasta asioista, jotka aktivoivat omia kannattajia kriisin yhteisestä rintamasta takaisin kamppailuasemiin.

Erityisen hanakasti politiikan lihalaaria näyttävät penkovan vihreät. Puolue onkin oiva esimerkki siitä, mihin suuntaan Suomen politiikka näyttää koronaviruksen jälkeen olevan matkalla.

Ensin vihreät asettui näyttävästi lupaamaan lisävapauksia pienpanimoiden tuottaman oluen myyntiin. Vihreiden varapuheenjohtajat Fatim Diarra ja Jaakko Mustakallio vaativat löyhennöksiä kannanotossaan huhtikuussa. Puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo löi kesäkuun alussa Twitterissä tiskiin lisää tavaraa. Hän julisti puolueen kannattavan pienpanimoille kaavailtua etämyyntioikeutta ja sanoi asian olevan valmistelussa. Esitystä odotteli HS:ssä vielä viime torstaina myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko.

Perjantaina selvisi, että koko hanke oli hallitusviisikossa kuopattu liian vaikeana. Pisteet oli kuitenkin jo kerätty.

Kesäkuun lopulla Ohisalo puolestaan hehkutti Twitterissä sitä, että hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman ”kantavana näkökulmana” on nyt intersektionaalinen feminismi. Akateemiselta kalskahtava termi vetoaa vihreiden ydinkannattajiin, mutta samalla puolue tietää sen herättävän muissa voimakkaita tunteita.

Tasa-arvosta vastaava ministeri Thomas Blomqvist (r) totesi pian Iltalehdelle, että idea on hyvä mutta sanaparia ei ohjelmasta löydy ja että kyse on ”muiden käyttämästä termistä”. Pisteet kerätty.

Tiistaina Ohisalo taas livautti Ylen haastattelussa tiedon, jonka mukaan hallituksen kaavailema turvapaikanhakijoiden valvonta jalkapannoilla ei sisäministeriön selvityksen perusteella olisi ”järkevää tässä tilanteessa”. Hallituskumppanit yllättyivät. Vihreiden ydinkannattajat ehkä eivät.

Vihreiden ulostulojen taustalla lienee huoli puolueen asemasta Marinin hallituksen sisällä.

HS:n viikonloppuna julkaiseman gallupin mukaan Sdp:n johtama viiden puolueen keskustavasemmistolainen koalitio saa kansalta historiallisen hyvät arvosanat. Suosio ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti: vihreiden sisäministeri Ohisalo ja al-Hol-toimiensa vuoksi tutkinnan kohteena oleva ulkoministeri Pekka Haavisto jäävät kauas pääministeri Marinin lukemista.

Kyselystä ilmeni, ettei Ohisaloon olla täysin tyytyväisiä myöskään vihreiden omien kannattajienkaan keskuudessa. Vihreiden äänestäjistä 70 prosenttia katsoi Ohisalon onnistuneen, kun esimerkiksi Li Andersson sai vasemmistoliiton äänestäjiltä vastaavaksi osuudeksi 85 prosenttia ja Sanna Marin Sdp:n äänestäjiltä 99 prosenttia. Kesäkuun HS-gallupista taas ilmeni, että vihreiden kannatus on luisunut viime kesän 14 prosentista noin 11 prosenttiin. Samalla Sdp on kasvanut kohisten.

Kaiken tämän vuoksi vihreiden ”punaisen lihan” sivumakuna tuntuu vieno aromi, joka taitaa olla epätoivoa.

Vihreät ei toki ole ratkaisujensa kanssa yksin.

Opposition puolella kokoomuksen kansanedustajat ovat pitäneet viime aikoina valtavasti ääntä juuri oluen myynnistä ja sitä koskevista vihreiden ratkaisuista. Perussuomalaiset taas ovat keskustelleet laajasti siitä, kuinka rumasti eduskunnassa pitää saada asioista sanoa.

Vihreiden tapaan nämä kaikki aiheet vetoavat puolueiden ydinkannattajiin.

Jos katsoo eteenpäin, vastaavien ulostulojen voi odottaa vain lisääntyvän.

Jos koronavirus ei aja Suomea uudelleen kriisimoodiin, puolueiden on esiteltävä taas kohtia, joissa ne eroavat toisistaan. Kevään kuntavaalit lähestyvät vääjäämättä. Hallituspuoleista kannatukseensa tyytyväinen voi olla lähinnä Sdp.

Vaalien vuoksi myös puoluejohtajien on nostettava profiiliaan. Pääministeri Sanna Marin on koronakriisissä kohonnut poikkeuksellisen suosituksi poliitikoksi, joka näyttää puhuttelevan ihmisiä puoluerajojen yli. Muu hallitusviisikko uhkaa jäädä Marinin varjoon. Marinin rinnalla monella voi olla halua näyttää jämäkältä: viikonloppuna esimerkiksi vihreiden Ohisalo esiintyi Iltalehden haastattelussa rajavartiolaitoksen univormussa ja puhui rajojen sulkemisesta.

Ulostulot tuskin loppuvat tähän. Syksyllä hallituksen pitäisi löytää yhteisymmärrys ohjelmansa keskeisistä tavoitteista koronaviruksen uusiksi mylläämässä maailmassa. Pöydällä ovat niin ilmasto, työllisyystoimet kuin sotekin.

Jos pitäisi veikata, tiskiin lätkähtää vielä monta annosta ”punaista lihaa”.

Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimituksen esimies.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?