Puolueet heittelevät nyt ”punaista lihaa” ydinkannattajilleen, ja vihreillä sivumakuna on vieno epätoivo
Puolueet yrittävät profiloitua koronaviruksen jälkeiseen aikaan, ja tähtäimessä ovat ydinkannattajat, kirjoittaa talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen.
Amerikkalaisen poliittisen keskustelun brutaalimmassa päädyssä sijaitsee käsite red meat eli ”punainen liha”.
Merriam-Webster-sanakirjan mukaan sanayhdistelmä sai alkunsa 1920-luvun Hollywoodista. Siellä elokuva oli yleisölle heitettävää ”punaista lihaa” silloin kun se herätti voimakkaita alkukantaisia tunteita. ”Punaisen lihan” elokuvista nauttiminen oli hieman syntistä puuhaa, mutta kuitenkin jotenkin kutkuttavaa.