Hallituksen koulutusmyönteisyys jatkuu, mutta rahoituksessa on entuudestaan paljon paikattavaa
Kunnianhimoiset tavoitteet sekä koulutuksessa että tutkimuksessa vaatisivat pitkäjännitteisiä panostuksia, jotka ensi vuoden talousarvioesityksestä vielä puuttuvat. Budjettiriihi linjasi, että lisärahaa haetaan myös EU:n elvytyspaketista.
Hallitus päätti budjettiriihessä laatia Suomen kestävän kasvun ohjelman. Siitä yksi osa on EU:n suosituksen mukaisesti koulutus sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminta. Kuvassa Oulun yliopiston tiloja. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Kesällä 2019 julkistetun pääministeri Antti Rinteen (sd) ja sittemmin Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelman nimestä – Osallistava ja osaava Suomi – saattoi päätellä, että nyt saatiin maahan koulutusmyönteinen hallitus.
Koulutusmyönteinen tunnelma on yhä jäljellä, mutta koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksessa on niin paljon paikattavaa etenkin verrattuna tavoitteisiin, että isoon iloon budjettiriihen jälkeen ei ole syytä.