Kokoomus poistaisi auton hankintaan liittyvän veron – puolue epäilee tutkijoiden arviota, ettei toimella olisi kovin suurta vaikutusta liikenteen päästöihin - Politiikka | HS.fi

Kokoomus poistaisi auton hankintaan liittyvän veron – puolue epäilee tutkijoiden arviota, ettei toimella olisi kovin suurta vaikutusta liikenteen päästöihin

Suunnitelmat fossiilittomasta liikenteestä herättävät poliittista kuhinaa. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä kertoo esityksiään tulevana tiistaina.

Kansanedustaja Saara-Sofia Siren, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja kansanedustaja Markku Eestilä kertoivat kokoomuksen ehdotuksista liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

23.10.2020 15:12

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaisi poistaa autoveron kokonaan ja tekisi sen asteittain neljän vuoden aikana, mikä laskisi Suomessa rekisteröitävien autojen hintaa.

Auton hankinnan verotuksesta siirryttäisiin auton päästöjen verotukseen. Vastapainoksi kokoomus nostaisi ajoneuvoveroa, mutta enintään puolet nykyisen autoveron määrästä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat