Itsenäisyys on tärkeä asia lähes jokaiselle suomalaiselle. Osa vasemmistolaisista kuitenkin vastustaa lähes kaikkia panostuksia maanpuolustukseen ikään kuin se olisi heidän aatteellinen velvollisuutensa tai kelpoisuuskriteerinsä. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi olisi.
Olen aina ajatellut maanpuolustuksesta eri tavoin kuin suurin osa siitä poliittisesta viiteryhmästä, johon olen kuulunut. Olen ollut tässäkin asiassa huono vasemmistolainen. En tosin ole koskaan hyväksynyt ajatusta, että vasemmistolainen voi olla vain, jos suhtautuu kielteisesti maan puolustamiseen.
Isäni oli vasemmistolainen, vakaumuksellinen sosialidemokraatti. Hän ilmoittautui 18-vuotiaana vapaaehtoisena talvisotaan. Talvisodan jälkeen hän joutui varusmiespalveluun ja sieltä suoraan jatkosotaan. Kesällä 1943 hän haavoittui vakavasti, mutta palasi vielä rintamalle. Lapin sotaan hän ei enää joutunut.
Isä kertoi sotakokemuksistaan vähän, kuten niin monet muutkin sodan käyneet miehet. Sen hän kuitenkin sanoi, että sota on pahinta, mihin ihminen voi joutua. Mutta ei hän jälkikäteenkään katunut sitä, että oli sotaan lähtenyt
”Olihan sinne mentävä, kun maa oli vaarassa, ja muutkin miehet menivät”, hän sanoi, kun viimeisen kerran tapasimme Australian Canberrassa vuodenvaihteessa 1988–1989.
Monet sukupolveni vasemmistolaiset tuomitsivat nuoruudessaan isiensä osallistumisen sotaan. Itse he olivat pasifisteja ja siviilipalvelusmiehiä. Tuota vaihetta ei minulla koskaan ollut. Olen aina kunnioittanut isäni ja hänen sukupolvensa uhrauksia ja ponnistuksia.
En olisi voinut ajatellakaan siviilipalvelua. Olen reservin upseeri, ja niin on poikanikin. Olen aina pitänyt isäni lailla sotaa pahimpana, mihin ihminen voi joutua. Silti olen pitänyt itsestään selvänä, että maata on puolustettava, jos joku meidän kimppuumme käy.
Kyvystämme puolustaa maata on mielestäni pidettävä huolta, vaikka se maksaakin ja vaikka rahoille olisi muutakin tärkeää käyttöä. Aina niille on, eikä koskaan ole sopiva aika tehdä hävittäjähankintojen kaltaisia kalliita panostuksia.
Olin Kansan Uutisten päätoimittaja, kun Esko Ahon (kesk) porvarihallitus päätti kalliiden Hornet-hävittäjien hankinnasta vuonna 1992, keskellä syvintä lamaa. Asemani ja poliittisen viiteryhmäni perusteella minun olisi pitänyt tuomita päätös jyrkästi.
En tuominnut, vaan laadin pääkirjoituksen, jossa kiittelin ratkaisua. Köyhän ei kannata halpaa ja huonoa ostaa, perustelin.
Kaksisataa tutkijaa, taiteilijaa ja kansalaistoimijaa julkisti tiistaina Suomen Rauhanpuolustajien kokoaman vetoomuksen, että uusien hävittäjien hankintaan otettaisiin aikalisä ja uusi harkinta.
Allekirjoittajien tarkoitus on epäilemättä hyvä. Heidän joukossaan on ihmisiä, joita arvostan ja joiden kanssa olen likimain kaikista muista politiikan asioista samaa mieltä. Mutta on joukossa myös ihmisiä, jotka ovat aina ennenkin olleet kaikessa väärässä – esimerkiksi ikiaikaisia stalinisteja.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita en joukosta löytänyt. Vetoajat ovat päteviä monilla aloilla, mutta en missään tapauksessa jättäisi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ratkaisuja heidän käsiinsä. Se olisi samaa kuin pestaisi valtamerilaivaan miehistön, joka ei ole koskaan merellä käynytkään.
Minusta maanpuolustus on kuin talon perustukset, katto, seinät ja lattia. Vasta kun ne on tehty, on aika miettiä, miten talon sisustaisi, mitä kalusteita ja mukavuuksia hankkisi ja minkä verran niihin rahaa käyttäisi.
Yhteiskunnan sosiaalinen turvallisuus ja hyvinvointi ovat tärkeitä, mutta niitä voidaan suojella ja kehittää vain, kun valtakunnan ulkoinen turvallisuus ja koskemattomuus on taattu, kun saamme itse päättää omista asioistamme.
Tietenkin siitä, kuinka paljon maanpuolustukseen on syytä ja varaa kulloisissakin oloissa sijoittaa, voidaan olla perustellusti monta mieltä – kuten vaikkapa siitäkin, olisiko parempi hankkia uusia hävittäjiä vai ohjuksia.
Luotan kuitenkin näissä asioissa puolustusvoimiimme ja sen asiantuntijoihin enemmän kuin esimerkiksi sosiaalipoliitikkoihin, näyttelijöihin tai rap-artisteihin.
Sanna Marinin (sd) hallitus tekee päätöksen Hornetien korvaajista ensi vuonna. On hyvä, että päätöksen tekee juuri vasemmiston, vihreiden ja keskustan hallitus eikä porvarihallitus. Näin tulee vahvasti manifestoiduksi, että maanpuolustus on koko kansan ja kaikkien poliittisten voimien yhteinen asia.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.